Tiina Sianoja

Levoton vuosi 1917

Suomessa tapahtui vuonna 1917 monia suuria muutoksia. Maa itsenäistyi joulukuussa ja otti käyttöön oman valtiojärjestyksen. Syksyn aikana tehtiin monia yhteiskunnallisia uudistuksia, mm. otettiin käyttöön uudet kunnallislait, kahdeksantuntinen työpäivä ja kieltolaki. Venäjän vallankumousta seurattiin mielenkiinnolla ja sen vaikutukset näkyivät myös Tampereella. Vuosi oli kokonaisuudessaan niin Suomessa kuin Tampereellakin levoton. Poliittisen levottomuuden lisäksi kuohuntaa lisäsivät monet yhteiskunnan rakenteita ravistelevat tekijät.

Tampere oli kasvanut 1910-luvun alussa yhdeksi Suomen suurimmista teollisuuskaupungeista, ja kaupungin väestön enemmistön muodostivat tehtaiden työntekijät. Kirkonkirjojen mukaan Tampereen väkiluku oli 45 704, joka oli 628 enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaupungin kasvua oli vauhdittanut erityisesti ensimmäisen maailmansodan aiheuttama noususuhdanne, joka katkesi vasta maaliskuun vallankumoukseen Venäjällä.

Mikä aiheutti Tampereella levottomuutta?

duskunta valmisteli keväällä monia yhteiskunnallisia uudistuksia, esimerkiksi uuden kunnallislain säätämistä. Tampereella yhteiskunnallinen kuohunta kulminoitui ennen kunnallislakien vahvistamista taisteluun valtuustosta (linkki valtuustoalasivulle).

Paikkakunnan tehtaissa joutui kesän ja syksyn aikana työmiehiä työttömiksi, ja myös Venäjän sotalaitoksen päättyneistä juoksuhautatöistä palasi miehiä takaisin Tampereelle. Usean vuoden ajan kestäneet ns. vallityöt Tampereen ympäristössä, jotka olivat antaneet työtä sekä naisille että miehille ja myös ulkotyöläisille, loppuivat heinäkuussa. Kunta järjesti työttömyyden torjumiseksi maanleikkausta- ja tasausta sekä Lapin esikaupungin vesijohtotyön. Naisten työnpuutetta yritettiin syksyllä vähentää jäkälien korjuulla ja naisten työhuoneen perustamisella. Työttömiä oli kuitenkin kahta edellisvuotta enemmän, mikä lisäsi liikehdintää ja yleistä tyytymättömyyttä.

Myös asuntopula aiheutti levottomuutta. Rakennusaineita oli vaikea saada ja ne olivat kalliita, ja sen takia asuntopulasta huolimatta rakennustoiminta oli lähes lamaantunut. Jatkuvan vuokrien nousun estämiseksi senaatti määräsi kesäkuussa asutuskeskuksiin perustettavaksi huoneenvuokralautakunnat, joille annettiin valta määrätä vuokrien suuruuksista. Ainoa kaupungin rakennushanke oli Rahatoimikunnan tontilla olevan rakennuksen siirtämisyritys kaupungin rahastonhoitajaa ja puhdistuslaitoksen työnjohtajaa varten kaupungin varastoalueelle. Kaikki muut edellisinä vuosina vuoteen 1917 siirretyt rakennushankkeet siirtyivät seuraavan vuoteen. Kaupungin maa-alassa ei tapahtunut muutoksia.

Elintarvikkeista oli pulaa jo alkuvuonna, mutta kun maaliskuun vallankumouksen jälkeen elintarvikkeiden saanti Venäjältä vaikeutui, alkoi pula muuttua puutteeksi. Puutetta pyrittiin ehkäisemään eri keinoin, esimerkiksi Nekalassa annettiin 84 perheelle aarin suuruinen viljelytilkku, jolla neuvottiin kasvattamaan lanttua ja perunoita. Kaikki perheet kylvivät tilkuilleen kuitenkin perunaa. Syksyn aikana kaupungissa avattiin kaksi kansanruokalaa. Valtuusto antoi luvan 100 000 mk:n lainanottoon, jolla elintarviketoimikunta hankki maitoa viittä vuotta nuoremmille lapsille ja rahatoimikamari kankaita “köyhimmälle väestölle”. Vaikka elintarvikkeista oli kova pula, työväestön elintarviketoimikuntaan kohdistuvaa arvostelua hillitse sen jäsenten enemmistön sosiaalidemokraattinen puoluetausta.

Järjestys alkoi Tampereella horjua maaliskuussa, kun varuskunta vangitsi poliisimestari Oppmanin ja ammattiosastojen johtajat valitsivat tilalle 218 miestä käsittäneen miliisin. Kevään aikana järjestysvaliokunnan alaiseksi tullut poliisi luopui virkapuvun käyttämisestä, kiinnitti käsivarteensa punaisen nauhan ja alkoi kantaa mukanaan revolveria. Enimmillään miliisiin kuuluu Tampereella 382 miestä. Porvarit ja työväki ajautuivat yhä kauemmas toisistaan ja erimielisyyksien kasvaessa myös kritiikki valtuustoa kohtaan kasvoi.

Palomiehet asettuivat palomestariaan Kaarle E. Viitasta vastaan. Palomiehet kieltäytyivät sammutustöistä esimiehensä alaisuudessa ja palolaitokselta väitettiin edellisvuonna eronneen 28 miehen oikuttelevan ja mielivaltaisen esimiehen takia. Palomiehet valitsivat johtajakseen Urho Aaltosen ja Maistraatin tutkimusten ollessa kesken Viitanen pyysi yllättäen eroa tehtävästään, jonka hän myös toukokuussa sai. Valtuusto valitsi uudeksi palopäälliköksi teknikko E. Silvénin, koska palomiehet valittivat päätöksestä, käytännössä virkaa hoiti pitkään Aaltonen, joka takasi työrauhan paloasemalla. Samantapainen selkkaus sattui myös Hatanpään sairaalassa, jossa sekatyöväen liiton ammattiosasto vaati ylilääkäri Orsaa ja ylihoitajatarta eroamaan. Terveyshoitolautakunta totesi tutkimuksissaan Orsaan kohdistuneet syytökset perättömiksi ja vastoin ajanhenkeä Orsa sai valtuudet erottaa niskoittelevat työntekijät ja palkata tilalle sellaiset uudet sairaanhoitajat, jotka eivät tunteneet vetoa ko. ammattiosastoon. Levottomuuksista huolimatta esimerkiksi koulut toimivat kuitenkin “ilman häiriöittä menestyksellä.” Poikkeuksen muodostaa vain lokakuun lakon aikana joidenkin koulujen lyhyet työkatkokset. Kuten sairaaloissa, myös kouluilla podettiin tilan ahtautta. Tilapulaa pahensi se, että kolme koulua oli kokonaan poissa opetuskäytössä, koska niissä jouduttiin majoittamaan sotilaita.

Lokakuussa Tampereella oli viiden päivän mittainen lakko, joka oli osa Vallankumouksellisen keskusneuvoston julistamaa yleislakko. Neuvosto perustettiin vastareaktiona sosialistien “Me vaadimme” –julistuksen hylkäämiselle eduskunnassa. Lakko ei ollut aukoton, koska kaupat menivät lakkoon vasta ensimmäisen lakkopäivän puolivälissä ja teatteri ja elokuvateatteri toimivat normaalisti. Lakko sujui rauhallisesti, vaikka kaupungissa liikkui huhu, jonka mukaan pimeät huligaaniainekset aikoivat surmauttaa 60 kaupungin etevintä porvaria.

Selkkaukset ruokkivat työväestön ja porvariston välisten näkemyserojen kasvamista, ja viimeistään syksyn aikana punakaartien ja suojeluskuntien rivit muotoutuivat sellaisiksi, mitä ne olivat vuoden 1918 taisteluissa. Tosin vielä marraskuussa kaupungin hallinto tavoitteli punakaartien ja suojeluskuntien muodostamaa yhteistyökomiteaa, jonka tehtävänä olisi ollut estää venäläisten mahdolliset hävitykset perääntyessään maassa.

Kuohuva maaliskuu

Suomessa seurattiin Venäjän vallankumousta mielenkiinnolla. Kun kenraalikuvernööri Seyn ja senaatin varapuheenjohtaja Sborotov oli vangittu maaliskuun 16. päivänä alkoivat suomalaiset liikehtiä varsinkin kaupungeissa: pidettiin juhlia ja kokouksia, järjestettiin kulkueita ja mielenosoituksia sekä virkamiehiä karkotettiin ja pidätettiin. Tampereella juhlittiin 17.3.1917. Voionmaa kuvailee Tampereen historiassa päivää seuraavasti:

“Aamupäivällä lakkasivat Pellavatehtaan työmiehet työstä osoittaakseen myötätuntoaan Venäjän vapausliikkeelle. Kehoitus oli tehtaalle saapunut Helsingistä sotaväen taholta. Riveissä marssien kulkivat konepajalaiset ensin työväentalolle ja sieltä Klingendahlin tehtaalle, jossa työt seisautettiin ja työväestö liittyi kulkueeseen. Tieto levisi kaikkiin suurimpiin tehtaisiin, joiden työväestö järjestäytyi kulkueeksi, jonkun aikaa marssien kaupungin pääkatuja. Järjestys oli koko ajan mallikelpoista. Tässä yhteydessä olkoon myöskin mainuttu, että melkein kaikki liikkeet suljettiin iltapäivällä. ”

Iltapäivällä pidettiin sotaväenparaati ja Helsingistä saapuneet 40 merisotilasta riisui rautatieasemalla aseista santarmeja. Päivä huipentui illalla lippujen kanssa kulkevaan kansalaiskulkueeseen, joka suuntasi keskustasta työväentalolle kuuntelemaan toimittaja Anton Huotarin puhetta. Perjantaina puolilta päivin alkanut työnseisaus kesti maanantai-iltaan asti. Ammattiosastojen johtajat valitsivat keskuudestaan 218 vahvuisen miliisin valvomaan järjestystä. Sunnuntaina sosialidemokraatit järjestivät suuren kansakokouksen Kauppatorilla.

Työväen järjestön johtava komitea ilmoitti 20.3. valtuustolle kansankokouksen päättäneen erottaa poliisimestari eversti Oppmanin ja asettaa tilalle poliisilaitoksen sihteeri K.A.Rydmanin. Lisäkse se oli asettanut valvomaan järjestystä toimittaja Taavi Tainion. Valtuusto hyväksyi – ilmeisesti pakon edessä – muutoksen ja myönsi johtavalle komitealla viisituhatta markkaa korvaukseksi järjestyksen pidosta vallankumouspäivinä. Johtava komitea perusteli järjestysvallan siirtoa työväestölle sillä, että se kartoi “tällaisena aikana ainoastaan työväenjärjestöjen pystyvät ylläpitämään järjestystä ja johtamaan kaiken rauahlliseen loppuun”. Johtava komitea perusteli järjestysvallan siirtoa työväestölle. sillä että se katsoi “tällaisena aika ainoastaan työväenjärjestöt ylläpitämään järjestystä ja johtamaan kaikki rauhalliseen loppuun

Kaupunki juhli maaliskuun 30. päivänä, joka oli venäläisten vallankumousuhrien hautauspäivä. Arviolta 30 000 ihmistä punainen merkki rinnassaan otti osaa juhlakulkueeseen. Myös porvarilliset juhlivat ja pitivät käsivarsissaan tällöin punaisia nauhoja. Sotilaat ja työväki juhlivat yhdessä Suomalaisen klubin iltajuhlassa, jossa oli paljon puheita –myös yksi venäjänkielinen.

Kinastelu kaupungin järjestyksenpidosta kuitenkin jatkui, sitä käytiin myös sanomalehtien palstoille, kunnes tilanne hetkellisesti rauhoittui 8.4. Hämeen läänin vt. maaherran sosiaalidemokraatti K. A. Saarisen tullessa välittämään asiaa eri osapuolten välille. Vähän myöhemmin Tampereelle perustettiin työväenjärjestöjen kannan mukainen järjestysvaliokunta. Vaikka poliisin kokoonpano ei juurikaan muuttunut, poliisi luopui virkapuvun käytöstä, kiinnitti käsivarteensa punaisen nauhan ja lisäsi varustukseensa revolverin.

• Valtuusto myrskyn silmässä
• Kaupunginpuutarhurin kuvaus vuodesta

Lähteet:
Jutikkala Eino, Tampereen historia III. Vuodesta 1905 vuoteen 1945. Tampere 1979.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta vuodelta 1917. Tampere 1919.
Soikkanen Hannu, Kunnallinen itsehallinto kansanvallan perusta. Maalaiskuntien itsehallinnon historia. Helsinki 1966.
Suomen asetuskokoelma vuodelta 1917. Helsinki 1918.
Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia. IV osa. Tampereen uusin historia. Tampere 1935.
Zetterberg Seppo (toim.), Suomen historian pikkujättiläinen. Porvoo 2002.