Teksti Kalle Lehtinen
Korkea-arvoisia vieraita
Keskustaan rakennetaan, neuvostojohtajat vierailevat ja TV aloittaa testilähetykset

Neuvostojohtajat Bulganin ja Hrutsev kunnioittivat Tamperetta läsnäolollaan kesäkuussa. N. A. Bulganin ja N. S. Hrushtshev saapuivat Tampereelle junalla edellisen syntymäpäivänä 11.6. klo 22.40. Vastaanottokomiteaan rautatieasemalla kuului mm. kaupunginjohtaja Sulo A. Typpö, teknillinen apulaiskaupunginjohtaja Heikki Hermonen, sosiaalinen apulaiskaupunginjohtaja Erkki Lindfors, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavo Lehtinen sekä tietysti tuhansia kaupunkilaisia. Varsinainen vierailupäivä alkoi Hotelli Tammerista 12.6. klo 10.00. Korkea-arvoiset vieraat tutustuivat Lokomon tehtaisiin lyhyesti, vierailivat Kalevan lastentalossa, Lenin-museossa, suorittivat ajelun Pyynnikin maisemissa sekä nauttivat juhlalounaan Teatteriravintolassa, jonka jälkeen poistuivat klo 15.00 junalla Helsinkiin. Vierailupäivä oli kesäkuun aurinkoisin ja lämpimin (+26ºC).
Tampereelle oli vuonna 1957 perustettu televisiokerho. Kun kerho liittyi Tekniikan edistämissäätiön jäseneksi (TES), oli Tampereella mahdollista aloittaa koelähetykset. Ensimmäinen TES:n koelähetys tapahtui 12.12., mutta televisiovastaanottimia ei luonnollisestikaan ollut vielä kovinkaan monessa taloudessa.

Keskustassa oli 1957 kaksi merkittävää rakennushanketta. Kansallisosakepankin liiketalo, joka rakennettiin Hämeenkadun vasemmalle puolen (rautatieasemalta katsottuna) Tuomiokirkonkadun ja Aleksanterinkadun väliin, sekä Helsingin Osake-Pankin talo Kuninkaan- kadun ja Hämeenkadun kulmaan. Jälkimmäisen tieltä sai väistyä kansallisromanttista jugendia edustanut ja kansallista huomiotakin saavuttanut John Blomin liiketalo.
Lähteet:
Rasila, Viljo, Tampereen historia IV. Tammer-Paino Oy, 1992.
Kertomus Tampereen kunnallishallinnosta 1957.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1958.
Aamulehti 1957.
Kansan Lehti 1957.