Teksti: Jouni Keskinen
Uuden rautatieaseman rakentaminen
Vanha rautatieasema ja Tammelan silta
Tampereen vanha rautatieasema. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Tampereen vanha puinen asematalo oli alunperin rakennettu 1876. Vuosien saatossa se kävi kuitenkin pieneksi ja pääsi rapistumaan vaikka taloa oli useaan kertaan jatkettu ja paikkailtu. Niinpä vaatimukset uuden, Tampereen arvon mukaisen, asemarakennuksen saamiseksi lisääntyivät 1920-luvulla. 1930-luvun alussa Tampereen asema oli pilan kohteena jopa Helsingin lehdissä. Tampereen kaupunki ja valtio olivat tehneet periaatepäätöksen uuden aseman rakentamisesta jo 1926, mutta rakentaminen viivästyi kun rautatiehallitus ei laman aikana myöntänyt hankkeeseen varoja.
Tammelan silta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Kulkiessaan kaupungin halki rautatie haittasi muita liikennejärjestelyjä. Tärkein näistä oli katuliikentaan johtaminen Hämeenkadulta Tammelan kaupunginosaan. Vielä 1920-luvulla liikenne Tammelaan hoitui Hämeenkadun päästä alkaneella rautatien yli Tammelankadulle johtaneella sillalla. Silta kävi kuitenkin ahtaaksi ja kämpelöksi liikenteen lisääntyessä. Jo vuosina 1919-1921 istunut raitiotiekomitea päätyi ehdottamaan sillan purkamista ja tunnelin rakentamista rautatien ali Tammelaan. Tunnelin rakentaminen koettiin kuitenkin ongelmalliseksi ja kalliiksi Hämeenkadun itäpään ja Puolimatkankadun (nykyinen Itsenäisyydenkatu) suuren korkeuseron takia. Pitkään julkisuudessa käydyn keskustelun jälkeen tunneli päätettiin 1930-luvun alussa lopulta kuitenkin rakentaa.
Puolimatkankatu ennen tunnelitöitä
Näkymä Puolimatkan(Itsenäisyyden)kadulta rautatien yli Kyttälään. Puolimatkankatu kulki huomattavasti rautatien tasoa korkeammalla. Vasemmalla Attilan kenkätehdas ja Tullikamari. Kuva: Aamulehti 27.9.1932, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Näkymä rautatieltä Puolimatkankadulle edellisen kuvan ottopaikalle. Oikealla 1915 valmistunut Attilan kenkätehdas. Kuva: Aamulehti 27.9.1932, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Tunnelityöt pääsevät alkuun
Lokakuun loppu 1932. Tunnelityöt alkamassa. Puolimatkankatua madalletaan vähitellen kohti rautatieta. Kuva: Aamulehti 28.10.1932, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Puolimatkankatu tammikuussa 1933. Kadun pinnasta on kaivettu pois jo yli kaksi metriä. Maata kuljetetaan pois varsin pieneltä näyttävällä kuorma-autolla. Kuva: Aamulehti 10.1.1933, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Tunneli puhkaistaan
Valoa tunnelin päässä. Tunneli rautatien ali on saatu puhkaistua maaliskuussa 1933. Kuva: Aamulehti 13.3.1933, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Työntouhussa tunnelityömaalla. Kottikärryt ja lapio olivat vielä arvossaan sillä 1930-luvun kömpelöillä kaivinkoneilla ei ollut asiaa joka paikkaan. Huomaa myös tunnelin jykevät puisen tukirakenteet. Kuva: Aamulehti 13.3.1933, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Asemarakennuksen pohjustustyöt
Kaivinkone asematyömaalla kesäkuussa 1934. Tunnelin valmistuttua alettiin uuden asemarakennuksen pohjustustyöt. Vanha puinen asemarakennus taustalla. Kuva: Aamulehti 7.6.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Näkymä asematyömaalta elokuussa 1934. Entistä asematoria oli alennettava yli kolme metriä, jotta asemarakennuksen toinen kerros saatiin ratapihan tasolle. Taustalla Tammelaa. Kuva: Aamulehti 2.8.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Uusi rautatieasema viimeistelyä vailla
Kiveystöitä uuden asemarakennuksen edustalla elokuun puolivälissä 1935. Uusi asemarakennus näyttää jo päällisin puolin valmiilta. Taustalla näkyy vielä vanha puinen asemarakennus. Kuva: Aamulehti 17.8.1935, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Eero Seppälän ja Otto Flodinin suunnittelema rautatieasema edusti funktionalistista tyylisuuntaa. Alkuperäiseen suunnitelmaan lisättiin jälkikäteen torni, joka rakennettiin viimeiseksi. Kuvassa asemalaiturien muotoillut katokset. Kuva: Aamulehti 26.9.1935, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Rautatieasema sisältä
Avara asemahalli pääoville päin kuvattuna. Hallin etuseinän peittävä suuri ikkuna antaa valoa halliin ja ilmeen koko rautatieaseman julkisivulle. Kuva: Aamulehti 15.11.1935, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Asemahalli toiseen suuntaan kuvattuna. Kuvassa näkyy käynti asemalaitureille ja asemakonttori. Kuva: H. Rantakallio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Rautatieaseman toisen kerroksen eli laituritason pohjapiirros.
Rautatieasema ulkoa
Vanha ja uusi asema syksyllä 1935.. Vanha puurakennus purettiin pian kuvan ottohetken jälkeen kun aseman tunnelin yli ulottuva osa ja kellotorni rakennettiin. Kuva: Aamulehti 15.11.1935, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Asema remontissa välirauhan kesänä 1940. Liput salossa kertovat Juhannuksen vieton olevan käynnissä. Alkuperäiseen ehdotukseen jäkikäteen lisätty aseman kellotorni erottuu kuvassa hyvin. Kuva: Aamulehti 24.6.1940, Tampereen museoiden kuva-arkisto.