Teksti:Jenni Hokka

Tampereen Konetehtaan historia

 

Nousukausia, pettymyksiä ja
uhkakuvia Sommers, af Hällström & Waldensilla

Vuosisadan vaihteesta alkoi taloudellinen laskukausi, joka tuntui myös metalliteollisuudessa, vaikka alalla oli tähän saakka eletty kukoistuskautta. Myös Sommers, af Hällström & Waldens joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Yhtiössä harkittiin jo toiminnan lopettamista. Toimintaa päätettiin kuitenkin jatkaa, varsinkin kun yhtiön tilintarkastaja, pankinjohtaja Nils Idman toimitti yhtiön käytettäväksi 20 000 markkaa. Yhtiössä pyrittiin myös pienentämään menoja esimerkiksi lyhentämällä työviikkoa.

Jo vuonna 1904 tilanne kuitenkin parani yleisesti metalliteollisuudessa Venäjän ja Japanin välisen sodan vuoksi. Sommers, af Hällström & Waldens valmisti Venäjän sotatarviketehtaiden ja Venäjän armeijan tarpeisiin mm. porakoneita ja sahoja. Toisaalta yhtiö menestyi myös laivanrakennuspuolella. Vuonna 1904 aloitettiin Pohjola -laivan rakentaminen. Valmistuessaan se oli nopeampi kuin mitä vähimmäisnopeudeksi oli sovittu, minkä vuoksi tilaajan oli sopimuksen mukaan maksettava siitä lisää ylimääräistä hintaa 7000 mk, joka oli melkoinen summa. Nykypäivän rahaksi muutettuna se tarkoitti noin 140 000 markkaa.

Kuru -laivan koneistoa.
Kuva: Riipinen, Kone ja Terä Oy

 

Vuonna 1914 yhtiö sai suuren laivanrakennustilauksen Kurun Laiva-Osuuskunnalta. Höyrylaiva Kurusta tuli suurin laiva, joka tehtaalla koskaan rakennettiin. Laivaan rakennettiin 300:n hevosvoiman kone, ja laivan hinnaksi tuli 100 000 markkaa, mikä nykyään tarkoittaisi suurin piirtein 1,7 Mmk:aa. Kuru -laivan onnettomuuteen 1929 yhtiö kuitenkin todettiin onnettomuutta seuranneessa oikeudenkäynnissä syyttömäksi, sillä laiva upposi uusien kansirakennelmien vuoksi, jotka laivan isännistö rakennutti suunnittelijan, insinööri John Grönblomin varoituksista huolimatta

 

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Sommers, af Hällström & Waldensilla vähennettiin työviikko 4-päiväiseksi epävarmojen olojen vuoksi. Suomessa yritykset yleisesti peruivat tilauksia ja seisauttivat töitä sodan alkaessa, koska sodan seurauksia pelättiin. Kuitenkin seuraavana vuonna koko suomalainen teollisuus, ja erityisesti metalliteollisuus, koki huimaavan nousukauden. Myös Sommers, af Hällström & Waldens Oy:n vienti Venäjälle kasvoi 50%:lla edellisvuoteen verrattuna. Se vei erityisesti pommisorveja, sahanteriä ja sahoja Venäjän armeijan käyttöön. Vuodet 1915 ja 1916 olivat yhtiön historian menestyksekkäimpiä. Niinpä vuonna 1916 yhtiö pystyi ostamaan kaupungilta tontit, joilla sen rakennukset sijaitsivat, ja se osti myös pankeille menetetyt osakkeensa takaisin. Helmikuussa 1917 Venäjän vallankumous katkaisi kuitenkin kaikki kaupalliset yhteydet Venäjälle, minkä vuoksi tuotantoa oli supistettava ja työväkeä täytyi irtisanoa.

Lähteet:
Jutikkala, Eino: Tampereen historia III, Vuodesta 1905 vuoteen 1945. Tampereen keskuspaino 1979.
Riipinen, Ale-Einari: Kone ja Terä OY, (Ent. Osakeyhtiö Sommers, af Hällström & Waldens), 1897-1947. Kone ja Terä Oy, Tilgmannin Kirjapaino, Helsinki 1948.  ( Miksi tulee tällä fontilla?)