Jarno Leppänen
Kiista vapaudenpatsaasta
Vuoden 1922 kunnallispolitiikan suurin kädenvääntö sai alkunsa kun kaupunginvaltuusto 18.4 päätti vasemmiston voimin valmisteluvaliokunnan esityksestä, että Esplanadille (Hämeenpuistoon) sisällissodan jälkeen voittajien pystyttämä vapaudenpatsas tuli poistaa. Lisäksi tuli valtuuston varapuheenjohtajaa Isak Julinia syyttää tahallisesta virkavirheestä, koska hän oli antanut maksumääräyksen patsaan rakentamista varten, vaikka valtuusto oli päättänyt lopettaa maksut, sekä ottanut muistomerkin kaupungin haltuun. Jo vuonna 1920 oli vasemmistoenemmistöinen valtuusto yrittänyt vastustaa patsaan hankkimista taloudellisiin syihin vedoten. Tällöin olivat kuitenkin maaherra ja Korkein hallinto-oikeus kumonneet valtuuston päätökset. Nyt valtuusto kieltäytyi vastaanottamasta patsasta, koska se piti “esplanadille pystytettyä patsasta kaupungin valtavan asukasenemmistön yhteiskunnallista käsityskantaa vastaan tähdättynä ja ulkoasultaankin tarkoituksellisesti ja kansalaisrauhaa uhkaavaan muotoon valmistettuna sodan symbolina”.
Kahta päivää myöhemmin 20.4 otsikoi Aamulehti: “Törkeä itsenäisyyden loukkaus”. Valtuusto sai sähkeitä ja kirjeitä lähinnä suojeluskunnilta ympäri maata, joissa tehtiin selväksi, ettei patsaan poisto ainakaan ollut suojeluskuntien mieleen. Aamulehti julkaisi useita näitä varsin uhkaavan sävyisiä nootteja. Maistraatti ilmoitti toukokuun puolivälissä, ettei se ryhtyisi mihinkään toimenpiteisiin pankinjohtaja Julinia vastaan, eikä rahatoimikamari poistanut patsasta. Toukokuun loppupuolella valitti n. 40 kaupunkilaista varatuomareiden Alpi Rytkönen ja Kaarlo Launio johdolla valtuuston patsaspäätöksestä Hämeen läänin maaherralle. Valmisteluvaliokunta vastasi valituskirjelmään ja pyysi maaherra Von Hellensiä jättämään valituksen huomiotta. Lokakuussa ilmoitti maaherra hylkäävänsä valituksen koskien pankinjohtaja Julinin syyttämistä, mutta hyväksyvänsä valituksen muilta osin. Se tarkoitti, että patsas oli jätettävä sijoilleen. Von Hellens totesi, että patsaan poistaminen antaisi “väärän kuvan koko Suomen kansan suhteesta itsenäisyyden saavuttamiseen”. Marraskuun alussa päätti valtuusto kuitenkin valittaa vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Sen päätös tuli vasta vuoden 1923 puolella, ja oli valittajille kielteinen. Sillä päätöksellä tämä sisällissodan muistomerkki jäi Hämeenpuistoon, jossa se yhä seisoo.