Teksti: Sami Suodenjoki

XV kaupunginosa – Tammelan keskiosa

 

Alue

Tammelan keskiosa, virallisesti XV kaupunginosa, sijaitsi kahden muun Tammelan kaupunginosan välissä: Sen pohjoispuolella oli XIV eli Osmonmäen kaupunginosa, jonka vastaisena rajana oli Ainonkatu. Eteläpuolella oli XVI kaupunginosa, jonka erotti XV kaupunginosasta Väinölänkatu. XV kaupunginosan puolelle jäi puolet Väinölänkadun halkaisemasta Tammelantorista, Tammelan maineikkaasta kauppapaikasta. Lännessä XV kaupunginosa rajoittui rautatiehen, jonka yli pääsi Tuomiokirkolle vievää Erkkilänsiltaa pitkin. Kaupunginosan itärajana oli Salhojankatu: sen itä- ja koillispuolelle alettiin 1920-luvulla rakentaa uutta puutaloaluetta, joka oli osa samaan aikaan rakenteilla ollutta Petsamon kaupunginosaa.

Näkymä asematornista Tammelan keskiosaan 1930-luvun lopulta. Kuva: Aarne Pietinen Oy, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Yritykset ja rakennukset

Kyllikinkadun, Moisionkadun, Ilmarinkadun ja Pinninkadun rajaaman Tammelantorin kupeeseen oli keskittynyt useita huomattavia yrityksiä. Torin reunoille rakennetuista rakennuksista oli XV kaupunginosan puolella muun muassa vuonna 1917 toimintansa aloittanut Aaltosen Kenkätehdas Oy. Torin itälaidalla Moisionkadulla oli pieni, 1909 perustettu Oy Tekniska Aktiebolagetin paperinjalostus- ja teknokemiallinen tehdas. Lisäksi Aaltosen kenkätehtaan viereen määrättiin vuoden 1936 asemakaavaehdotuksessa paikka bensiiniasema- ja käymälärakennukselle, jonka rakennutti tontin samana vuonna vuokrannut Suomalainen Shell Osakeyhtiö. Bensiiniasema oli yksi merkki Tammelantorin autoistumisesta 1920-30-luvuilla.

Tammelantorin pohjoisosa. Keskellä Aaltosen kenkätehdas.
Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Väinölänkadun alussa, XV kaupunginosan lounaisosassa, sijaitsi vuonna 1899 perustettu G. E. Lidmanin leipomo kauniissa kaksikerroksisessa kivitalossa. Vuonna 1926 leipomo työllisti 33 työntekijää. Kaksi leipomoa sijaitsi Kaivokadulla: vuonna 1920 perustettu Kalle Jussilan leipuriliike ja vuonna 1930 toimintansa aloittanut S. J. Lahdelman leipomo.

Pinninkadulla oli useita yrityksiä, kuten lääketehdas Star, joka vuonna 1922 oli erotettu Tampereen Rohdoksesta omaksi yhtiökseen. Pinninkadun varrella oli myös A. M. Merikannon Karamellitehdas 1920-luvun lopulle asti, ja samassa osoitteessa aloitti vuonna 1936 toimintansa Pyhäjärven Pussitehdas. Tammelan monista kenkätehtaista Pinninkadulla sijaitsivat Kenkätehdas Oy Siro sekä Puukorkojen valmistusliike; tehtaiden pientä kokoa kuvaa se, että kummassakaan ei ollut kymmentäkään työntekijää.

Branderin kenkätehdas, jonka oli suuunnitellut Bertel Strömmer, sijaitsi Tammelanpuistokatu 14:ssä. XV kaupunginosaa halkoneen Tammelanpuistokadun varrella sijaitsi myös Oy Sommers, af Hällström & Waldensin konetehdas. Osa vuonna 1933 nimensä Kone ja Terä Oy:ksi muuttaneen konetehtaan pitkästä tontista Tammelanpuistokatu 13-21:ssä oli Osmonmäen kaupunginosan puolella. XIV kaupunginosan pohjoisosassa, Ainonkatu 22:ssa, sijaitsivat lisäksi vuonna 1924 perustetut Tampereen Uusi Rautavalimo ja Tampereen Autokoritehdas Oy.

Sommers, af Hällström & Waldensin konetehdas Tammelanpuistokadulla. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kullervonkatu 21:ssä oli teollisuuskeskittymä: tontilla oli alun perin toiminut Ferrarian naulatehdas, mutta vuonna 1912 siinä aloitti toimintansa Galvaniserings Aktiebolaget, joka valmisti hevosenkenkiä, nauloja ja sankoja. Yrityksellä oli vuonna 1930 kaikkiaan 52 työntekijää. Samassa osoitteessa toimi myös Oy Tampereen Kehruutehdas.

1930-luvun lopulla rakennettiin Erkkilänsillan Tammelan puoleiseen päähän Suomen Puuvillatehtaiden Myyntikonttorin eli PMK:n talo, joka oli suunniteltu keskuvarastoksi, mutta joka sisälsi myös toimistohuoneita. Sen oli suunnitellut Jarl Eklund. Punatiilisen PMK:n talon radanpuoleinen sivu oli kaareva.

Tammelan kaupunginosissa toimi maailmansotien välisenä aikana myös huomattava määrä yleisiä saunoja. Yksi vanhimmista oli XV kaupunginosassa, Pinninkatu 14:ssä, sijainnut Kyrölän sauna. Tammelan suurin sauna, Pauliina Rosendahlin omistama Väinölän kylpylaitos, sijaitsi puolestaan Väinölänkatu 15:ssä.

Tulipalot ja pommit tekivät tuhojaan

Tammela kärsi Tampereen valtaukseen liittyneissä pommituksissa ja taisteluissa suuria tuhoja vuonna 1918. Sota teki tuhojaan Tammelan keskiosassa myös 1939-40; talvisodan ensimmäisessä Tampereelle kohdistuneessa pommituksessa 21.12.1939 saivat lentopommeista osumia ainakin eräät Kyllinkadun ja Tapionkadun rakennukset.

Sotien lisäksi XV kaupunginosaa vaivasivat tulipalot. Vuonna 1933 paloi Kyllikinkatu 19:ssä sijainnut Paperinjalostus Oy:n talo: liekit näkyivät keskikaupungilla asti, mutta ympäröivät rakennukset säästyivät pahoilta vaurioilta. Vuonna 1938 paloi maan tasalle Sommersin konepaja Tammelan puistokatu 21:ssä.

Paperinjalostus Oy:n talo tulessa toukokuussa 1933. Taustalla Aaltosen kenkätehdas.
Kuva: Aamulehti 12.5.1933.

 

XV kaupunginosan väestö 1918-1940

 

Tammelan XV kaupunginosan asukasluku oli läpi 1920-luvun laskusuunnassa. Kehitys oli samansuuntainen kuin muissakin Tammelan kaupunginosissa, sillä Tammelassa rakennuskanta oli rakennettu pääosin valmiiksi jo vuosisadan alussa, eikä tilaa uusille asukkaille enää ollut. Niinpä asumistiheyden laskiessa Tammelan kaupunginosien väkilukukin alentui: XV kaupunginosassa oli vuonna 1918 asukkaita 3 115, vuonna 1931 enää 2 033. Samalla sen asukkaiden osuus nopeasti kasvavan kaupungin koko väestöstä putosi 7,5 %:sta 4,5 %:iin.

1930-luvun alkupuolella XV kaupunginosan väestön väheneminen pysähtyi, ja asukasluku kasvoi parillasadalla hengellä vuosina 1931-36. Vuosikymmenen lopulla väestömäärä alkoi jälleen vähentyä. 1930-luvun alkupuolella kaupunginosan väestön osuus koko Tampereen väestöstä pysytteli 4,5 %:n tasolla, mutta vuoden 1937 alueliitoksen seurauksena osuus putosi alle 4 %:n ja laski edelleen vuosikymmenen viimeisinä vuosina.

Tampereelle tyypilliseen tapaan XV kaupunginosa oli naisvaltaista seutua: naisten osuus sen asukkaista oli 58 % vuonna 1920 ja vuonna 1930 vielä kaksi prosenttia suurempi. Ruotsinkielisen väestön osuus kaupunginosan asukkaista oli suhteellisen pieni: kaksikielisiksi luokiteltuja ihmisiä oli 167 vuonna 1920, mutta heistäkin 146 ilmoitti osaavansa paremmin suomea. Vuonna 1930 ruotsinkielisiksi oli merkitty 22 kaupunginosan asukasta.

Väestön sosiaalinen koostumus

XV kaupunginosan väestön sosiaalista koostumusta valottaa Sosialihallituksen tilaama asuntotilasto vuodelta 1919. Siinä kaupunginosan kunkin huoneiston asukkaat oli luokiteltu eri sosiaalisiin ryhmiin sen mukaan, mikä oli huoneiston haltijan ammatti. Tilaston mukaan 68 % kaupunginosan asukkaista kuului työläisväestöön: osuus oli pienempi kuin pohjoispuolisessa Osmonmäen kaupunginosassa, jossa työläisiä oli 75 % asukkaista, mutta suurempi kuin eteläpuolisessa XVI kaupunginosassa, jossa osuus oli vain 55 %. Koko Tampereella työväestön osuus koko väkiluvusta oli asuntotilaston luokittelun mukaan 59 %, joten XV kaupunginosa oli selvästi työläisvaltainen alue.

Työväestön suurin ryhmä XV kaupunginosassa oli teollisuus- ja käsityöläisväestö. Tammela oli tunnettu “suutarien kaupunginosana”, ja esimerkiksi Aaltosen, Attilan ja Branderin kenkätehtaat työllistivät monia XV kaupunginosan asukkaita. Asuntotilastossa osa jalkinetehtaiden työläisistä laskettiin vanhan luokituksen mukaan käsityöväestöksi, mitä he eivät enää olleet muuta kuin ammattitaidoltaan. He olivat yleensä kiinteässä palkkasuhteessa työnantajaan, kun taas käsityöläiset olivat enemmän tai vähemmän itsenäisiä yrittäjiä. Niinpä teollisuus- ja käsityöläiset on tässä laskettu yhteen. Tehtailla ja käsityöläisammateissa työskennelleiden osuus kaupunginosan asukkaista oli asuntotilaston mukaan yhteensä 42 %. Se oli hieman korkeampi kuin koko kaupungin vastaava osuus 40 %.

Koko Tampereeseen verrattuna Tammelan keskiosassa asui huomattavan paljon rakennus- ja sekatyöläisväestöä: asuntotilaston mukaan tämän ryhmän osuus kaupunginosan asukkaista oli 26 %, kun koko Tampereen asukkaista vain 19 % luokiteltiin rakennus- ja sekatyöläisväestöön kuuluviksi. Ryhmään kuuluneiden suhteellinen osuus oli XV kaupunginosassa myös korkeampi kuin ympäröivissä Tammelan XIV ja XVI kaupunginosissa, joissa niissäkin oli tähän ryhmään luokiteltuja suhteellisesti enemmän kuin koko Tampereella.

Asuntotilaston mukaan keskiluokkaisten väestöryhmien sekä ylimmän väestökerrostuman osuus jäi XV kaupunginosassa 32 %:iin. Näistä väestöryhmistä suurin oli lähinnä apulaisista, työnjohtajista ja käskyläisistä koostunut ryhmä: sen osuus kaupunginosan väestöstä oli 19 %, mikä oli enemmän kuin muualla Tammelassa tai koko Tampereella. Pääosin kiinteistönomistajista ja liikkeenharjoittajista koostuneen ryhmän osuus XV kaupunginosan väestöstä oli 12 %; tätä ryhmää oli siellä suhteellisesti enemmän kuin Osmonmäen kaupunginosassa, mutta vähemmän kuin XVI kaupunginosassa tai Tampereella keskimäärin. Tammelan lukuisat pikkupuodit olivat luultavasti monien näihin väestöryhmiin kuuluneiden työpaikkoja. Virkamiesten ja opettajien määrä oli XV kaupunginosassa vähäinen: pääosin heistä ja heidän perheistään koostuneen väestöryhmän osuus kaupunginosan asukkaista oli vain 1,3 %, kun koko Tampereella osuus oli 8,2 %.

XV kaupunginosa oli siis vuonna 1919 työläisvaltainen kaupunginosa, sillä useampi kuin kaksi kolmesta sen asukkaasta kuului työläisperheeseen. Työläisvaltaisuus ei 1920- ja 1930-luvuilla kadonnut mihinkään vaan pikemminkin korostui, sillä vuonna 1939 oli XV kaupunginosan asukkaista työläisiä jo 80 %. Keskiluokkaisen väestön osuus oli tuolloin vain noin 6 %, samoin kuin yäluokan. Sosiaaliselta koostumukseltaan XV kaupunginosa muistutti niin vuonna 1919 kuin vuonna 1939 sen pohjoispuolella sijainnutta XIV kaupunginosaa.

 

XV kaupunginosan sosiaaliset olot

Asuminen

XV kaupunginosa oli vuonna 1920 kaikkein ahtaimmin asuttu Tammelan kaupunginosa. Jos ahtaina pidetään huoneistoja, joissa asui vähintään kolme asukasta huonetta kohden, 48 % Tammelan keskiosan asukkaista asui ahtaasti. Kun ahtaasti asuvien osuutta verrataan muihin Tammelan kaupunginosiin, voidaan todeta, että Osmonmäen kaupunginosassa ahtaasti asuvien osuus oli lähes yhtä korkea, mutta että eteläpuoleisessa XVI kaupunginosassa asuttiin jo selvästi XV kaupunginosaa väljemmin. Koko kaupungissa ahtaasti asuvien osuus oli vain 38 %. Kaikkein ahtaimmissa oloissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden, joutui XV kaupunginosassa asumaan 4,1 % väestöstä. Heidänkin osuutensa oli korkeampi kuin vastaava osuus koko Tampereella tai muissa Tammelan kaupunginosissa.

Vuonna 1920 Tammelan keskiosassa asui keskimäärin 2,2 asukasta huonetta kohden. Se oli selvästi enemmän kuin koko kaupungissa, jossa asukkaita huonetta kohden oli keskimäärin 1,8. Vuoden 1919 asuntotilaston mukaan kaupunginosan sosiaalisista ryhmistä ahtaimmin asui rakennus- ja sekatyöväestö: tämän ryhmän asunnoissa yhteen huoneeseen ahtautui keskimäärin 2,4 asukasta. Myös teollisuus- ja käsityöläisväestön asunnoissa asui keskimäärin yli kaksi asukasta huonetta kohden. Kokonaisuutena työväestö siis asui kaupunginosassa ahtaammin kuin koko kaupungissa. Työläisiin nähden XVI kaupunginosassa asuneiden virkamiesten, opettajien ja yritysten ylempiarvoisten vuosipalkkalaisten väestöryhmän asumistiheys – 1,1 asukasta huonetta kohden – oli huomattavan alhainen.

1920-luvulla asumistiheys alentui XV kaupunginosassa huomattavasti: vuonna 1930 siellä asui enää 1,6 asukasta huonetta kohden. Se ei ollut enää juurikaan korkeampi luku kuin koko kaupungin asumistiheys 1,5. Erityisen voimakkaasti asuminen väljentyi XV kaupunginosassa nimenomaan ahtaiden asuntojen osalta; ahtaissa oloissa, joissa asukkaita oli vähintään 3 huonetta kohden, asui enää vain 16 % Tammelan keskiosan asukkaista. Ahtaasti asuvien osuus oli edelleen suurempi kuin eteläpuoleisessa XVI kaupunginosassa, mutta selvästi vähäisempi kuin pohjoispuolisessa Osmonmäen kaupunginosassa tai koko kaupungissa. Kaikkein ahtaimmissa oloissa Tammelan keskiosan asukkaista asui enää 1,2 %. Asumistiheyden aleneminen vuoteen 1920 nähden johtui siis ennen kaikkea ahtaasti asuttujen kotitalouksien vähenemisestä.

Tammelan keskiosan asukkaista 54 % asui yhden huoneen ja keittiön asunnoissa vuonna 1920. Muita kaupunginosassa yleisiä asuntotyyppejä olivat yksihuoneiset osakeittiöasunnot sekä kolmen huoneen asunnot. Samat asuntotyypit olivat tavallisimpia muuallakin kaupungissa. Vuodesta 1920 vuoteen 1930 oli yhden huoneen ja keittiön asuntojen määrä vähentynyt 1575:stä 1210:een kaupunginosan asukasluvun vähenemisen myötä, mutta niissä asuvien asukkaiden osuus koko asukasluvusta oli noussut 56 %:iin. Osakeittiöasuntojen määrä sen sijaan oli vuonna 1930 vähentynyt niin voimakkaasti, että niissä asuvien asukkaiden suhteellinen osuus kaupunginosan väkiluvusta oli pudonnut 16 %:sta 9 %:iin. Kolmen huoneen asunnoissa asuneiden osuus sen sijaan nousi 15 %:sta 19 %:iin. Myös neljän huoneen huoneistoissa asui vuonna 1930 yhä useampi. Kokonaisuutena asuntojen koko ei kaupunginosassa vuosina 1920-30 kuitenkaan merkittävästi muuttunut, sillä rakennuskanta pysyi pääosin entisellään.

Vanhan rakennuskannan vähäiset mukavuudet

Tammelan rakennuskanta koostui pääosin vanhoista vuosisadan vaihteessa rakennetuista taloista, joissa oli muualla kaupungissa rakennettuihin uusiin rakennuksiin nähden vähän mukavuuksia. Niinpä XV kaupunginosassa oli sisävessa alle kahdessa prosentissa , kylpyhuone alle yhdessä prosentissa asunnoista vuonna 1920. Keskustakaupunginosien lähellä sijainneessa Tammelassa oli sentään vesijohto ja viemäröinti jo useimmissa asunnoissa, toisin kuin kaukaisemmissa esikaupungeissa. Tammelan keskiosassa juoksevaa vettä saatiin 80 %:iin talouksista, kun koko kaupungissa vesijohto tavoitti vain 57 % asunnoista.

Vanhasta rakennuskannasta johtuen WC ja kylpyhuone eivät olleet juurikaan yleistyneet Tammelan keskiosassa vuoteen 1930 mennessäkään, vaikka koko kaupungissa sisävessan omisti tuolloin jo kaksi viidesosaa kotitalouksista ja kylpyhuoneenkin joka yhdeksäs. Vuonna 1930 vesijohto oli 87 %:lla Tammelan keskiosan talouksista, kun sellainen muualla Tammelassa löytyi jo yli 90 %:lta ja koko Tampereella 74 %:lta huoneistoista.

Työttömyys

Maailmanlaajuinen lama oli syynä työttömyyden merkittävään lisääntymiseen Tampereella 1920-30-lukujen vaihteesta alkaen: kaikkein voimakkaimmin lama koetteli rakennus- ja sekatyöväkeä. XV kaupunginosassa työttömyys ei vuosina 1929-33 kuitenkaan noussut juurikaan koko kaupungin keskimääräistä tasoa korkeammaksi, vaikka huomattava osa kaupungin ammatissa toimivasta väestöstä oli juuri rakennus- ja sekatyöläisiä. Kaudella 1933-34 Tammelan keskiosan työttömyysaste kuitenkin hypähti huomattavasti korkeammaksi nousten ensi kertaa yli 20 %:n, mikä oli 6 % korkeampi kuin koko kaupungin työttömyysaste. Myös seuraavina vuosina kaupunginosa kärsi työttömyydestä muuta kaupunkia enemmän, vaikkakin työllisyystilanne alkoi vuosien 1934-35 jälkeen selvästi parantua.

Vuosina 1929-33 oli XV kaupunginosan työttömyysaste selvästi alhaisempi kuin viereisessä, myös voimakkaasti työläisvaltaisessa XIV kaupunginosassa. Seuraavina vuosina tilanne kääntyi päinvastaiseksi, ja 1930-luvun puolivälissä Tammelan keskiosa olikin työttömyydestä pahimmin kärsivä Tammelan kaupunginosa. Tammelan eteläosassa ja Tullin alueella työttömyys pysyi koko ajanjakson 1929-37 sitä selvästi alhaisempana.

Verotettava varallisuus

XV kaupunginosan asukkaat maksoivat palkkaveroja yhtä vähän kuin pohjoispuoleisen Osmonmäen kaupunginosan asukkaat: nämä kaupunginosat olivat asukasta kohden maksettujen palkka- ja korkoverojen perusteella selvästi köyhempiä kaupunginosia kuin Tammelan eteläinen XVI kaupunginosa tai Tullin alue. Koko Tampereeseen verrattuna XV kaupunginosassa asukasta kohden maksettujen palkkaverojen alhaisuus näkyi vieläkin selvemmin. Alhaista lukemaa selittää huonotuloisemman rakennus- ja sekatyöväestön suuri osuus kaupunginosan väestöstä. Kerättyjen palkkaverojen määrän vaihtelu seuraili XV kaupunginosassa varsin tarkasti koko kaupungissa tapahtunutta kehitystä vuosina 1921-39.

Lukuisten pienyritysten lisäksi Tammelan keskiosassa toimi useita isokokoisempiakin yrityksiä, minkä vuoksi liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen osuus verotuloista nousi siellä huomattavasti korkeammaksi kuin esimerkiksi pohjoispuoleisessa Osmonmäen kaupunginosassa. Samasta syystä XV kaupunginosassa maksettiin myös enemmän kiinteistöveroja. Myös eteläpuoleiseen XVI kaupunginosaan verrattuna XV kaupunginosan liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä oli korkeampi; kiinteistöverojen määrä oli suunnilleen yhtä suuri. Liiketoiminta ja teollisuus oli siis Tammelassa keskittynyt suurelta osin alueen keskiosaan. Keskiosan liikeyritysten maksamien verojen määrä pärjäsi vertailussa jopa useille keskustan kaupunginosille.

Vuosina 1921-1939 liikkeenharjoittajien maksamien verojen osuus XV kaupunginosan verotuloista vaihteli 30 %:n ja 43 %:n välillä; osuus oli huomattavasti korkeampi kuin XIV ja XVI kaupunginosissa. Kiinteistöverojen suhteellinen osuus nousi Tammelan keskiosassa 5,6 %:sta vuonna 1921 aina 21 %:iin vuonna 1932, mutta laski sen jälkeen 1930-luvun jälkipuolella alle 15 %:n. Niiden osuus oli suunnilleen yhtä suuri kuin muissa Tammelan kaupunginosissa, mutta määrältään XV kaupunginosan maksamat kiinteistöverot olivat suurimmat yhdessä XVI kaupunginosan kanssa.

Kiinteistöverojen ja erityisesti liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen suuren määrän takia Tammelan keskiosasta kerätyt verotulot nousivat suuremmiksi kuin Osmonmäen kaupunginosassa, vaikka Osmonmäellä oli huomattavasti enemmän asukkaita. XVI kaupunginosassa kokonaisverotulot olivat useimpina vuosina hieman XV kaupunginosaa korkeammat, mutta sielläkin asukasluku oli suurempi. Asukasta kohden Tammelan keskiosassa maksettiinkin Tammelan kaupunginosista eniten veroja.

1920-30-lukujen vaihteessa alkaneen laman vaikutus verotuloihin näkyi voimakkaana myös Tammelan keskiosassa; kokonaisverotulojen laskun perusteella se kärsi lamasta pahemmin kuin muut Tammelan kaupunginosat. XV kaupunginosassa laman huippu osui vuoteen 1933, sillä tuolloin työttömyys nousi kaupunginosassa korkeimmilleen ja kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden oli alimmillaan sitten vuoden 1922. Myös kaupunginosan kokonaisverotulojen määrä laski vuosina 1932-34 alimmilleen 1920-luvun alun jälkeen, alle 150 000 äyriin. Verotulojen kehityksen perusteella Tammelan keskiosan talous elpyi lamasta 1930-luvun puolivälistä alkaen yhtä nopeasti kuin koko Tampere; lamaa edeltäneen tason se saavutti vuonna 1937.

 

Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1919, asuntotilasto.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestölaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Wacklin, Matti, Tammela – suutarien pääkaupunki. Tampereen Tammelalaiset ry & Tampereen kaupunki, Tampere 1997.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1919, asuntotilasto.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Lunnas, Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain. Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.
Mukala, Jorma, Metso Voima Tuulensuu. Tampereen arkkitehtuuria. Tampere-Seura ry, Tampere 1999.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998.