Heikki Kokko
Tampereen Työväenyhdistys
Wrightiläinen kausi
Tampereen Työväenyhdistyksen perustamisesta päättänyt kokous pidettiin 11.4.1887. Yhdistyksen perustajista suurin osa ei kuulunut työväestöön, sillä yhdistyksen puuhamiehinä toimi kokeneita yhdistysten perustajia. Joukossa oli mm. tehtailija, insinööri, opettaja, maisteri, kauppias, kirjakauppias, kaksi sanomalehtitoimittajaa, kelloseppä, vaskiseppä, suutari, rakennusmestari ja veturinkuljettaja. Näiden lisäksi paikalla oli kuusi tehtaan työnjohtajaa. Kokouksessa valittiin johtokunnan puheenjohtajaksi kansakoulunopettaja J. A Pelkonen.
( Laatikko Työväenyhdistyksen yhteyksistä)
Yhdistyksen sääntöihin otettiin mallia Helsingin Työväenyhdistyksen jo olemassa olleista säännöistä. Tampereen työväenyhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli “olla yhdyssiteenä Tampereen ammattilaisten ja työväen kesken, edistääkseen heidän parastaan henkisessä, siveellisessä ja aineellisessa suhteessa”. Yhdistyksen tuli ylläpitää lukusalia, järjestää luentoja, tukea sairas-, eläke ja säästökassojen toimintaa, perustaa asuntoyhtiöitä sekä välittää työtä työläisille ja työvoimaa työnantajille. Ensimmäisen toimintavuoden aikana työväenyhdistykseen liittyi 241 jäsentä, joista läheskään kaikki eivät olleet työläisiä.
Tampereen Työväenyhdistys oli osa wrightiläiseksi nimettyä työväenliikettä, jonka alullepanijana toimi tehtailija Viktor Julius Von Wright. Hän oli tutustunut erilaisiin työväenliikkeisiin matkustaessaan Euroopassa. Hän vaikutti Helsingin Työväenyhdistyksen syntymiseen vuonna 1883 ja toimi sen puheenjohtajana yli kymmenen vuotta. Hän oli myös työväenyhdistysten kattojärjestön Suomen työväen valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 1893-1896.
Wrightiläisen työväenliikkeen avainsana oli yhteistoiminta. Työväestön aseman kohentamista oli määrä ajaa yhdessä muiden, ylempien kansankerrosten kanssa. Toiminnassa tavoitteena oli kaikkien yhteinen etu, mutta työväenliikkeen silloinen luonne antoi työnantajille ja sivistyneistölle myös mahdollisuuden valvoa työväestön toimintaa ja ohjailla liikkeen kehitystä.
Wrightiläisen työväenliikkeen taustalla oli useita käynnistäviä voimia ja 1800-luvun lopun sivistyneistön aatteita. Liberalismi suuntasi katseet äänioikeuskysymykseen, sillä työväestöllä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa äänestämällä vaaleissa. Toisaalta taas valtiososialistiset virtaukset vaativat työväestölle mahdollisuutta puuttua osaltaan vapaina riehuviin markkinavoimiin ja astua talouselämän aktiiviseksi toimijoiksi. Suomalaiskansallinen liike taas yhdisti työväestöä suomenkieliseen sivistyneistöön vaatimalla virkamiehiltä suomen kielen taitoa ja synnyttämällä suomenkielisen lehdistön ja kirjallisuuden. Lisäksi oli olemassa työläisten omista riveistä tulevaa työläisradikalismia, joka voimistui 1890-luvulla, kun tietoa muiden maiden työväenliikkeiden vaatimuksista saapui Suomeen. Omaehtoinen toiminta kasvoi vuosi vuodelta ja 1890-luvun lopulla työväenliike alkoikin siirtyä pois wrightiläisestä vaiheesta.