Salla Elo

Sairaalaolot ajanmukaistuivat ja torijärjestys muuttui

Koukkuniemessä sijainneessa vaivaistalossa oli 1890-luvulla tilanahtautta sekä sairaalasosaston että mielisairaalan puolella. Läänin kuvernööri kiinnitti tarkastuksessaan myös asiaan huomiota ja kehoitti kaupunkia kiirehtimään uuden sairaalan rakentamisessa. Huomautus tehosi.

Kuokkuniemessä sijainneen puisen vaivaistalon läheisyyteen valmistui joulukuussa uusi mielisairaalarakennus. Syksyllä oli vaivaistaloonkin päätetty rakentaa uusi ulkorakennus ja kellari. Kuva: Juho Holmsten-Heiniö, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Uusi mielisairaalarakennus valmistui joulukuussa 1902. Se oli kivinen ja kaksikerroksinen. Mielisairaalaan hankittiin kalusto ja taloudenhoitaja sekä sairaanhoitajia kaupungin toimesta.

Näin Tampere sai ajan vaatimuksia vastaavan sairaalalaitoksen. Laitoksessa oli kaksi erillään toimivaa osaa. Koulukadun varrella toimi kulkutautisairaala ja vaivaistalon alueella sijaitsi kunnallissairaala, johon kuuluivat yleinen ja mielisairaalaosasto. Uuden mielisairaalan myötä myös sairaalajärjestys uusittiin.

Uusi torijärjestys astui voimaan

Seitsemäs maaliskuuta päätettiin uudesta torijärjestyksestä. Se oli tarkoitus panna täytäntöön toukokuun alussa, mutta valituksista ja anomuksista johtuen se siirtyi heinäkuun alkuun. Voimaan tullut torijärjestys eritteli tarkasti, missä torilla mitäkin tuotteita sai myydä.

Vanhalle kauppatorille keskittyi maanviljelyksen ja kotiteollisuustuotteiden myynti. Laukontorista tuli rihkamakauppiasten ja käsityöläistavaroiden päämyyntipaikka. Ravintoaineiden kauppiaat saivat myydä tuotteitaan Laukon, Tammelan, Aleksanterin ja Kortelahden toreilla. Raskaampi puutavarakauppa hoidettiin Aleksanterin torilla.

Torikauppaa Mustalahdessa maailmansodan aattovuosina. Kuva: K.Mäkinen.Tampereen museoiden kuva-arkisto.