Pekka Stenlund

Kenkälakko

Kaupungin tapahtumista sai suurta huomiota huhtikuusta elokuuhun kestänyt neljän suurimman kenkätehtaan – Tampereen kenkätehdas, Oy Attila, Hyppösen kenkätehdas Oy ja S. Vuorio – työntekijöiden lakko. Työläisten vaatimuslistalla oli työehtosopimuksen ja 54 tunnin viikottaisen työajan lisäksi vaatimus perustuntipalkan alimmaismäärästä, jonka olisi pitänyt olla miehille 50 ja naisille 40 penniä. Ensimmäiset tiedot lakosta kaupunkilaiset saivat 26. maaliskuuta, jolloin Kansan Lehti raportoi työntekijöiden aloittavan lakon 9. huhtikuuta, koska työnantajat eivät olleet suostuneet neuvottelemaan työläisten esittämistä ehdoista.

Ilmoitettuna päivänä lähes 600 tehdastyöläistä ryhtyi lakkoon, sillä lakkoilmoituksen ja alkamispäivän välisenä aikana ei käyty osapuolten välillä neuvotteluja. Lakko aiheutti sen, että tehtaat eivät pystyneet koko kesän aikana täyteen tuotantoon, vaikka niiden tuotteille oli kysyntää Venäjän armeijan keskuudessa. Tehtaiden omistajat yrittivät palkata lakkolaisten tilalle uutta työvoimaa, mutta aikeissa ei kuitenkaan onnistuttu. Sekä työnantajat että työläiset pitivät tiukasti kiinni omista ehdoistaan, joten kaikki touko-heinäkuun välisenä aikana järjestetyt neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Aamulehti seurasi tiivisti lakon jatkumista. Jos ei raportoitu kenkätehtaiden lakosta, saatettiin kirjoittaa yleisluontoisemmin lakosta tapahtumana, sen osapuolista ja sen seurauksista. Uutisoinnissa seurattiin myös samana kesänä Kotkassa ollutta sahatyöläisten lakkoa. Pitkittynyt lakko herätti Aamulehden kirjoituksissa ihmetystä, koska kenkätehtaiden työntekijöillä oli tehdastyöläisten keskuudessa parhaimmat palkat. Työläisten taistelulle riitti kuitenkin myös ymmärrystä, sillä Kansan Lehden sivuilla työntekijöiden vaatimuksia kuvattiin kohtuullisiksi.

Elokuun alussa alettiin etsiä lakolle lopullista ratkaisua, kun molemmat osapuolet kutsuttiin neuvotteluihin, joiden johtajana toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja insinööri M. Lavonius. Elokuun 4. päivänä aloitetut neuvottelut kestivät kolme päivää ja niiden aikana päästiin yksimielisyyteen monista pienemmistä asioista, mutta palkkakysymys oli edelleen suurin kiistanaihe. Neuvottelut päättyivät lopulta tuloksettomina, mutta elokuun 11. päivänä niitä jälleen jatkettiin insinööri Lavoniuksen johdolla. Tällä kertaa saatiin aikaan sovitteluratkaisu, joka tyydytti lakon molempia osapuolia. Työläiset saivat haluamansa työehtosopimuksen, viikottaiseksi työajaksi määriteltiin 55 tuntia ja vähimmäistuntipalkaksi tuli miehille 44 ja naisille 32 penniä. Elokuun 12. päivänä sekä Aamulehti että Kansan Lehti uutisoivat lakon viimein päättyneen. Seuraavana päivänä ensimmäiset lakkolaiset palasivat takaisin työpaikoilleen, mutta raaka-ainepulan ja lakon aikana työhön palkattujen takia osa lakkolaisista joutui jäämään ilman työtä. Lopputulos oli kuitenkin se, että neljä kuukautta kestänyt työtaistelu oli vihdoin ohi.