Kirsi Nurmio
1940- Aseveljien vuosi
Useimmilla yksittäisillä vuosilla ei ole selkeää yhteistä nimittäjää. On vain sarja erilaisia tapahtumia. Välirauhan vuoden 1940 kohdalla kuitenkin on toisin. Vuosi 1940 oli Tampereella yhtä lailla kuin koko Suomessa yksimielisyyden, yhteen hiileen puhaltamisen ja kättenojennusten vuosi. Vuonna 1940 ei ollut yhtään lakkoa. Vuoden 1918 mieliin juurruttama katkeruus haihtui molemmin puolin hämmästyttävän lyhyessä ajassa – talvisodassa. Myytti talvisodan hengestä, joka vallitsi myös vuoden 1940, tuntuu olevan perusteltu. Iso osa kansasta halusi haudata sotakirveen ja kääriä hihansa sotainvalidien ja sodassa kaatuneiden perheiden auttamiseksi.
Vuosi 1940 oli kuitenkin myös säännöstelyn, talousvaikeuksien ja levottomuuksien vuosi. Kaikki eivät olleet aseveljien linjoilla. Sosialidemokraattisen puolueen sisällä oli erimielisyyksiä; toisilla sosialidemokraateilla tuntui olevan revanssihenkeä, toisille taas ystävällisten välien solmiminen Neuvostoliittoon näytti ainoalta vaihtoehdolta. Kommunistit tukivat Neuvostoliiton politiikkaa, asevelisosialistit ja aseveliporvarit vannoivat yhteistyön nimiin. Vaikutelmaa yksimielisyydestä ylläpidettiin joskus kovillakin keinoilla: Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden seura lakkautettiin, oikeusministeri Kekkonen määräsi epäilyttäviä henkilöitä turvasäilöön ja sotasensuuri pysyi voimassa koko vuoden 1940.