Tiina Sianoja

Valtuusto myrskyn silmässä

Tampereella ei ollut valtuustossa vuonna 1917 yhtäkään työväenedustajaa ja työväki oli levotonta, koska se oli väsynyt odottamaan kunnallisen äänioikeuden laajenemista. Kunnallisesta äänioikeudesta toivottiin yleistä ja yhtäläista ja voimassa olevaa varallisuuteen perustuvaa vaalitapaa pidettiin yleisesti vanhentuneena. Myös naisten äänioikeutta pidettiin tärkeänä.

Kun erimielisyydet kevään aikana työväestön ja porvarillisten puolueiden välillä kasvoi ja kun poliisi oli saatu työväestön käsiin, myös kritiikki valtuustoa kohtaan voimistui. Työväki alkoi vaatimaan valtuustopaikkojen enemmistön luovuttamista sosialidemokraateille.

Kunnallispoliittinen kuohunta kulminoitui helmikuun 24. päivään, jolloin 14 valtuutettua pyysi eroa perustellen pyyntöään sillä, että olisi vältetty kansalaisryhmien välien kärjistyminen ja koetettava sovinnollista tietä ratkaista ristiriidat. Eroanomuksien taustalla oli pormestari Caseliuksen ehdotus valtuuston paikkojen lisäämisestä 42:sta 60:een, jolloin 14 vanhan valtuutetun eroamisen jälkeen työväki olisi saanut valtuustossa haluamansa, eli enemmistön 32 paikalla. Kansan Lehti uutisoi seuraavan päivän lehdessä Tampereella tapahtuneen kunniallisen vallankumouksen.

Eroamisten oli määrä tapahtua 16. toukokuuta, johon työväentalon edustalle kokoontunut työväki tyytyi. Eropäätös sai myrskyisen vastaanoton puolueissa: Nuorsuomalainen yhdistys tuomitsi menettelyn yhtä ääntään lukuun ottamatta ja perustuslailliset olivat sitä mieltä, että lakia oli puolustettava, olipa kyseessä Bobrikov, tsaari tai sosialistit. Lisäksi muutamat ruotsinmieliset valittivat päätökset raastuvanoikeuteen ja kuvernööriin. Valitukset kuitenkin hylättiin ja koska eropäätökset eivät koskaan saaneet lainvoimaa, eroa pyytäneet kahta lukuun ottamatta alkoivat uudelleen osallistua kaupunginvaltuuston kokouksiin. Periaatteessa mikään ei siis muuttunut, mutta käytännössä valtuuston toiminta vaikeutui. Se sai kuitenkin ainakin näennäisesti toimia kaupungin ylimpänä vallankäyttäjänä joulukuun alkuun asti, jolloin se -ilmeisesti kaikkien yllättätykseksi- joutui vangituksi.

Ulkotyöväen lähetystö, joka oli jo aiemmin vaatinut palkankorotuksia, toi 4.12. valtuuston istuntoon vaatimuksen palkankorotuksesta. Kun valtuusto ei suostunut käsittelemään asiaa, koska se ei ollut lainmukaisesta valmisteltu, lähetystö otti valtuuston vangikseen. Vankiepisodi kesti seuraavaan aamun asti, jolloin maaherra Saarinen arvovallallaan järjestysvaliokunnan kanssa sai lähetystön poistumaan. Valtuusto käsitteli palkankorotuksia neljä päivää myöhemmin, muttei myöntänyt palkankorotusta, joskin se muutti lapsiavustuksen myöntöperusteen lapsimääräperusteiseksi. Kokousta oli tullut seuraamaan paljon, etenkin naimattomia, ulkotyöläisiä, jotka eivät hyötyneet päätöksestä mitään. Päätös aiheutti kokouksessa yleisen sekasorron ja koska miliisipäällikkö ilmoitti, ettei voi taata kokousrauhaa, kokous keskeytettiin. Ulko-ovella muutama ulkotyömies sai tikarin keuhkoihinsa, ja suurin osa kaupunginvaltuustosta jäi vangiksi puukotuksesta epäiltyinä ja joutui poliisikuulusteluun. Vangit vapautettiin seuraavana päivänä. Kansan Lehti tuomitsi kirjoituksissaan sekä uhmapolitiikkaa harrastavan porvariston että kaupungintalon mellakan, johon sen mukaan oli syyllistynyt työväenluokkaan kuulumaton edesvastuuton aines. Myöskään osa tehtaantyöläisistä ei hyväksynyt ulkotyöläisten palkankorotusvaatimuksia. Lopulta rahatoimikamari alistui ulkotyöläisten palkankorotuksiin, mutta neuvottelujen tulos oli valtuuston ja ulkotyöläisten vaatimusten välinen kompromissi.

Kertomus valtuuston toiminnasta kuvailee vuoden kunnallisia oloja seuraavasti:

“Kiihkeästä äänioikeusolojen uudistamisvaatimuksesta kehittyivät Valtuustoa kohtaan suunnatut pakkovaatimuksen lopuksi nyrkkivaltaan, joka lakkojan ja asellisten väkivaltaisuuksien muodossa valtuustmiehiä kohtaan vuoden lopulla saattoi täällä aikaan suorastaan kunnallisen anarkian, jonka vallitessa valtiovalta ei kyennyt edes turvaamaan valtuustmiesten vapautta ja henkilökohtaista koskemattomuutta, heidän vapaasta päätäntövallastaan puhumattakaan.”

Uusi kunnallislaki astuminen voimaan 27.11.1917 oli pitkän taistelun lopputulos. Uusi kunnallislaki oli ollut SDP:n valtakunnallinen tavoite, jonka toteutumista yleislakko oli vauhdittanut. Yhteiskunnallisen kuohunnan rauhoittamiseksi laki säädettiin kuitenkin liian myöhään.

Kunnallislaki antoi äänioikeuden kaikille edellisenä vuonna 20 vuotta täyttäneille, jotka eivät olleet holhouksen alaisia, eivät olleet menettäneet kansalaisluottamusta ja jotka eivät viimeisen kolmen vuoden aikana olleet myyneet tai ostaneet ääniä. Tampereella oli tarkoitus pitää uuden lain mukaiset kunnallisvaalit maaliskuussa 1918, mutta sota sotki suunnitelmat ja lopulta ensimmäiset uusien kunnallislakien mukaiset vaalit käytiin Tampereella kuitenkin vasta joulukuussa 1918.