Teksti Leena Niemi

Asemasotavaihe

Vuoden 1942 alussa sodasta tuli vakiintunut olotila. Miesten harrastukset olivat paljon samoja kuin kotirintamallakin. Armeijan johto piti yllä kilpailuhenkeä molempien rintamien kesken. Esimerkiksi puolen vuoden aikana -43 kerättiin pihkaa kaikkiaan yli 500 000 kg, josta kenttäarmeijan osuus oli yli 160 000 kg. Pihka oli kalliimpaa kuin vehnäjauhot. Kun ulkomaantuonti oli lakannut, käytettiin paperinvalmistusprosessissa hartsin tilalla havupuiden pihkaa. Tupakanviljely oli laajamittaista.

Asemasotavaiheessa ruokailu muuttui säännölliseksi ja ateriat monipuolisiksi. Itä-Karjalan vesistöt olivat kalaisia ja metsissä oli riistaa. Miehet rakensivat hirsisiä korsuja havumajojen tilalle. Miehillä oli aikaa kuunnella radiota ja käydä katsomassa valistusosaston lähettämiä elokuvia.

Sotilaat tottuivat viettämään aikaa sotilaskodeissa niin rintamalla kuin kotikaupungissakin. Kuvan Tampereen Kalevankankaan sotilaskodista on ottanut Atelier Laurent. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Sotilaskotiyhdistyksellä oli puolustusvoimien ohje perustaa kullekin joukkoyksikölle oma sotilaskoti, ja lisäksi lottajärjestö perusti kanttiineja. Kannaksella oli helmikuussa -42 jo yli viisikymmentä sotilaskotia. Armeijan valistusosasto tilasi niihin monia lehtiä; ainakin yksi kotipaikkakunnalta, valtakunnan päälehti, Hakkapeliitta ja uskonnollinen Koti ja Kasarmi. Lisäksi luettiin omia rintamalehtiä. Karjalan kannaksen lehti oli nimeltään Tappara. Tamperelaiset saivat paljon luettavaa, kun kaupungin aseveliyhdistys järjesti keräyksen, ja lähetti rintamalle parikymmentätuhatta kirjaa sekä seurapelejä.

Kiväärin ohella miehet tarttuivat innokkaasti puukkoon. He veistelivät pieniä ja suuria esineitä tuliaisiksi kotiin. Monet löysivät itsestään taiteilijan. Toiset tekivät hyötyartikkeleita, sahapääpuita ja kirveenvarsia. Lottajärjestö hoiti keskitetysti puhdetöiden myynnin. Vuoden -42 lopulla julistettiin valtakunnallinen puhdetyökilpailu, jonka parhaat työt valittiin näyttelyyn. Siellä oli myös harrastelijan veistämä korkokuva, jossa hämäläisjoukot ylittävät Vuoksea. Kuvaaja Veikko Kanninen, Sakari Soinnun kokoelma

Tamperelaisten harrastuksista on aina kaksi ollut yli muiden, työväenopisto ja teatteri. Niin oli sotavuosinakin. Kun Kansanvalistusseuran kirjeopisto alkoi toimia sotarintamalla, kulkivat opinnäytteet ahkerasti Kannaksen korsuista Helsinkiin. Teatterin tarve tyydytettiin kahdella tavalla, näyttelemällä itse ja katsomalla kotikaupungin teatterikiertueita. Ensimmäinen 3 viikon kiertue oli jo syyskuussa -41. Pian sen jälkeen Tampereen Työväen Teatterin johtaja Edvin Laine nimitettiin Pohjois-Hämeen sotilaspiirin teatteripäälliköksi ja Työväenteatteri alkoi esiintyä säännöllisesti hämäläisille rintamajoukoille. Laine sai myös monta näyttelijää vapaaksi sotatoimista.

Operetit olivat suosittuja niin rintamilla kuin siviilielämässäkin. “Havaijin kukkaa” esitettiin kauan. Siihen kuuluvan tanssin on kuvannut Veikko Kanninen. Kuva Tampereen Sotaveteraanipiirin kokoelmasta.

Viihdytyskiertueen tulo katkaisi asemasodan yksitoikkoisuuden. Sopivalle aukiolle rakennettiin esiintymislava, ja miehet istuivat tiiviiseen ryhmään ohjelmaa seuraamaan. Se pysyi samantapaisena koko sodan ajan. Aluksi puhui valistusupseeri ja sen jälkeen laulettiin yhteisesti Hämäläisten laulu. Sitten kansallispukuinen Enni Rekola ja sotilaspukuinen Kaarlo Kytö esittivät kaksinlaulua. Edvin Laine lausui runoja, Eero Roine ja Pentti Viljanen naurattivat joukkoja. Harmonikkataiteilijat soittivat. Lopuksi esitettiin yksinäytelmäinen “Kasarmin pihalla”. Ohjelmaan kuului myös kotirintaman tarvehdykset. Niitä lähettivät sos.dem. järjestöt, ammattiyhdistykset, Aseveliyhdistys, Lotta Svärd´in Tampereen osasto sekä monet tehtaat. Joukkojen komentaja Pajari piti yllä yhteishenkeä. Viihdytyskietueen ampumakilpailuissa hän voitti niukasti Rauni Luoman.

Asemasotavaiheessa vallatuille alueille perustettiin 6 sotateatteria, joissa toimi palkattua siviilihenkilökuntaa ja komennettuja asevelvollisia. Perustettiin myös kiertäviä rintamateattereita.

Valistusupseerit rinnastettiin joskus vastapuolen “politrukkeihin”. Armeijan valistusosasto piti sotamielialaa yllä monin tavoin. Ilmestyi myös postikorttisarja, jossa korostettiin vastapuolen heikkouksia. Kuva Leena Niemen kokoelmasta.

Tampereen lotat ja yhdistysnaiset kokosivat ja lähettivät satoja paketteja “tuntemattomille sotilaille”. Monet niistä johtivat kirjeenvaihtoon lähettäjän ja sotilaan välillä. Joistakin sai alkunsa pitkä ystävyys- tai rakkaussuhde.

Miehet pääsivät säännöllisesti lomalle toisin kuin hyökkäysvaiheessa. Monet yli 36-vuotiaat tamperelaiset saivat kotiutumismääräyksen. Muut pitivät tiiviisti yhteyttä kotikaupunkiinsa. Rintamalla kävi usein lehtimiehiä ja poliitikkoja. Sotamiehet puolestaan kävivät kaupungin vieraina. Kuva Leena Niemen kokoelmasta.

Painijat on kuvannut Veikko Kanninen. Tampereen sotaveteraanipiirin kokoelma.

Pajari korosti usein urheilun merkitystä sotilaan taistelukunnolle. “Sodassa joudumme taistelemaan ylivoimaa vastaan ja tehokkain sekä varmin keino korvata miesten lukumäärä on kohottaa sen taistelukuntoisuutta ja taistelutahtoa. Parhainkaan mieli ei voi kuitenkaan auttaa, jos joukkojen ruumis herpaantuu”, on hän sanonut. Talvisin järjestettiin jatkuvasti erilaisia hiihtokilpailuja. Vielä 5. 3. -44 hiihdettiin talven huipputapahtumana Kannaksen poikkihiihto. Se oli 10 miehen kuljettama 100 km viesti. Voittaja oli 18. divisioonan ykkösjoukkue. Kilpailtiin myös ammunnassa ja eri urheilulajeissa mahdollisuuksien mukaan.

Juhlallinen kenttähartaustilaisuus Kaukimäessä. Kuva Veikko Kanninen, Tampereen sotaveteraanipiirin kokoelma.

Kirkollisella työllä oli tärkeä asema. Jokaisessa yksikössä oli oma sotilaspappi. Hänen tehtäviinsä kuului varsinainen hengellinen työ eli sielunhoito, osallistuminen valistustyöhön ja kaatuneitten huolto. Kenttäpappi lähetti lohduttavat kirjeet kaatuneiden omaisille. Hän myös piti säännölliset hartaushetket. Jos pappi kaatui tai haavoittui, joku upseereista suoritti tehtävät. Ainakin kerran tamperelaisten divisioonakomentaja Pajari piti kenttähartauden. Hyökkäysvaiheessa miehet kokoontuivat siirrettävän alttarin ääreen.

Sotilaat kokoontuivat usein myös Itä-Karjalan kirkoissa ja rukoushuoneissa. Suomalaiset korjasivat niitä ja muita tuhoutuneita rakennuksia. Papit tekivät uskonnollista työtä myös paikallisen väestön ja sotavankien keskuudessa. Tampereen seurakuntien papit vierailivat säännöllisesti rintamalla ja sotilaspapit kävivät vastaavasti kaupungissa.