Teksti Maria Silander
Oy Finlayson-Forssa Ab
Toisen maailmansodan aikaan Finlayson joutui muiden puuvillatehtaiden tavoin turvautumaan korvikeraaka-aineisiin, sillaan ja paperiin. Raaka-aineiden jako, valmistus, hinnoittelu ja palkat sekä muut suoritukset olivat tiukasti valtion kontrollissa. Tuotanto keskittyi armeijan ja sairaaloiden tarpeiden kattamiseen. Tiukan kontrollin ohella toimintaa haittasivat talvisodan pommitukset, esimerkiksi tammikuussa 1940 Finlayson sai kolme kertaa osuman, maaliskuussa pommi osui Forssan tehtaaseen. Pari vuotta aiemmin perustettu tekokuitutehdas Kuitu Oy tuhoutui sodassa. Myös useita rakennusvaurioita oli, mutta ne korjattiin nopeasti.
Vuonna 1941 Finlayson perusti tuhoutuneen tekokuitutehtaansa tilalle Säteri Oy:n. Saman vuoden joulukuussa tehdas osti Vaasan Puuvilla Oy:n osake- enemmistön. Paitsi Säteristä, tekokuitua saatiin myös Saksasta ja Italiasta.
Toisen maailmansodan jälkeen Tampereen suurin tekstiilitehdas oli edelleen Finlaysonin puuvillatehdas. Tehtaassa oli yli 2 000 työntekijää. Tampereella valmistettiin valkaistuja, valkaisemattomia ja värjättyjä puuvillakankaita. Painetut kankaat valmistettiin yhtymän Forssan tehtaassa, jossa vuonna 1948 aloitettiin myös muovipinnoitteisten kankaiden eli kernien valmistus.
Sota-aikana investointeihin ei ollut juuri ollut mahdollisuutta. Sodan jälkeen ongelmana olivatkin loppuun kuluneet koneet ja huutava pula ulkomaanvaluutasta, joka haittasi sekä raaka-aineiden hankintaa Amerikasta, Brasiliasta ja Egyptistä. Ilman ulkomaista valuuttaa ei myöskään päästy uusimaan konekantaa. Lisäksi toimintavapautta kahlitsi säännöstelytalous. Hintapaineita loi puolestaan valtiovallan määräämät useat palkankorotukset. Edellä kuvatut vaikeudet estivät tehtaan johdon pitkän aikavälin suunnittelun ja niinpä ei voitu tehdä suunnitelmia, joilla varautua ylikansalliseen integraatioon ja kansainväliseen kilpailuun.
Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Ruotsi oli jo ennen sotaa ollut tärkein vientimaa ja se pysyikin sellaisena vuoteen 1950 asti. Myös 1950-luvun lopulla länsinaapuri nousi Finlaysonin tärkeimmäksi vientikohteeksi. Kansainvälinen kilpailu alkoi vaikuttaa Finlaysoniin jo 1950-luvun alusta alkaen. Samanaikaisesti puuvilla sai kilpailijakseen erilaiset keinokuidut. Parantaakseen tuotannon tehokkuutta Finlayson alkoi modernisoida koneitaan ja tehdastilojaan.
Kaikki tehtaan prosessit modernisoitiin, Forssassa uusittiin konekantaa huomattavasti. Värjäys- ja viimeistelyosastoja kehitettiin ja uusi kutomo rakennettiin. Lisäksi panostettiin laatuun. Tehokkuuden ohella pyrittiin kannattavuuden kasvattamiseen.
Yleinen elintason nousu lisäsi tuotteiden kysyntää ja vientiä saatiin kasvatettua. Samalla kuitenkin nousi yleinen kustannustaso. Palkat nousivat, nopeutuva tekninen kehitys lyhensi koneiden tehokasta käyttöikää ja keinokuiduille pärjätäkseen piti kehitellä uusia kehruu-, kudonta- ja muita käsittelymenetelmiä. Halvempien keinokuitujen hintojen alle ei puuvillan hintaa kuitenkaan kyetty saamaan. Puuvillan asemia heikensi edelleen se, että 1950- luvun alusta alkaen alkoi edullisten tekstiilien tuonti halvan työvoiman maista. Kun sama jatkui enenevässä määrin 1960-luvulla, puuvillateollisuus ajautui vaikeuksiin.