Saija Penttilä

Työläisten Tampere

Vuodet suurlakon jälkeen olivat työväen poliittisen organisoitumisen aikaa. Järjestäytyminen oli alkanut heti suurlakon jälkeen, mutta yhä 1907 Tampereella perustettiin useita ammattiliittoja. Huhtikuun 14.-17. pidettiin Tampereella myös valtakunnallisen Suomen Ammattijärjestön perustuskokous.

Tampereen merkittävin teollisuudenala oli ollut tekstiiliteollisuus, jonka perässä tuli metalliteollisuus. Nämä alkoivat kuitenkin taantua vuosikymmenen puolen välin aikoihin, kun taas paperi- ja kenkäteollisuus alkoivat menestyä entistä paremmin. Tärkeimpien teollisuudenalojen taantuma johti irtisanomisiin. Työtilanne heikkeni myös tuotannon teknisen tehostumisen seurauksena, kun Lapinniemen tehtaaseen asennettiin 1907 uudet kutomakoneet, jotka kasvattivat tuotantoa. Irtisanomisista huolimatta työtilanne Tampereella ei 1907 ollut erityisen huono, sillä runsas rakentaminen toimi vielä merkittävänä työllistäjänä. Kaupungilta hätäaputöitä haki vain 41, kun edellisvuonna määrä oli ollut tuplasti suurempi ja vuonna 1905 peräti 405. Suunta oli kuitenkin huono, ja seuraavan vuoden joulukuussa tehdyssä raportissa työnvälitystoimikunta toteaakin: “verrattuna siihen mitä 1905 oli yksityisten töitä ja mitä nyt, niin näyttää työmarkkinoiden tila tällä kertaa varsin toivottomalta.”

Vuonna 1907 tamperelainen työväki oli vuoden 1905 synnyttämän koheesion myötä voimansa tunnossa ja pikkulakkoja oli jatkuvasti. Tampereella käytiin 1907 yhteensä 13 työtaistelua, seuraavanakin vuonna vielä viisi. Lakot keskittyivät pääasiassa pienempiin käsityövaltaisiin aloihin, kuten suutareihin ja kivityöntekijöihin. Lakkoliike oli työväelle voitokas, sillä kahden vuoden ajalle sijoittuneesta 18 lakosta yhdeksässä työnantajapuoli hyväksyi työntekijöiden vaatimukset ja neljässä saatiin aikaan kompromissiratkaisu. Lakkoliikkeen jälkeen lakkoilun iskuvoima oli kulunut loppuun ja seuraavina vuosina Tampereella käytiinkin vain muutama yksittäinen työtaistelu.