Teksti: Jouni Keskinen

Nekalan tulva heinäkuussa 1934 – “Vedenpaisumus Tampereella”

 

Tampereella 16-17 heinäkuuta 1934 raivonnut rankkasade sai aikaan vahinkoa varsinkin Nekalan ja Viinikan kaupunginosissa. Yhden yön aikana satoi vettä paikoin jopa 30mm, kun koko kesäkuun 1934 sademäärä oli Tampereella ollut vain 29mm.

Nekalassa Teiskontiellä, Ahlmanintien ja Erätien välissä joutui kolme tonttia, kadut ja Nekalan Viinikasta erottava puistoalue kokonaan veden alle. Paikalle muodostuneessa järvessä oli vettä 30-40 sentin syvyydeltä.

 

Kuvassa lapsia ihmettelemässä Viinikan ja Nekalan välille muodostunutta järveä. Kuva: Aamulehti 18.7.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vesi tunkeutui Ahlmanin tiellä myös Rouva Lehtosen seka- tavarakauppaan pilaten mm. liikkeessä olleita jauhoja ja sokeria tuhansien markkojen arvosta. Vetta oli paikoin niin paljon että pikkupojat soutelivat “järvessä” kanootilla.

Poikia leikkimässä tulva-altaassa. Kuva: Aamulehti 18.7.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vahinkoa vesi teki myös vain vuosi aiemmin valmistuneella Jokikadulla, jossa se Viinikanojaan juostessaan muodosti pahoja vakoja ja vei maata mennessään. Pahimmillaan tiehen muodostui toista metriä syvä vajoama. Tien korjaukseen päästiin kuitenkin nopeasti eikä liikenteen kärsimättä vairioista.

 

Tulva aiheutti pahoja vajoamia vasta valmistuneen Jokikadun rinteessä Viinikanojan varrella. Kuva: Aamulehti 18.7.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lähteet:
Aamulehti 18.7.1934.