Teksti Jarmo Peltola

Työstä puutetta

Vuonna 1920 Tampereella oli 46 401 asukasta. Vuonna 1930 asukkaita oli 54 179. Vuonna 1930 väestöstä 49,2 % kuului teollisuusväestöön ja 9,8 % sekatyö- ja rakennustyöväestöön. 16,0 % perheistä sai elantonsa kaupan ja liikenteen palveluksessa. Ammatissa toimivasta väestöstä 63 % tienasi leipänsä tehtaissa, rakennuksilla ja sekalaisissa sekatöissä.

Enemmistö työssäkävijöistä työskenteli tehtaissa. Ne tehtaiden työntekijät, joiden työpaikka oli tehtaan sydämessä – koneen ääressä – eivät kärsineet normaalisti juurikaan työnpuutteesta. Sen sijaan tehtaiden ulkotyömiehet sekä talon- ja maanrakennustyömailla työskennelleet olivat sangen alttiita kausiluontoiselle työttömyydelle. Työn puute oli suurimmillaan joulun jälkeen. Näin oli ollut jo 1880-luvulta lähtien. Erittäin pahoina lama-aikoina talvityöttömyys oli noussut korkeammalle, kiusaten jopa ammattitaitoisia tehdastyöntekijöitä ja heidän perheitään. Näin oli ollut 1893-94, 1902-1904 ja 1908-1910. Poikkeuksellisten poliittisten tapahtumien vuosina kuten 1914 ja 1917-1918 työntekijät olivat kärsineet työn puutteesta. Tällöin kyse oli ensimmäisen maailmansodan aiheuttamista muutoksista Suomen ulkomaankaupan markkinoihin.

Vuosien 1917-18 kriisien jälkeen työttömyys ei kohdellut Tamperetta kovinkaan pahoin ennen syksyä 1929, jolloin työttömyys alkoi kaupungissa nousta jyrkästi. Siihen saakka kyse oli ollut joka talvisesta talvityöttömyydestä, jolloin satakunta miestä kerrallaan oli työtä vailla ja niin huonossa taloudellisessa tilanteesssa, että olivat pakotettuja hakeutumaan viranomaisten puheille. Normaalissa tilanteessa työttömät hakeutuivat työnvälitystoimistoon, josta oli välitetty töitä jo vuodesta 1904 lähtien. 1930-luvun lama oli koko maassa kuitenkin niin voimakas, että kunnat velvoitettiin perustamaan erityiset työttömyyskortistot. Näin pyrittiin ohjaamaan valtion ja kuntien rahoin luodut työkohteet pahimmin hädästä kärsineille. Työt olivat yleensä raskaita lapiotöitä. Työttömiä naisia varten perustettiin erityinen työtupa. Ja osaa työttömyydestä kärsivistä perheistä autettiin köyhäinhoidon kautta jaetuilla markioilla, vaatteilla ja ruoka-annoksilla.
Kivityömiehiä 1927

Kivityömiehet olivat työntekijäryhmä, jota työttömyys erityisesti uhkasi. Kuva: Hannu Rantakallio 30.8.1927, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

1930-luvun lama merkitsi vuosina 1925-1928 ylikuumenneen rakennussektorin täydellistä lamaantumista. Yksityinen rakennustoiminta kuivui 1930-luvulle tultaessa lähes täysin, ja kesti verraten kauan, että työttömyystöillä pystyttiin täyttämään edes osa rakennustoiminnan romahtamisesta johtuvasta vajeesta. 1930-luvun lama poikkesi myös siltä osin aikaisemmasta lamasta, että nyt kaupungin teollisuussektori irtisanoi ihmisiä: lähes kolmannes vuoden 1928 teollisuustyöpaikoista katosi vuoteen 1932 mennessä. Jäljellejääneet tekivät lyhennettyä työviikkoa aikaisempaa heikommalla tuntipalkalla. Konkurssit veivät työntekijöiden työpaikkojen lisäksi toimihenkilöiden ja kauppa- ja liikeapulaisten työpaikkoja.

Kaupungin työttömyyshuippu ajoittui talveen 1932 (Kuvio 1.). Se sopii maamme työttömyydestä olevaan yleiskuvaan varsin hyvin: kaupunkien työttömyyshuippu ajoittui maaseudun huippua myöhemmäksi. Työttömyys oli maaseudulla huipussaan jo vuosina 1930 ja 1931.

Teollisuustuotanto alkoi elpyä hitaasti. Naisvaltainen kutomoteollisuus elpyi ensin. Ja sen jälkeen muut teollisuuden alat. Rakennussektorin elpyminen oli hidasta. Vasta 1936 yksityinen rakennusteollisuus investoi rakentamiseen 1920-luvun nousukauden tavoin. Julkinen sektori osallistui kuitenkin 1930-luvun loppupuolella aikaisempia nousukausia enemmän rakennuskohteiden rahoittamisesta. Kaupunkiin rakennettiin uusi linja-auto-asema, lentokenttä ja rautatieasema vuosina 1933-1938. Työttömyys ei poistunut kuitenkaan 1930-luvun nousukauden myötä kokonaan, ja työttömyyden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat varjostivat monien ihmisten ja perheiden vaiheita vielä pitkään.

 

Työttömyyskortistosta työttömyystöitä

Vuonna 1904 perustetusta työnvälitystoimistosta välitettiin töitä, sieltä jaettiin komennukset myös julkisen sektorin rahoittamiin työkohteisiin. Tampereella kirjoilla olleiden ja kaupungin kassaan veronsa maksaneiden rakennusmiesten olisi pitänyt olla etusijalla tällaisiin kohteisiin miehiä haettaessa. Tämän kaltainen työmaa oli esimerkiksi Hämeensillan rakennustyömaa.

Hämeensillan rakentajia vuodelta 1928. Kuva: Valokuvaamo Aira, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

1930-luvun laman aikana kunnat velvoitettiin perustamaan erityiset työttömyyskortistot, joihin työttömät rekisteröityivät. Kaupungista katosi vuosien 1928 ja 1932 välisenä aikana yli 3600 teollisuustyöpaikkaa ja lähes 2000 rakennussektorin työpaikkaa. Työttömyyskortistossa oli enimmillään 1700 henkeä. Kaikkia työttömäksi halunneita ei otettu kortistoon ja osa jätti ilmoittautumatta: tarjollahan oli lapiohommia, joita kutsuttiin varatöiksi (vrt. Reservarbete) tai työttömyystöiksi. Selvää kuitenkin on, että kaupungista löytyi myös sellaisia jotka eivät voineet ylenkatsoa varatyömailta tarjottuja töitä. Varatöistä maksettiin yleistä palkkatasoa alhaisempia palkkoja, ja kun palkkataso liukui muutenkin alaspäin, oli toimeentulo monessa perheessä aikaisempaa tiukempaa.

Tilanne olisi monin tavoin ollut siedettävämpi, jos varatöitä olisi ollut tarjolla kaikille työttömänä olleille, ja että komennukset olisivat olleet 2-4 viikkoa pidempiä. Varsinkin laman alkuvaiheessa muutaman viikon pituista työkomennusta seurasi useamman kuukauden pituinen katujen mittailu. Koneisto oli kuitenkin saatu käyntiin, ja työmarkkinatilanteen hieman kohennuttua, alkoivat myös varatyökomennukset pidentyä.

Viinikanojan sillan rakennustyömaa oli yksi Tampereen varatyökohteista. Kuva: Aamulehti 28.1.1933.

Varatyökohteita oli monia: kunta rakensi esikaupunkialueiden katuja ja viemäri- ja vesijohtolinjoja ja uusi Tammerkosken voimalaitokset. Rautatiehallitus teetti töitä ratapihalla ja rakennutti Tampereelle uuden rautatieaseman ja palkkasi tamperelaisia poikamiehiä Haapamäen radan rakennustyömaalle. Tie- ja vesirakennushallitus (TVH) rakensi useita Tampereen lähistöllä olevia maanteitä uudelleen. Valtio rakennutti Tampereelle lentokentän ja Valtion lentokonetehtaan.

 

 

Köyhäinapua työttömille

Työttömyyskortisto ei ollut tietenkään ainoa paikka, jonka kautta työttömyydestä ja lamasta kärsineet saivat yhteiskunnan apua. Köyhäinhoitolautakunta jakoi niin sanottua satunnaista kotiapua työttömyyden vuoksi ahdingossa eläville. Joskus lautakunta maksoi heidän vuokransa ja antoi avun polttopuina. Myöskään köyhäinhoito ei ollut vastikkeetonta: apua saaneet olivat velvoitettuja maksamaan saamansa avun takaisin tai työskentelemään velkasumman edestä työlaitoksessa. Tampereelta köyhäinhoitoon velkaantuneet passitettiin Lammin työlaitokselle. Kuten alla olevasta kuviosta huomataan lama näkyi myös köyhäinhoitotilastossa.

Köyhäinhoitolautakunnalle työttömyys ja lama merkitsi lisääntyneitä kustannuksia. Kustannusten lisääntyminen näkyi tietenkin myös kaupungin verotuksen kiristymisenä. Veronmaksajia oli lamasta johtuen myös vähemmän Koska tulot vähenivät ja menot lisääntyivät oli veroäyrin suuruutta oli pakko korottaa. Köyhäinhoitolautakunta oli kuitenkin kaiken kaikkiaan huolestuneempi ihmisistä kuin kasvavista kustannuksista. Vuonna 1932 todettiin:

Jatkuva taloudellinen pulakausi ja työttömyys on saavuttanut huolestuttavan laajuuden. Köyhäinavun saajien lukumäärä on lisääntynyt edellisestä vuodesta ja joukossa on paljon sellaisia, joitten kodeissa puute ja köyhyys ennen ovat olleet tuntemattomat. Myöskin avustusmääriä on täytynyt lisätä. Avustusta saaneiden lukumäärä, joka vuonna 1931 oli 5 663 oli kertomusvuonna 6 962, lisäys siis 1 299. Näihin lukuihin on laskettu sekä avunsaaja että hänen avustuksestaan osallisiksi tulleet perheenjäsenet. Kokonaismenot olivat vuonna 1931 8 266 649, 51 ja kertomusvuonna 8 758 138,50, tehden lisäys 491 488,99.

Avunsaajien määrä oli vuosien 1928 ja 1932 välisenä aikana enemmän kuin kaksinkertaistunut. Vuonna 1928 avunsaajia oli kaiken kaikkiaan perheenjäsenet mukaan lukien 3 114, mikä merkitsi henkikirjojen mukaan noin 6,7 % osuutta tamperelaisista. Vuonna 1932 luku oli 6 962 (14,5 %) ja seuraavana vuonna peräti 7 471 (15,5 %). Vuonna 1934 avustettujen määrä oli kääntynyt jo laskuun, mutta kustannukset jatkoivat nousuaan. Vuonna 1936 Köyhäinhoito avusti 5 860 (11,8 %) tamperelaista, mutta markkoja kului 9 487 503 markkaa.

 

Ruokaa työttömille

Normaaleiden työttömyystöiden ja köyhäinhoidon kautta jaetun avun lisäksi työttömille jaettiin ruoka-annoksia. Ruoka-annoksia jaettiin jo laman alkuvaiheissa, mutta vuoden 1931 aikana tilanne koettiin jo niin vakavaksi, että asetettiin erityinen työttömyyshuoltotoimikunta “järjestämään työttömille kaupungin puolesta ruokaa ja muuta huoltoa”. Toimikunnan perustaminen johtui osittain siitä, ettei köyhäinhoitolautakunnan kaslian virkailijat enään selvinneet laman aiheuttamasta paineesta. Toimikunnan johtoon valittiin 6. Lokakuuta 1931 kaupunginlääkäri Uuno Peitso. Ruuan jakaminen päästiin uuden toimikunnan voimin marraskuussa 1931.

Toimikunnan huolena olivat mahdolliset väärinkäytökset. Päätettiin, että ruoka-annoksen saajien täytyi olla työttömyyskortistoon virallisesti työttömäksi ilmoittautuneita ja varattomia. “Köyhäinhoidon vakinaisten tarkkaajien ohella kävi työttömyyshuoltotoimikunnan käytettävissä oleva tilapäinen tarkkaaja kotikäyntien avulla tutkimassa niiden avustuspyyntöjen aiheellisuuden mitä ei muuten tunnettu.” Ruoka-ateriain jako ravintolassa tapahtui työttömyyshuoltotoimikunnan painattamia ruokalippuja vastaan, jotka liput jälleen laskutuksen ohella palautuivat toimistolle. Avustuksen saajalle myönnettiin viikon kestävät ruokaliput kerrallaan ja edellisen viikon käytettyjen lippujen kannat oli uusia pyydettäessä tuotava toimistoon. Tarkkailujärjestelmää pidettiin niin tehokkaana, ettei “mitään mainittavimpia väärinkäytöksiä päässyt tapahtumaan”.

Kuvassa lentokentän varatyömaa. Ruoka-avun saamisen edellytyksenä oli ilmoittautuminen työttömyyskortistoon. Työttömäksi ilmoittautuneille ei tietenkään voitu taata varatöitä, mutta ruoka-apuun oikeuttavia lippuja heille jaettiin. Kuva: Aamulehti 8.7.1932.

Tarkkailun lisäksi ruoka-apu oli vastikkeellista eli sitä ei jaettu myöskään ilmaiseksi, vaan vuoden 1932 alusta lähtien työttömät velvoitettiin tekemään yksi kuusituntinen työpäivä viikossa kerran päivässä jaettuja ruoka-aterioita kohti. Talvella oli tarjolla muun muassa lumitöitä. Ruoka-apu oli vuosina 1931-1934 erittäin laajaa, esimerkiksi joulukuussa 1933 jaettiin 27 300 ruoka-annosta työttömille ja heidän perheenjäsenilleen.

Kaudella 1932-1933 avustettiin 746 miestä ja 746 naista (edellisten vaimoja), edellämainittujen vanhempien 1 189 lasta ja 1 281 yksinäistä henkilöä eli 3 962 eri henkilöä eli runsasta kahdeksaa prosenttia kaupunkilaisista. Avustettua henkilöä kohden jaettiin 95 ateriaa ja päivää kohden 815 ateriaa.

Perheelliset noutivat ruoka-ateriansa yleensä kotiin ja yksinäiset henkilöt ruokailivat yleensä muutamaa henkilöä lukuunottamatta ravintoloissa. Perheellisille jaettavien ruoka-aterioiden lukumäärä määriteltiin lapsiluvun mukaan: yksi annos kahta lasta kohden ja pienemmille lapsille lisämaitoannos. 16 vuotta täytettyään lapset saivat täyden annoksen ja kouluiässä olevat lukukausien aikana ilmaisen kouluruokailun. Ruoka-annosten jako tapahtui alussa Tampereen Työväenyhdistyksen ravintolassa. Vuoden 1932 alussa ruokaa ostettiin Työväenyhdistyksen ohella osuusliike Voiman ravintolasta. Vuoden 1933 syksyllä ruokatarvikkeiden hankinta oli osuusliike Voiman ja osuusliike Tuotannon kontolla. Ruoka-aterioiden valmistus ja jakelu tapahtui Tampereen työväenyhdistyksen, osuusliike Voiman ja ruokala Kulman toimesta.

Mitä sitten syötiin? Vuoropäivinä annokseen kuului 3/4 litraa perunakeittoa tai hernekeittoa ja lisäruokana joka päivä 2/3-liraa kaurapuuroa, 200 grammaa leipää, 200 grammaa maitoa ja 15 grammaa voita. Ravintoloille annettiin myös ohjeet, kuinka paljon sattumia keitoista täytyi löytyä: perunakeitossa piti olla 500 litraa kohden 4,5 hehtoa perunoita, 20 kiloa porkkanoita tai muita samanarvoisia juureksia ja 115 kiloa raavaanlihaa. Hernekeittopanokseen ladattiin 500 litraa vettä, 80 kiloa herneitä ja 30 kiloa sianlihaa. Kaurapuuroon 500 litraa vettä ja 85 kiloa kauraryynejä.

Lähteet:
Työnvälityslautakunnan toimintakertomukset 1918-1939.
Köyhäinhoitolautakunnan toimintakertomukset 1927-1936
Huoltolautakunnan toimintakertomukset 1937-1939.
Työttömyyshuoltotoimikunnan kertomukset 1931-32, 1932-1933 ja 1933-1934.
Peltola, Jarmo, Lama teollisuuskaupungissa, Työttömyys, työtön ja kansalaisuus Tampereella 1927-1939, Väitöskirjan käsikirjoitus.
Peltola, Jarmo, The Great Depression in an industrial city – new approaches, Kirjassa 1990s economic crisis, The Research Programme of the Academy of Finland: Conference 1999, Edited by Jaakko Kiander, VATT publications 27:3, Helsinki 2000.
Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880-1975, Suomen Virallinen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979.
Väestön elinkeino, Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880-1975, Suomen Virallinen Tilasto, Tilastollisia tiedonantoja 63, Helsinki 1979.