Teksti: Sami Suodenjoki

Tammelan Osmonmäki – XIV kaupunginosa

Virallisesti XIV kaupunginosaksi nimitettyä, myös Osmonmäeksi kutsuttua Tammelan pohjoisosaa alettiin rakentaa 1890-luvulla Kyttälän saneerauksen seurauksena. Se sijaitsi rautatien itäpuolella etelärajanaan Ainonkatu, jonka taakse jäi XV kaupunginosa. Kaupunginosan pohjoispuolelle rakentui 1910-luvun jälkipuoliskolla Lapin esikaupunki, jonne kuljettiin pitkin Lapintietä. Kastinsillan kautta rautatien yli kulkenut Lapintie oli myös kulkureitti Osmonmäeltä kaupungin keskustaan. Idässä XIV kaupunginosan raja kulki pitkin Salhojankatua, joskin myös Salhojankadun ja Kalevan puistotien välinen alue on ajoittain nähty osaksi Tammelaa. Kaupunginosan itäpuolelle rakentui 1920-luvun alussa Petsamon kaupunginosa.

Tammelan puistokadun pohjoispää vuonna 1930. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Osmonmäen kaupunginosan halkaisi keskeltä Tammelanpuistokatu; muita keskeisiä katuja olivat sen poikkikadut Ainonkatu, Osmonkatu, Pohjolankatu, Välimaankatu ja Tunturikatu. Varsinaiselle Osmonmäelle, joka sijaitsi Ainonkadun ja Osmonkadun välisellä alueella, oli 1911 valmistunut Osmonpuisto, josta muotoutui Pohjois-Tammelan suosittu vapaa-ajanviettopaikka.

Vapaa-ajanviettopaikaksi muotoutuneeseen Osmonpuistoon pystytettiin vuonna 1929
esiintymislava. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tammela oli tunnettu suutareistaan, ja myös sen pohjoisosassa oli useita jalkinetehtaita ja suutarinverstaita: Pohjolankatu 19:ssä toimi Kave Oy:n kenkätehdas vuodesta 1936 alkaen. Myös Moisionkadun alkupäässä oli kenkätehdas ja suutarinverstas. Oli kaupunginosassa toki muutakin teollisuutta, kuten Kone ja Terä Oy:n tehdas Tammelan puistokadun varrella, vuonna 1920 toimintansa aloittanut Vaatetus Oy Pohjolankadulla sekä Tampereen Puunjalostustehdas Oy Moisionkadulla. Kuten koko Tammelalle, myös XIV kaupunginosalle oli kenkätehtaiden runsauden ohella ominaista erilaisten puotien, kuten sekatavara- ja lihakauppojen sekä leipomoiden, runsas määrä.

Tammelassa oli useita puutaloryhmiä, jotka muodostivat keskenään umpinaisen korttelin, jonka keskellä oli vehreä keskuspiha. XIV kaupunginosassa tällaisen umpikorttelin muodostivat muun muassa kaltevaan maastoon Ainonkadun, Salhojankadun, Mäkipäänkadun ja Osmonkadun rajaamille kahdelle tontille rakennetut puu- ja tiilirakenteiset talot. Näissä vuonna 1907 rakennetuissa taloissa oli jugendin ja uusrenessanssin tyylipiirteitä. Toisen niistä, Ainonkatu 11:ssä sijainneen talon, jossa oli 23 asuntoa, omisti alkujaan Frans Widell, tehtailija Emil Aaltosen veli.

Tammelan pohjoisosan rakennuskanta kärsi tuhoja niin vuoden 1918 taisteluissa kuin talvisodan lentopommituksissakin. Tampereen valtauksen yhteydessä vuoden 1918 sisällissodassa Tammela oli kiivaiden taistelujen näyttämönä ja kärsi pahimpia vahinkoja koko kaupungissa, joskaan pohjoisosissa vauriot eivät olleet yhtä pahoja kuin Etelä-Tammelassa. Talvisodan ensimmäiset pommitukset Tampereella 21. joulukuuta 1939 kohdistuivat myös Osmonmäen kaupunginosaan: 30 pudotettua pommia aiheuttivat neljä kuolonuhria ja vahinkoja useille rakennuksille. Pahimmat tuhot kärsi Ainonkatu 5.

 

Väestö

Vähenevä väestö

Kun ajanjaksolla 1905-1918 oli XIV kaupunginosan väestönkasvu ollut voimakkainta koko kaupungissa, kääntyi kaupunginosan väkiluku ajanjaksolla 1918-40 laskuun. Vuosisadan kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä Osmonmäellä oli ollut vielä runsaasti tilaa rakentaa, mutta 1920-luvulle tultaessa alue oli pitkälti valmiiksi rakennettu, eikä rakentamismahdollisuuksia enää ollut. Pääosa Tampereen väestönkasvusta tapahtuikin esikaupungeissa, kuten Osmonmäen itäpuolella Petsamossa.

Kun Osmonmäelle ei uusia asuntoja juuri rakennettu ja kun asumistiheys alkoi kaupunginosassa laskea, putosi myös väkiluku selvästi, 4 000:sta vuonna 1918 jo alle 3 000:n vuonna 1927. Vuosina 1927-29 väestömäärä hetkellisesti nousi, mutta vuodesta 1933 lähtien se alkoi jälleen tasaisesti vähentyä. Nopeasti kasvavassa kaupungissa Tammelan pohjoisosan osuus koko Tampereen väestöstä putosikin 10 %:sta vuonna 1919 lähes 4 %:iin vuonna 1940.

Kuten muuallakin Tampereella, XIV kaupunginosassa naiset olivat enemmistönä. Vuoden 1920 väestölaskennassa naisia oli 55 % kaupunginosan asukkaista, ja vuonna 1930 heidän osuutensa oli noussut 60 %:iin. Vielä vuonna 1939 osuus oli lähestulkoon yhtä korkea kuin vuonna 1930, vaikka koko Tampereella naisten osuus väestöstä oli jo tuolloin alkanut vähentyä. Osmonmäen työläisvaltaisen kaupunginosan asukkaat olivat myös käytännössä kaikki suomenkielisiä.

Työläisvaltaisin Tammelan kaupunginosa

Vuoden 1919 asuntotilaston mukaan XIV kaupunginosa oli Tammelan neljästä kaupunginosasta työläisvaltaisin. Sen asukkaista 34 % kuului teollisuustyöläisten ryhmään luokiteltuun väestöön, mikä oli selvästi enemmän kuin Tammelan XV ja XVI kaupunginosassa, mutta vähemmän kuin väkiluvultaan pienessä XVII kaupunginosassa. Rakennus- ja sekatyöläisten ryhmään kuuluvaa väestöä oli 27 % Osmonmäen asukkaista, mikä oli enemmän kuin missään muussa Tammelan kaupunginosassa. Myös verrattuna koko kaupunkiin, jossa rakennus- ja sekatyöläisväestöä oli 19 %, asui XIV kaupunginosassa paljon tämän ammattiryhmän edustajia perheineen. Käsityöläisväestön osuus Osmonmäen asukkaista oli 15 %, mikä oli myös enemmän kuin koko Tammelassa keskimäärin (12 %) tai koko Tampereella (11%). XIV kaupunginosassa oli työläisväestöön luettuja ihmisiä siis yhteensä 75 % asukkaista, mikä oli enemmän kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. Verrattuna koko Tampereeseen, jossa työläisväestöä vuonna 1919 oli 59 % asukkaista, Osmonmäen työläisvaltaisuus korostui entisestään.

Kiinteistönomistajien ja itsenäisten elinkeinonharjoittajien ryhmään kuului XIV kaupunginosassa vain 8 % asukkaista vuonna 1919. Ryhmän osuus oli siis siellä pienempi kuin koko Tammelassa, jossa osuus oli 10 %. Koko Tampereella tähän ryhmään luokiteltuja oli suhteellisesti vielä enemmän, 15 %. Myös etupäässä virkamiehistä ja opettajista koostuva väestöryhmä oli Tammelan pohjoisosassa vähälukuinen: heidän osuutensa asukkaista oli vain 2 %. Tämän ryhmän osuus oli tosin alhainen myös muualla Tammelassa verrattuna koko kaupunkiin, sillä koko Tampereella sen osuus oli 8 %. Apulaisten, työnjohtajien ja käskyläisten ryhmän osuus oli Tammelassa sen sijaan suurempi kuin koko kaupungissa. Tähän ryhmään kuuluvia oli kuitenkin suhteellisesti vähiten XIV kaupunginosassa, vain 15 %, eli vähemmän kuin kuin koko Tampereella (17 %) ja selvästi vähemmän kuin koko Tammelassa (22 %).

Osmonmäki oli siis vuonna 1919 vahvasti työläisvaltainen kaupunginosa verrattuna koko kaupunkiin tai muihin Tammelan kaupunginosiin. Sekä teollisuustyöväkeä että rakennus- ja sekatyöläisperheisiin kuuluvaa väestöä asui siellä paljon. Ylimmän kerrostuman ja keskiluokan osuus väestöstä jäi XIV kaupunginosassa alhaiseksi, vain 25 %:iin.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1939, tilanne oli edelleen samankaltainen. Osmonmäen kaupunginosa oli yhä työläisvaltaisin Tammelan kaupunginosa, vaikka Tammelan eteläosan kaupunginosissa XVI ja XVII työläisten osuus olikin selvästi kasvanut parinkymmenen vuoden aikana. Osmonmäen väestöstä lähes 80 % oli työläisiä, kun ylimpään ja keskimmäiseen väestökerrokseen luokiteltuja oli vain noin 6 % kumpaakin. XIV kaupunginosa oli siis myös 1930-luvun lopulla selvästi työläiskaupunginosa.

 

Osmonmäen sosiaaliset olot

Asuminen

Vuoden 1920 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan Osmonmäen kaupunginosassa asuttiin ahtaasti, kuten muuallakin Tammelassa, jonka kaupunginosista vain keskiluokkaisempi XVI kaupunginosa oli väljemmin asuttua aluetta. Jos asumisahtauden mittarina on se, että huoneistossa asui vähintään 3 henkeä huonetta kohden, asui XVI kaupunginosassa 48 % väestöstä ahtaasti. Asuminen oli selvästi ahtaampaa kuin koko kaupungissa, jossa 38 % asui ahtaissa oloissa. Osmonmäen tilannetta paransi kuitenkin se, että kaikkein ahtaimmissa oloissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden, asui vain 2,2 % kaupunginosan väestöstä. Se oli selvästi vähemmän kuin kaupungissa keskimäärin tai esimerkiksi viereisissä XV kaupunginosassa ja Lapin esikaupungissa.

Yleisin asuntotyyppi Osmonmäen kaupunginosassa, kuten muuallakin kaupungissa vuonna 1920, oli yhden huoneen ja keittiön asunto. Sellaisissa asui 56 % Osmonmäen asukkaista. Yhden huoneen ja keittiön asuntoja olivat muun muassa Lapinniemen puuvillatehtaan Pohjolankadun, Pinninkadun, Tunturikadun ja Tammelanpuistokadun väliselle alueelle vuosisadan vaihteessa rakennuttamat työväenasunnot. Tyypillisiä asuntoja olivat myös kahden huoneen asunnot, joissa asui 21 % kaupunginosan asukkaista, sekä kolmen huoneen asunnot, joissa asui 9 % osmonmäkeläisistä. Myös yhden huoneen asuntoja ja osakeittiöasuntoja oli jonkin verran.

Asuminen muuttui Osmonmäellä väljemmäksi 1920-luvun mittaan, sillä vuonna 1930 enää 20 % asukkaista asui ahtaasti. Saman suuntainen muutos tapahtui tosin muuallakin kaupungissa, vielä voimakkaampana esimerkiksi muissa Tammelan kaupunginosissa. Osmonmäellä ei kuitenkaan enää asuttu juurikaan ahtaammin kuin kaupungissa keskimäärin. Merkille pantavaa on se, että XIV kaupunginosassa edelleen 1,4 % asukkaista asui huoneistoissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden; heidän osuutensa oli noussut koko kaupungin keskiarvoa (0,9 %) korkeammaksi.

Yhden huoneen ja keittiön asunnot säilyivät yleisimpänä asuntotyyppinä XIV kaupunginosassa vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan. Kahden huoneen asunnot sen sijaan olivat hävinneet miltei kokonaan. Kolmen huoneen asuntojen suhteellinen osuus kasvoi vuoteen 1920 verrattuna hieman, ja neljän huoneen huoneistot yleistyivät vielä selvemmin. Yhden huoneen asuntojen säilyi kaupunginosassa suunnilleen entisellään, osakeittiöasuntojen määrä sen sijaan väheni selvästi. Kokonaisuutena asuntotyyppien muutokset jäivät jo vuosisadan vaihteessa pitkälti valmiiksi rakennetussa kaupunginosassa melko vähäisiksi, lukuun ottamatta kahden huoneen asuntojen katoamista. Asuntojen kokonaismäärä, joka vuonna 1920 oli ollut 3 740, oli tosin vuonna 1930 vähentynyt 3 018:aan, mikä selittyy toisaalta kaupunginosan väkiluvun, toisaalta asumistiheyden alenemisella.

Alhainen mukavuustaso

Vuonna 1920 sisävessa oli Tammelassa hyvin harvinainen mukavuus: XIV kaupunginosassa sellainen oli vain 4 %:ssa asunnoista. Vähäinen määrä johtui siitä, että alueen rakennukset olivat vanhoja: ne oli rakennettu aikana, jolloin sisävessojen ei katsottu kuuluvan joka asunnon mukavuuksiin. Esimerkiksi vuonna 1907 rakennetussa Frans Widellin omistamassa Ainonkatu 11:ssä oli vain 3 WC:tä, joten pääosa talon 23 asunnossa asuneista ihmisistä joutui käyttämään ulkokäymälää. Koko Tampereella WC oli tuolloin jo 18 %:ssa huoneistoista.

Vesijohto oli Osmonmäen kaupunginosassa jo 74 %:ssa talouksista: se oli siis yleisempi kuin kaupungissa keskimäärin. Kylpyhuoneita sen vanhoihin taloihin ei sen sijaan ollut rakennettu käytännössä lainkaan, koko kaupunginosassa kun oli vuonna 1920 vain kaksi kylpyhuonetta. 1910-luvulla tamperelaistalouksissa yleistynyt sähkövalo löytyi sen sijaan jo 94 %:lta Osmonmäen asunnoista.

1920-luvun aikana mukavuudet yleistyivät selvästi Tampereen kotitalouksissa. XIV kaupunginosassa yleistymistä kuitenkin hidasti vanha rakennuskanta; vuosisadan vaihteessa rakennettuihin taloihin ei juurikaan lisätty sisävessoja tai kylpyhuoneita. Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan kylpyhuoneet eivät olleet yleistyneet vuosikymmenessä juuri lainkaan, ja sisävessa oli edelleen vain 16 %:ssa asunnoista, kun sellainen koko kaupungissa oli 40 %:ssa huoneistoista. Vesijohto oli vuonna 1930 sentään jo 91 %:ssa XIV kaupunginosan asunnoista; lämmin vesi tosin oli siellä vielä tuntematon mukavuus.

Työttömyys

Kun lama 1920-30-lukujen vaihteessa alkoi, nousi työttömyysaste Tammelan pohjoisosassa selvästi kaupungin keskitasoa korkeammaksi. Tämä johtui pitkälti siitä, että suuren ryhmän kaupunginosan ammatissa toimivista asukkaista muodosti rakennus- ja sekatyöväestö, joka kärsi lamavuosina erityisen pahasti työttömyydestä. Vuosina 1931-32 korkeimmillaan 23 %:iin kohonnut työttömyysaste alkoi kuitenkin seuraavina vuosina laskea, ja vuosina 1933-34 Osmonmäen työttömyysaste ei enää ollut olennaisesti koko Tampereen tasoa korkeampi. Vuosina 1934-37 XIV kaupunginosan työttömyys vastasi melko tarkkaan koko kaupungin tilannetta.

Verotettava varallisuus

Osmonmäen kaupunginosan verotulot koostuivat yksityisten ihmisten maksamista palkkaveroista: kiinteistöverojen ja liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus oli vähäinen. Vielä vuonna 1921 myös liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus oli huomattava, mutta sen jälkeen liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen osuus verotuloista putosi 6 %:iin. Samaa tasoa vuonna 1922 oli myös kiinteistöverojen osuus. Palkka- ja korkotuloista kerättyjen verojen osuus oli tuolloin peräti 89 %, kun koko kaupungissa vastaava osuus oli vain 52 %. XIV kaupunginosan pienten yritysten maksamat verot jäivät siis vähäisiksi verrattuna palkannauttijoiden maksamiin veroihin.

Vuosina 1922-25 palkkaverojen osuus kaikista XIV kaupunginosan verotuloista laski jonkin verran, 89 %:sta 80 %:iin. Vuoden 1925 jälkeen palkkaverojen osuudessa ei enää tapahtunut suuria muutoksia, vaan se pysytteli 77:n ja 83 %:n välillä aina 1930-luvun loppuun saakka. Myös kiinteistöverojen ja liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus kaikista verotuloista pysyi vuoden 1925 jälkeen vakaana lamavuosien pieniä heilahteluja lukuun ottamatta. Kiinteistöverojen osuus pysytteli 10-13 %:ssa, liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus 6-8 %:ssa.

Verotulojen määrä nousi XIV kaupunginosassa vuosina 1922-28 selvästi, 113 661 äyristä 205 157 äyriin. Suhteellisesti voimakkaimmin kasvoi kerättyjen kiinteistöverojen määrä, mutta myös palkkaveroja kerättiin vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 1929 verotulojen kasvu pysähtyi, ja talouslaman vaikutuksesta verotulot kääntyivät seuraavina vuosina voimakkaaseen laskuun. Pudotus johtui lähinnä palkka- ja kiinteistöverotulojen voimakkaasta vähentymisestä. Vuonna 1932 verotulot olivat pudonneet alimmilleen, 123 028 äyriin. Tuon vuoden jälkeen laman ote hellitti, ja kaupunginosassa kerätyt verotulot alkoivat jälleen kasvaa. Lamaa edeltänyt taso ylitettiin vuonna 1937, ja kasvu jatkui kahtena seuraavanakin vuonna.

Kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden kasvoi XIV kaupunginosassa vuoteen 1928 asti, ja myös palkkaverojen absoluuttinen määrä nousi huolimatta kaupunginosan asukasluvun alenemisesta. Lamavuosina kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden laski selvästi, 52 äyristä 31 äyriin. Syynä oli paljolti lisääntynyt työttömyys. Kun lama alkoi hellittää vuonna 1932, palkkaverotulojen määrä kääntyi voimakkaaseen kasvuun. Asukaslukuun suhteutettuna kerättyjen palkkaverojen määrä kasvoi vieläkin nopeammin, sillä kaupunginosan väkiluku oli edelleen laskussa. Vuonna 1939 Osmonmäen asukkaat maksoivat palkka- ja korkotuloistaan veroja jo 69 äyriä henkeä kohden.

Osmonmäen asukkaat maksoivat vähemmän veroja kuin tamperelaiset keskimäärin. Kaupunginosan palkkaverotulojen kehitys vastasi kuitenkin koko kaupungin tilannetta niin 1920-luvulla kuin 1930-luvun alun lama-aikana ja sitä seuranneella nousukaudellakin. Kun XIV kaupunginosan verotuloja verrataan muihin Tammelan kaupunginosiin, voidaan todeta, että Osmonmäki oli niistä verotulojen perusteella köyhin yhdessä viereisen XV kaupunginosan kanssa. Eteläiset Tammelan kaupunginosat XVI ja XVII olivat niitä selvästi varakkaampia.

 

Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestölaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Wacklin, Matti, Tammela – suutarien pääkaupunki. Tampereen tammelalaiset ry & Tampereen kaupunki, Tampere 1997.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1919, asuntotilasto.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Lunnas, Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain. Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998.