Teksti Mia Ahola

Kissanmaa kasvaa

 

Kalevassa kohoavat Ilmarin tornit

Asuntotilanne jatkui vaikeana. Huoneenvuokralautakunnan kortistossa oli vuonna 1953 asunnonhakijoina 2165 perhettä. Asuntopulaa helpottamaan valmistui vuoden aikana 961 asuinhuoneistoa. Eniten niitä rakennettiin XX kaupunginosassa eli Kalevassa (329 huoneistoa), Rantaperkiössä (73 huoneistoa) ja Kissanmaalla (70 huoneistoa). Uusi kaupunginosa Kissanmaa alkoikin vuodesta 1953 eteenpäin kasvaa nopeasti.

Kissanmaa oli pääosin omakotitaloaluetta. Rakentamista hallitsi periaate, että alueet jaetaan niiden käyttötarkoituksen mukaan. Näin esimerkiksi piha-alueet ja liikenne erotettiin selvästi toisistaan. Joka toinen talo rakennettiin kadun varteen, joka toinen keskemmälle tonttia. Tiukat rakennusmääräykset säätelivät muun muassa omakotitalojen räystäskorkeutta ja väritystä.

Muista kaupunginosista Hyhky, Epilä ja Kaarila saivat asemakaavan. Hyhky ja Epilä olivat jo ennestään niin täyteen rakennettuja, että niiden kehitys jatkui hitaana. Hidasta se oli myös Kaarilassa, jossa suurin osa asunnoista oli omakotitaloja. Kalevaan, virallisesti Liisankalliolle rakennettiin vuosina 1951-56 yli 300 asuntoa vuodessa. Alueen uusien rakennusten joukossa oli kaksi uutta rakennustyyppiä, lamellitalot ja tornitalot. Lamellitalot rakennettiin rinnakkain tai lomittain erilleen toisistaan, jotta talojen ympärille jäi piha-alueet. Näyttävimpiä rakennuksista olivat Ilmarinkadun ja Teiskontien väliin rakennetut tornitalot, joista vuonna 1953 valmistuivat Ilmarin tornit.

Hannelet, Riitat ja Annelit

Vuonna 1953 tamperelaisia oli 105 822, joista ulkomaalaisia oli 301. Heistä eniten oli neuvostoliittolaisia (131), entisen Venäjän kansalaisia (44), ruotsalaisia (31), saksalaisia (10) ja italialaisia (10).

Katse oli jo suunnattu tulevaisuuteen: asemakaava-arkkitehti Aaro Alapeuson mukaan tilastomiehet laskivat Tampereen väkiluvun kasvun pysähtyvän hieman ennen vuotta 2000, ehkä vuoden 1985 tienoilla. Tampereella arvioitiin tulevaisuuden väkiluvuksi noin 200 000 henkilöä, joka oli vuoteen 1953 verrattuna kaksinkertainen.

Vuonna 1953 syntyi 1910 uutta tamperelaista. Pienten tamperelaisten nimimuoti oli perinteistä: jo useiden vuosien ajan olivat suosikkinimiä olleet Riitta ja Anneli sekä parin viime vuoden aikana ylivoimaisesti suosituimpana Hannele. Pojilla mieluisia nimiä olivat Kari, Risto, Hannu, Harri, ja Pekka. Vanhempien mielikuvitus pääsi valloilleen tyttäriä kastettaessa: Seidi, Needa, Amilde, Camilla ja Violette olivat kastetodistuksista poimituista nimistä erikoisimpia. Sen sijaan poikien nimet olivat miltei kaikki löydettävissä almanakasta.

Suomen suurin seurakunta

Sotien jälkeen evankelisluterilaisella väestöllä oli Tampereella kolme seurakuntaa. Tuomiokirkkoseurakunta käsitti koko kaupunkialueen Pispalan liitosaluetta lukuunottamatta, ruotsinkielisillä oli oma seurakuntansa ja Pispalassa toimi Harjun seurakunta. Neljäs seurakunta kaupunkiin saatiin Messukylän liitoksen (1947) myötä.

Tuomiokirkkoseurakunta oli Suomen, kenties koko Pohjoismaiden suurin yksittäinen seurakunta. 1953 se viimein jaettiin viiteen osaan, joista muodostettiin Tuomikirkkoseurakunta, Pyynikin, Kalevan, Viinikan ja Härmälän seurakunnat.

Jaon jälkeen kaupungissa toimi kahdeksan evankelisluterilaista seurakuntaa, joista suurimmaksi muodostui Kaleva. Sen alueella oli noin 25000 asukasta, mutta omaa kirkkoa sillä ei vielä ollut. Reima Pietilän suunnittelema Kalevan kirkko valmistui viimein vuosina 1964-66.

Lähteet:
Aamulehti 1953.
Rasila, Viljo, Tampereen historia IV.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1953.
Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1954.