Teksti: Sami Suodenjoki

Tullin alue – XVII kaupunginosa

 

Alue

Tammelan eteläpuolella sijaitseva Tullin alue, XVII kaupunginosa, sai ensimmäisen asemakaavansa 1900-vaihteessa. Sen läntisenä rajana oli rautatie ja pohjoisrajana Puolimatkankatu; idässä rajaviivan muodosti Liisankatu, jonka taakse jäivät Tammelan vainiot. Etelässä kaupunginosa ulottui itä-länsisuuntaiseen Messukylän maantiehen, joka lännessä jatkui rautatien yli Ratinaan. Tammelanpuistokatu halkaisi Tullin alueen pohjois-eteläsuunnassa kahteen osaan. Kaupunginosan itäisellä puoliskolla sijaitsi yksi kaupunginosan keskeinen maamerkki, Sorsalampi, jonka ympärille alkoi 1930-luvulla rakentua Sorsapuisto.

Tullikamari. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vanha rakennuskanta

Tullin alueen muodostuminen oli alkanut 1800-luvun lopulla, kun ratapihan läheisyyteen oli ryhdytty rakentamaan varasto-, konttori- ja tuotantotiloja. Niihin kuului vuonna 1901 valmistunut Georg Schreckin suunnittelema tullikamari ja siihen yhdistetty pakkahuone, jotka sijaitsivat rautatien, Puolimatkankadun ja Pinninkadun rajaamalla alueella. Tullikamarin ja pakkahuoneen vieressä sijaitsi viljakauppaa harjoittaneen Maantuotteen vuonna 1909 rakennuttama mylly punatiilisessä makasiinissa. Tullikamarin lounaispuolella rautatiealueella sijaitsivat vanhat veturitallit, joista ensimmäinen oli valmistunut jo 1874; veturitalleja laajennettiin veturien koon suuretessa vielä 1920- ja 1930-luvuillakin. Veturitalleista itään sijaitsi vielä Hämeen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n kolmikerroksinen makasiini, joka oli rakennettu 1900-luvun alussa Åkerlundinkadun ja Pinninkadun kulmaan.

Pinninkadun, Puolimatkankadun ja Tammelanpuistokadun välissä sijaitsi puolestaan Attilan kenkätehdas Oy:n suuri tehdasrakennus, joka oli valmistunut vuonna 1915. Attilan tehdas oli yksi Tampereen kenkäteollisuuden kolmesta suuresta: 1920-luvun loppupuolella sillä oli yli 400 työntekijää. Lamavuosina Attila ajautui vaikeuksiin, ja vuonna 1931 se siirtyi Aaltosen omistukseen jatkaen kuitenkin toimintaansa omalla nimellään.

Attilan kenkätehdas Puolimatkankadun suunnasta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Attilan kenkätehtaalta katsottuna Tammelapuistokadun toisella puolella sijaitsi Toralinna, valtionrautateiden henkilökunnalleen vuosina 1902-1903 rakennuttama asuintalo. Se oli yksi kaupungin ensimmäisistä asuinkerrostaloista. Toralinnassa olivat vuoteen 1942 asti käytössä pihakäymälät.

XVII kaupunginosan kaakkoiskulmassa toimi kunnallinen teurastuslaitos, joka oli rakennettu 1906. Valmistumisensa jälkeen siellä oli alettu toimittaa kaikki kaupungissa tapahtuva teurastus. Vuonna 1936 teurastamoa laajennettiin tuntuvasti.

Uudet varasto- ja konttorirakennukset

Vuonna 1926 alkoi Osuusliike Voima rakennuttaa keskusvarastoa Sumeliuksenkadun varteen. Se oli viisikerroksinen makasiini, jonka oli suunnitellut Frans Jousi. Vuonna 1935 makasiinia alettiin laajentaa: vanhan rakennuksen eteläpuolelle valmistui Jaakko Tähtisen suunnittelema jatko-osa. Samaan aikaan kun Voiman varastoa laajennettiin, alettiin sen pohjoispuolelle – Pakkahuoneenkadun, Vuohenkadun ja Hammareninkadun rajaamalle alueelle – rakentaa SOK:n varastorakennusta. SOK rakensi Tullin alueelle 1930-luvun jälkipuolelta alkaen useita konttori- ja varastorakennuskokonaisuuden, joka edusti osuuskauppa-arkkitehtuurille tyypillistä funktionalismia.

Vasemmalla Osuusliike Voiman keskusvarasto vuonna 1936. Kuva: Aamulehti 14.1.1936.
1920- ja 1930-lukujen asuintalorakentaminen

Jo vuosisadan alussa rakennetun Toralinnan täydennykseksi rakennettiin Tullin alueelle 1920- ja 30-luvuilla joukko uusia asuinkerrostaloja. Vuonna 1928 valmistui Puolimatkankadun, Moisionkadun ja Lähteenkadun väliin Lähteenlinna, E. A. Liuhan suunnittelema suuri klassismia edustanut asuintalo. Sen viereen, Lähteenkadun varrelle, nousi vuonna 1936 Tampereen kaupungin toinen puolikunnallinen asuintalo.

Vastavalmistunut Lähteenlinna Puolimatkankadun suunnasta. Kuva: H. Rantakallio, Tampere-Seura.

 

Lähteenlinnan lounaispuolelle, vasta valmistuneen Sorsapuiston viereen, rakennutti Emil Aaltonen Sorsapuistontalon työväkensä asuintaloksi. Vuonna 1937 valmistunut Sorsapuistontalo oli valmistuessaan Tampereen suurin asuintalo: se sisälsi 116 huoneistoa ja 335 huonetta. Talon oli suunnitellut Jaakko Tähtinen, ja tyyliltään se edusti funktionalismia. Alkujaan se oli Sorsapuiston puoleiselta sivultaan seitsemänkerroksinen, Tammelanpuistokadun puolelta nelikerroksinen. Sorsapuistontalon huoneistoista 55 oli kahden huoneen ja pikkukeittiön asuntoja; yhden huoneen asuntoja oli 28, ja talossa oli myös kolmen, neljän ja viiden huoneen asuntoja sekä kaksi liikehuoneistoa.

XVII kaupunginosan asemakaavaa laajennettiin vuonna 1927 itäänpäin. Asemakaavatoimikunnan esittämän laajennusehdotuksen “tarkoituksena oli aikaansaada lisää rakennusaluetta suurempia ja korkeampia kivirakennuksia varten”. Ehdotuksen mukaisesti kaupunginosan itäraja siirrettiin Salhojankadulta Kalevan puistotielle, ja niiden väliin erotettiin alkujaan kaksitoista kerrostalotonttia.

Näille Salhojankadun itäpuolisille tonteille Puolimatkankadun ja Lähteenkadun väliin rakennettiin vuosina 1938-40 neljä puolikunnallista asuintaloa. Tampereen kaupungin III puolikunnallisen asuntoyhtiön kaksi asuintaloa valmistuivat 1939; niissä oli yhteensä 92 asuinhuoneistoa ja 3 liikehuoneistoa. Samaan kortteliin alettiin maaliskuussa 1939 rakentaa IV puolikunnallisen asuntoyhtiön kahta taloa, jotka tyypiltään olivat lähes samanlaisia kuin III puolikunnallisen yhtiön talot. IV puolikunnalliseen ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan vasta kesällä 1940, sillä talvisota viivästytti rakennustöitä.

Kokonaisuutena Tullin alue koki huomattavan muodonmuutoksen 1920-30-luvuilla: Alueen länsiosaan rakennettiin uusia varasto- ja konttorirakennuksia. Tammelanpuistokadun itäpuolelle nousi joukko uusia asuinkerrostaloja, joista pääosa kaupungin puolikunnallisten asuntoyhtiöiden rakentamia. Niiden eteläpuolella muuttui Sorsalammen ympäristö 1930-luvun aikana rämeiköstä puistoksi.

 

Sorsapuisto

 

Pleikilammen rämeiköstä puistoalueeksi

XVII kaupunginosan itäosassa, 1920-luvun lopulta alkaen rakentumassa olleen kerrostaloalueen eteläpuolella, sijaitsi lampi, joka oli syntynyt Ronganojan tulvimisen seurauksena pienen lähteen paikalle 1900-luvun alussa. Sitä ympäröivällä nurmella oli Pellavatehtaan valkaisuketo, Pleikiniitty, joka oli kankaiden ja lankojen kuivatuspaikka. Niityn mukaan lampeakin nimitettiin aluksi Pleikilammeksi.

Lampi ennen Sorsapuiston rakentamista vuonna 1931. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lampi oli 1930-luvulle asti liejuinen rämeikkö, joka talvisin toimi tammelalaisten luistelupaikkana. Vuosina 1931-37 lammen ympäristö kuitenkin koki rajun muodonmuutoksen, kun kaupunki ryhtyi muokkaamaan aluetta puistoksi. Puiston rakentamisen otti esille rakennustoimiston asemakaavaosasto, joka vuonna 1931 laati ehdotuksen Sorsalammen ympäristön järjestelystä.

Ehdotuksessa oli lampi koetettu säilyttää mahdollisuuksien mukaan entisensä kokoisena eli noin 1,5 ha suuruisena. Keskelle oli suunniteltu saari vesilintuja varten. Rannat laitettaisiin vihreiksi nurmikoiksi, kaakkoispuolelle hiekkaranta lasten kahlaamista varten. Muu ympäristö järjestettäisiin puistoksi käytävineen ja lasten leikki- ja kisakenttineen.

Asemakaavaosaston ehdotuksessa lampi oli suunniteltu täytettäväksi eteläosastaan, ja puiston ympärille oli tarkoitus sijoitella varasto- ja makasiinirakennuksia. Yleisten töiden lautakunta uudisti kuitenkin ehdotusta siten, että nämä suunnitelmat hylättiin ja puistoalueesta päätettiin tehdä alun perin aiottua suurempi. Lammen pohja päätettiin perata ja puhdistaa “ja tehdä siihen vesisuihku ja poisjohtotorvi veden vaihtuvuuden aikaansaamiseksi”. Lisäksi lammen ympärille päätettiin rakentaa jalkakäytävä sekä “istuttaa muutamia puita ja pensaita ja asettaa penkkejä, jolloin saataisiin syntymään jotenkin tyydyttävä puisto”.

Kaupunginhallitus puolsi yleisten töiden lautakunnan ehdotusta ja varasi sen toteuttamiseksi 100 000 markan määrärahan. Kun valtuusto vielä hyväksyi ehdotuksen, päästiin aloittamaan puiston rakentaminen. Lammen ympäristön muutos- ja tasaustyöt toteutettiin työttömille osoitettuina varatöinä vuosina 1932-1934. Istutukset suunnitteli kaupunginpuutarhuri Onni Karstén, ja ne tehtiin vuosien 1933 ja 1937 välisenä aikana. Nimensä Sorsapuisto sai alueella viihtyneiden sorsien mukaan, joskin lammen ympäristön elävyyttä lisäsivät runsaslukuisina myös monet muut lintulajit. Valmistuttuaan puistosta tuli nopeasti tamperelaisten ja turistien suosima ajanviettopaikka.

Sorsapuisto rakenteilla. Työt tehtiin pääosin työttömien varatöinä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Valmistunut Sorsapuisto vuonna 1939. Vasemmalla Sorsapuistontalo, keskellä Lähteenlinna ja sen oikealla puolella samassa korttelissa toinen puolikunnallinen asuintalo. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lammen kaakkoispuolella sijainneesta hiekkakuopasta haettiin hiekkaa kunnan tarpeisiin aina 1920-luvulle asti. Sorsapuiston rakentamisen yhteydessä hiekkakuopan päälle ryhdyttiin rakentamaan urheilukenttää 400 metrin juoksuratoineen. Kenttä valmistui 1940-luvulla.

 

Tullin alueen väestö

 

Uudet kerrostalot väestönkasvun moottoreina

Tullin alueen asukasluku pysyi vuosina 1918-1930 verraten vakaana, sillä kaupunginosaan ei ennen 1920-luvun loppua rakennettu uusia asuintaloja. Huomattava osa alueen alle 400 asukkaasta asui vuonna 1905 rakennetussa Toralinnassa. Kaupunginosan väkimäärän lievä väheneminen 1920-luvun mittaan voidaan selittää asumistiheyden alenemisella. Kaupunginosan asukkaiden osuus koko kaupungin asukasluvusta oli alle prosentti.

Voimakkaaseen kasvuun XVII kaupunginosan asukasluku lähti 1930-luvun vaihteessa, kun asukkaat alkoivat virrata alueelle valmistuneeseen toiseen suureen kerrostaloon, Lähteenlinnaan. Vuodesta 1930 vuoteen 1931 asukasluku hyppäsi 329:stä 681:een. Sen jälkeen kaupunginosan asukasluku pysyi jälleen ennallaan aina vuoteen 1936 asti, jolloin seuraavat asuinkerrostalot valmistuivat. Ensimmäisenä 1930-luvun loppupuolella rakennetuista taloista valmistui Lähteenkadun varrelle toinen puolikunnallinen, johon muutti yli 200 asukasta. Pian sen jälkeen pääsivät uudet asukkaat muuttamaan Aaltosen rakennuttamaan jyhkeään Sorsapuistontaloon; tämä runsaslukuinen asukasjoukko nosti kaupunginosan kokonaisväkiluvun jo 1 300:een vuonna 1938. Vuoden 1939 jälkeen väestö kasvoi edelleen, kun kaupunginosan koilliskulmaan valmistuivat peräkkäin kolmannen ja neljännen puolikunnallisen asuntoyhtiön talot. Vuonna 1940 oli XVII kaupunginosan asukasluku yli 1 600, ja asukkaiden osuus koko kaupungin väkiluvusta oli lähes 2,5 %.

Tullin alueella asutus oli siis voimakkaasti keskittynyt kerrostaloihin. Vielä 1920-luvun puolivälissä sellaisia oli kuitenkin vain yksi, kun taas vuonna 1940 niitä oli jo ainakin kahdeksan. Uudet kerrostalot, jotka rakennettiin käytännössä kaikki kaupunginosan koillisosiin, nostivatkin Tullin alueen väkiluvun vuonna 1940 yli nelinkertaiseksi verrattuna edellisen vuosikymmenen loppuun.

Rautatieläisten kaupunginosa

Vuonna 1920 oli XVII kaupunginosa paljolti rautatieläisten kansoittama kaupunginosa. Tämä johtui siitä, että vähäväkisen Tullin alueen asutus oli suurelta osin keskittynyt yhteen rakennukseen, Toralinnaan, joka oli valtionrautateiden henkilökunnalleen rakennuttama asuintalo. Keskiluokkaan luokiteltavien rautatieläisten ohella kaupunginosassa asui toki myös huomattava määrä työväestöä, mutta sen osuus alueen väestöstä jäi kuitenkin keskiluokkaa alhaisemmaksi.

Tullin alueen asukasluvussa ei 1920-luvulla tapahtunut juurikaan muutoksia, kuten ei luultavasti väestön sosiaalisessa koostumuksessakaan. Asukasluvun alkaessa voimakkaasti kasvaa 1930-luvun taitteessa muuttui sen sijaan myös sosiaalinen koostumus selvästi. Varsinkin 1930-luvun jälkipuolella valmistuneet asuinkerrostalot vetivät kaupunginosaan huomattavasti lisää työväestöä. Vuonna 1936 valmistuneeseen II puolikunnalliseen muutti tosin myös runsaasti keskiluokkaan luettavia rautatieläisiä, mutta talosta puuttuivat vuokratasoa korottavat mukavuudet, minkä vuoksi sen asuntoihin oli varaa myös pienituloisella työväestöllä.

Vuonna 1937 valmistuneen Sorsapuistontalon asunnot oli tarkoitettu ensi sijassa Aaltosen kenkätehtaan työntekijöille, mikä jo yksinään lisäsi huomattavasti tehdas- ja käsityöväestön määrää kaupunginosassa. Työväestöä muutti luultavasti myös 1930-1940-lukujen taitteessa valmistuneisiin III ja IV puolikunnalliseen; niihin pyrkineistä etusijan saivat tosin useassa tapauksessa kunnan ja valtion laitosten työntekijät. III ja IV puolikunnallisen vuokrataso oli selvästi korkeampi kuin II puolikunnallisen, mikä kenties näkyi niihin muuttaneiden asukkaiden sosiaalisessa taustassa.

Sorsapuistontalo vastavalmistuneena vuonna 1937. Pääosa taloon muuttaneista asukkaista oli kenkätehtaalaisia. Kuva: Aamulehti n:o 129/1937.

Vuonna 1939, jolloin III ja IV puolikunnallinen eivät vielä olleet valmistuneet, muodosti työväestö jo selvän enemmistön kaupunginosan asukkaista. Sen osuus kaupunginosan asukasluvusta oli lähes 60 %. Keskiluokan – joka koostui siis pääosin kunnan ja valtion laitosten palveluksessa olevista – osuus oli vajaat 25 %; heidän osuutensa oli huomattavasti alhaisempi, kuin mitä se oli ollut vuonna 1920, mutta se oli edelleen huomattavan suuri verrattuna esimerkiksi Tammelan kaupunginosiin. Työväestön osuuden voimakas kasvu kaupunginosassa on kuitenkin osittainen näennäistä, sillä vuonna 1939 siellä asuneet rautatieläiset on luultavasti suuremmassa määrin kuin ennen luettu työväestöön.

Huomattakoon, että siinä missä ylimmän väestökerroksen osuus oli vuonna 1920 ollut XVII kaupunginosassa lähes olematon, oli vastaava osuus vuonna 1939 noussut lähes 10 %:iin. Kaupunginosan väestön sosiaalisessa koostumuksessa tapahtui siis huomattavia muutoksia 1930-luvun väestönkasvun myötä, mutta rautatien kupeessa sijainneen alueen voidaan sanoa 1930-luvun lopullakin säilyttäneen luonteensa kaupunginosana, jossa asui huomattavan runsaasti rautatieläisiä.

 

Tullin alueen sosiaaliset olot

 

Asuminen

Vuonna 1920 Tullin alue oli varsin ahtaasti asuttua seutua. Kaupunginosan asukkaista 48 % asui ahtaasti, mikäli ahtauden tunnusmerkkinä pidetään sitä, että huoneistossa asui vähintään kolme asukasta huonetta kohden. Koko kaupungissa ahtaasti asuvien osuus väestöstä oli vain 38 %. Suuri osa kaupunginosan väestöstä asui Toralinnassa, joten asumisen voidaan olettaa olleen ahdasta sielläkin. Keskimääräinen asumistiheys XVII kaupunginosassa oli 2,3 asukasta huonetta kohden, mikä oli selvästi korkeampi kuin koko Tampereen keskimääräinen asumistiheys 1,8.

Yli 60 % Tullin alueen asukkaista asui yhden huoneen ja keittiön asunnoissa. Toinen yleinen huoneistotyyppi oli kolmen huoneen asunto, jollaisessa asui hieman yli kolmannes alueen asukkaista. Muunlaisia huoneistoja kaupunginosassa ei juurikaan ollut.

Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennassa XVII kaupunginosan huoneistojen määrä oli noussut 197:ään, kun huoneistoja oli vuoden 1920 laskennassa ollut vain 72. Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennassa XVII kaupunginosan asukasluvuksi merkittiin 702, kun se vielä saman vuoden alussa tehdyssä väestölaskennassa oli ollut vain 329. Ilmeisesti rakennus- ja asuntolaskennassa kaupunginosan asukaslukuun olikin jo laskettu tuolloin valmistuneeseen Lähteenlinnaan muuttaneet asukkaat. Laskennan mukaan XVII kaupunginosassa asui vuonna 1930 ahtaasti enää vain 19 % väestöstä. Ahtaasti asuvien osuuden pudotus oli vuoteen 1920 nähden melkoinen, eikä osuus enää ollut juurikaan kaupunginosan keskitasoa korkeampi. Tullin alueen keskimääräinen asumistiheys vuonna 1930 oli 1,7, mikä oli hieman korkeampi kuin koko kaupungin asumistiheys 1,5.

Yhden huoneen ja keittiön asunnoissa asui vuonna 1930 jo 68 % XVII kaupunginosan asukkaista; näiden asuntojen määrä olikin vuosikymmenessä lisääntynyt 86:sta 140:een. Valmistuneen Lähteenlinnan huoneistoista valtaosa oli siis tällaisia asuntoja. Kolmen huoneen asuntojen määrä oli myös lisääntynyt vuoteen 1920 nähden, mutta vain hieman, ja sellaisissa asuvien osuus kaupunginosan koko asukasluvusta oli pudonnut 25 %:iin. Uutena huoneistotyyppinä olivat neljän huoneen asunnot, jollaisissa asui 6 % kaupunginosan asukkaista.

1930-luvun loppupuolella valmistuneiden asuintalojen aiheuttamia muutoksia asumistiheyteen on hankala arvioida, sillä vuonna 1940 ei sodan vuoksi tehty rakennus- ja asuntolaskentaa. Eri huoneistotyyppien lukumäärä sen sijaan voidaan laskea Sorsapuistontalon ja puolikunnallisten talojen osalta: Sorsapuistontalossa ei ollut lainkaan yhden huoneen ja keittiön asuntoja, vaan siellä yleisimpiä huoneistotyyppejä olivat kahden huoneen ja pikkukeittiön asunnot sekä yksinäishuoneet. Sen sijaan puolikunnallisissa taloissa perushuoneistotyyppi oli yhden huoneen ja keittiön asunto.

Mukavuudet

Jo vuonna 1920 löytyi käytännössä kaikista Tullin alueen huoneistoista sähkövalo ja vesijohto. Vesijohdon osalta kaupunginosan tilanne poikkesi olennaisesti koko Tampereesta, jossa sellainen ulottui vain 57 %:iin talouksista. Myös sisävessat olivat Tullin alueella suhteellisesti huomattavan paljon yleisempiä kuin Tampereella keskimäärin; kaupunginosan huoneistoista 64 %:lla oli WC, kun koko kaupungissa vastaava osuus oli vain 18 %.

Sisävessat yleistyivät XVII kaupunginosassa edelleen 1920-luvulla; vuonna 1930 WC oli jo 86 %:ssa huoneistoista. Sisävessojen lukumäärän kasvua selittää ainakin se, että sellaiset oli asennettu 1920-30-lukujen vaihteessa valmistuneeseen Lähteenlinnaan. Mahdollisesti Lähteenlinnassa oli myös kylpyhuoneita, sillä niitä oli koko kaupunginosassa vuonna 1930 jo joka neljännessä huoneistossa, kun vielä vuonna 1920 niitä ei ollut ainuttakaan.

Rautatieläisten asuintalo Toralinna oli valmistunut jo 1904. Sen huoneistot olivat puulämmitteisiä, ja polttopuut jouduttiin kantamaan kerroksiin talon ulkopuolisesta liiteristä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

1930-luvun jälkipuoliskolla rakennetuissa taloissa mukavuuksia oli vaihtelevasti. Puolikunnallisia asuintaloja rakennettaessa oli perusajatuksena se, että mukavuuksia tuli olla mahdollisimman vähän, jotta vuokrataso pysyisi alhaisena. II puolikunnallisesta asuntoyhtiöstä puuttuivat kylpyhuoneet, kuumavesilaitteet ja hissi; osassa asunnoissa oli sähköhella, osassa edelleen puulämmitteinen hella. III ja IV puolikunnallisessakaan ei myöskään ollut kylpyhuoneita, mutta kaikissa niiden huoneistoissa oli sähköhella ja kunkin talon kellarikerroksessa kaksi saunaa suihkuhuoneineen. Sorsapuistontalossa sen sijaan oli huomattavasti enemmän mukavuuksia, vaikka se oli rakennettu työläisten asuintaloksi: Lämmintä vettä tuli kaikkiin huoneistoihin, ja kylpyhuone oli talon isommissa asunnoissa. Lisäksi talon pohjakerroksessa oli sauna.

Työttömyys

XVII kaupunginosan väestö ei kärsinyt 1920-1930-lukujen vaihteessa alkaneella lamakaudella työttömyydestä läheskään niin pahasti kuin suurin osa Tampereen kaupunginosista. Kun Tampereen keskimääräinen työttömyysaste nousi pahimpina lamavuosina 1931-1932 lähes 20 %:iin, jäi työttömyysaste Tullin alueella vain 8 %:iin. Työttömien suhteellinen osuus kaupunginosan työikäisistä pysytteli vuosina 1931-1934 asti yli 7 %:ssa, mutta alkoi sen jälkeen laskea, joskin vuosina 1935-1936 se hypähti jälleen väliaikaisesti yli 6 %:n. Vuosina 1936-37 työttömien osuus kaupunginosan asukkaista laski jopa alle 2 %:n. Läpi koko ajanjakson kaupunginosan työttömyysaste oli selvästi koko Tampereen tasoa alhaisempi.

Syynä työttömyysasteen alhaisuuteen lienee kaupunginosan väestön sosiaalinen tausta. Tullin alueella asui suhteellisesti erittäin paljon valtion ja kunnan laitosten palveluksessa olevia, ennen kaikkea rautatieläisiä, jotka eivät kärsineet lamavuosina työttömyydestä niin pahasti kuin teollisuustyöläiset.

Verotettava varallisuus

Tullin alueelta kerätyistä veroista suurin osa oli asukkaiden palkka- ja korkotuloistaan maksamia veroja. Niiden osuus kaupunginosan verotuloista vaihteli 1920-luvulla 50 %:n molemmin puolin. Lamavuosina 1931-35 osuus nousi noin kahteen kolmannekseen, mikä johtui suurelta osin kaupunginosan asukasluvun äkkinäisestä kasvusta 1930-luvun taitteessa. 1930-luvun puolivälin jälkeen palkka- ja korkoverojen osuus verotuloista laski jälleen noin 50 %:iin, mutta kaupunginosan väkiluvun alkaessa uudelleen voimakkaasti kasvaa 1930-luvun viimeisinä vuosina osuus nousi lähes 60 %:iin.

Asukasta kohden Tullin alueen asukkaat maksoivat 1920-luvulla palkkaveroja yhtä paljon kuin tamperelaiset keskimäärin. Maksettujen palkkaverojen perusteella XVII kaupunginosan väestö oli siis selvästi varakkaampaa kuin esimerkiksi viereisen Tammelan kaupunginosien väestö vaikkei yltänytkään keskustakaupunginosien tasolle. 1930-luvulla kaupunginosan väestön asukasta kohti maksamien palkkaverojen määrä kasvoi nopeammin kuin Tampereella keskimäärin; Tullin alueen väestö muuttui 1930-luvulla siis varakkaammaksi kuin koko Tampereen väestö. Verraten korkea maksettujen palkkaverojen määrä asukasta kohden selittyy siitä, että XVII kaupunginosan ammatissa toimivista huomattavan suuri osa työskenteli valtion tai kunnan palveluksessa: heidän palkkatasonsa oli korkeampi kuin tehdastyöläisten tai rakennus- ja sekatyömiesten.

Liikkeenharjoittajien maksamien verojen osuus XVII kaupunginosan verotuloista oli 1920-luvulla noin kolmannes. 1920-1930-lukujen taitteessa osuus laski 20 %:iin, kun kerättyjen palkkaverojen määrä kasvoi väestönkasvun seurauksena ja kun lama toisaalta alkoi aiheuttaa liiketoiminnalle vaikeuksia. Suurelta osin juuri laman vuoksi ei liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen määrä kasvanut ennen 1930-luvun puoltaväliä. Raju kasvu alkoi kuitenkin 1930-luvun jälkipuolella: vuosien 1935 ja 1939 välisenä aikana liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä viisinkertaistui. Merkittävänä syynä kasvuun oli laman päättymisen ohella SOK:n konttori- ja varastorakennusten sijoittaminen Tullin alueelle. Voimakkaan kasvun vaikutuksesta liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus verotuloista nousi 1930-loppupuolella jälleen yli 30 %:n.

XVII kaupunginosassa kerättyjen kiinteistöverojen kasvoi 1920-luvulla tasaisesti, mutta niiden osuus kaikista verotuloista pysytteli 10 ja 15 %:n välissä. Lamavuosina kiinteistöverojen, kuten liikkeenharjoittajiltakin perittyjen verojen, määrä laski yritysten talousvaikeuksien vuoksi. Uudelleen kiinteistöverojen määrä alkoi kasvaa vuodesta 1935 lähtien, ja vuosikymmenen lopun nousukaudella kasvu oli erityisen voimakasta. Verotulojen kehitys kuvastaa omalta osaltaan sitä, kuinka Tullin alue koki 1930-luvun viimeisinä vuosina huomattavan muodonmuutoksen.

 

Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kanerva, Unto, Puolikunnallista asuntotuotantoa Tampereella. Tampere 1956.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1919, asuntotilasto.
Lunnas, Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere 1978. Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestölaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta 1930.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Wacklin, Matti, Tammela – suutarien pääkaupunki. Tampereen Tammelalaiset ry & Tampereen kaupunki, Tampere 1997.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Kertomukset Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuosina 1931-37.
Aamulehti n:o 129/1937, “Tampereen suurin asuntotalo valmistunut Sorsalammen puiston laitaan”.
Kertomukset Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuosina 1927 ja 1933-37.
Mukala, Jorma, Metso Voima Tuulensuu. Tampereen arkkitehtuuria. Tampere-Seura, Tampere 1999.