Päivi Ronimus-Poukka

Työttömyys ongelmana

Ulkotyöväenyhdistys aktivoituu

Työttömyys oli vuoden 1908 suurimpia murheita kaupungissa. Oli alkanut lievä lamakausi, josta erityisesti myös vuodenaikaherkät alat kuten rakennus-, ulko- ja sekatyö kärsivät. Kunnan työnvälitystoimiston johtaja Salakari esitti valtuustolle kirjelmän helmikuussa, jossa mainittiin kaupungissa olevan noin 150 työtöntä ulkotyömiestä. Lisäksi valtuusto oli saanut samasta asiasta Ulkotyöväenyhdistyksen pöytäkirjan otteen, jossa vaadittiin pikaisesti töitä ja Aamulehden mukaan lausuttiin jopa “hämäräperäisiä uhkauksia”, mikäli töitä ei tule.

Kaupunki ryhtyi harkinnan jälkeen järjestämään hätäaputöitä. Työttömien määrä oli ehtinyt vielä kohota nopeassa ajassa 288 henkeen, mutta heistä pääosa pääsi hätäaputöihin kunnalle, rautatielle ja koskenperkaukseen. Pääosa työttömistä oli perheellisiä, joten työ tuli todella tarpeeseen.

Kesä ei tuonut parannusta tilanteeseen, vaan erityisesti rakennustyömailla oli hiljaista. Uusia taloja rakennettiin vähän, ja korjaustöitäkään ei juuri ollut tarjolla. Köyhäinhoitohallitus lähetti kirjelmän valtuustolle vaatien parannuksia. Valtuusto ei kuitenkaan ryhtynyt mihinkään erityisiin toimenpiteisiin.

“Suuri kurjuus” ja pieniä parannuksia

Syksyllä oltiin edelleen saman ongelman edessä. Valtuusto sai kirjelmän köyhäinhoitohallitukselta. Lisäksi Sosialidemokraattinen kunnallistoimikunta, Ulkotyöväenyhdistys ja Kristillinen työväenyhdistys lähestyivät valtuustoa anomuksilla työllisyyden parantamiseksi.

Työttömät eivät kuitenkaan halunneet lähteä maaseudulle, jonne heitä oli jo aiempina vuosina yritetty patistaa. Kirjelmien perusteella miehiltä puuttui savottatöihin sopivia varusteita ja naisilta halukkuutta navettatöihin. Työvoimatoimiston johtajan Salakarin mukaan “mitä suurin kurjuus” vallitsi ulkotyöväestön keskuudessa.

Kirjelmien seurauksena kaupunki järjesti hätäaputöinä Siukolan kadun tasoittamisen, Vartiotorninkadun tasoittamisen ja kiveämisen sekä rantatien rakentamisen köyhäintalon viereen. Kuitenkaan valtuuston järjestämät hätäaputyöt eivät riittäneet, vaan työttömät joutuivat yhä useammin turvautumaan köyhäinhoidon apuun.

Tampereen työttömät yrittivät ajaa asiaansa myös pääkaupungissa. Työttömien oma edustusto kävi marraskuussa ensin maistraatissa pormestarin puheilla ja tämän jälkeen Helsingissä senaattori Kaarlo Castrénin luona puhumassa viranomaisten hitaudesta ja välinpitämättömyydestä hoitaa työttömyyttä.