Teksti: Sami Suodenjoki

XVI kaupunginosa – Tammelan eteläosa

 

Alue

Tammelan eteläosa, XVI kaupunginosa, oli alkanut rakentua vuoden 1887 asemakaavan vahvistamisen jälkeen keskustakaupunginosien itäpuolelle. Keskustan Kyttälästä sen erotti rautatie. XVI kaupunginosan etelärajana oli Puolimatkankatu, joka takana sijaitsi Tullin alue eli XVI kaupunginosa. Tammelan eteläosan pohjoispuolella oli XV kaupunginosa, jonka vastaisen rajan muodosti Väinölänkatu. Väinölänkatu halkaisi kahteen osaan Tammelan tunnetun kauppakeskuksen Tammelantorin, josta puolet oli XVI kaupunginosan puolella. Idässä kaupunginosa ulottui Liisankadulle, jonka taakse jäivät Tammelan vainiot.

Tammelan eteläosaa asemantornista nähtynä 1930-luvun lopulta. Kuva: Aarne Pietinen Oy, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuoteen 1936 asti Tammelan pääkatu oli Tammelankatu. Sen alkupäästä päästiin kulkemaan Tampereen keskustaan Hämeenkadun päähän vienyttä rautatien ylikulkusiltaa pitkin. Moottoriliikenteen lisääntymisen vuoksi liikennejärjestelyjen muuttaminen tuli 1930-luvulla kuitenkin tarpeelliseksi, ja silta korvattiin Hämeenkadulta rautatien ali Puolimatkankadulle kulkevalla tunnelilla, joka valmistui 1936. Tunnelin rakentaminen oli vain osa rautatieaseman ympäristön muutoksista 1930-luvulla.

Rakennukset

Tammelan eteläosan rakennuskanta tuhoutui suurelta osin Tampereen valtauksen yhteydessä vuonna 1918; Tammela oli moukaroinnin pääkohteita, sillä valkoiset suuntasivat pommituksensa erityisesti työväen kaupunginosiin. Tammelan eteläosa oli myös 3. huhtikuuta alkaneiden ratkaisutaistelujen keskeinen näyttämö. Tuhot olivat niin mittavia, että uudelleenrakentaminen jouduttiin sisällisodan jälkeen aloittamaan monilla tonteilla miltei alusta.

Sisällissodassa punaisten linnoituksena toiminut Tammelan koulu sijaitsi XVI kaupunginosan koilliskulmassa linnoituksena. Se oli Georg Schreckin suunnittelema ja valmistunut vuonna 1911. Koulun eteläpuolelle alettiin valtuuston vuonna 1926 tekemän päätöksen myötä rakentaa pallokenttää. Rakennustyö edistyi rahan puutteen vuoksi hitaasti, ja sitä hidasti entisestään 1920-30-lukujen vaihteessa iskenyt lama; pallokentän rakennustöitä tehtiinkin osittain kunnan laman vuoksi järjestäminä varatöinä. Tammelan pallokenttä valmistui lopulta 1931, ja oman katsomon se sai Kalevan puistotien puoleiselle sivustalle vuonna 1937.

Tammelan pallonkentän nurmi oli jo 1930-luvulla TUL:n mestaruussarjan ottelunäyttämönä. Kuva: Veikko Kanninen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

XVI kaupunginosan puoleista Tammelantoria ympäröineitä rakennuksia olivat Osuusliike Voiman asuin- ja liikerakennus Ilmarinkatu 12:ssa ja torin itäreunaan vuonna 1924 valmistunut Birger Federleyn suunnittelema Pikilinna, Aaltosen kenkätehtaan omalle väelleen rakennuttama asuintalo. Sen vieressä sijaitsi vuonna 1923 perustettu Peilihiomo Sampo. Pikilinnan edustalla oli Santatori, Tammelantorin puistoksi istutettu itäosa.

Pikilinna. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Mielenkiintoinen lisä torin reunamien rakennuskantaan olisi ollut myös kaupungin vuodesta 1928 lähtien kaavailema kauppahalli. Sen rakentamista Tammelantorin lounaiskulmaan suunniteltiin vuosia, mutta viimein vuonna 1936 aikeesta luovuttiin lopullisesti, koska “muuttuneissa olosuhteissa ei sitä enää pidetty tarpeellisenakaan”.

Ilmarinkatu 7 Tammelantorin eteläosassa. Kuva: Solio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunginosan länsilaidalla Murtokadulla sijaitsi rautatiealueeseen liittynyt rahtitavara-asema, jonka oli suunnitellut Bruno Granholm 1905. Sitä käytettiin sisällissodan loppuvaiheessa lyhytaikaisesti punavankien säilytyspaikkana. Vuonna 1922 tavara-aseman varastoa laajennettiin. Kaupunginosan länsiosassa, Ilmarinkadun alkupäässä, oli myös Tampereen Saippuatehdas Oy, joka valmisti ainakin saippuaa ja kynttilöitä. Sillä oli vuonna 1938 yli 50 työntekijää. Ilmarinkadun itäpäässä puolestaan sijaitsi vuonna 1925 perustettu Iso Kaljatehdas Oy, jolla nimestään huolimatta oli vain kymmenkunta työntekijää.

Vellamonkadun loppupäässä toimi G. B. Grundströmin Kassakaappitehdas Oy, joka 1930-luvulla muutti nimensä Kaipio Oy:ksi. Yritys kasvoi voimakkaasti ja monipuolisti tuotantoaan 1930-luvulla; sen kassakaappi- ja autokoritehtaalla oli vuonna 1938 työntekijöitä jo 50. Päinvastaista kehitys oli Tampereen Sementtivalimo ja Rautabetoni Oy:llä Tammelankadulla: sillä oli vuonna 1926 vielä lähes 100 työntekijää, mutta 1930-luvulla se joutui ilmeisesti lopettamaan toimintansa lamvuosien aiheuttaman rakennustoiminnan pysähtymisen seurauksena.

XVI kaupunginosan eteläisimmässä osassa sijaitsi useita kenkätehtaita: Suurin niistä oli parillasadalla työntekijällään Tampereen Kenkäteollisuus Oy, joka oli perustettu vuonna 1918. Se toimi aluksi Tammelankatu 22:ssa, mutta muutti vuonna 1927 uudisrakennukseen Salhojankadun ja Puolimatkankadun kulmaan. Salhojankadun ja Tammelankadun kulmassa toimi puolestaan Kenkätehdas Solena Oy, joka oli Aaltosen omistuksessa ja jatkoi 1934 vararikon tehneen Kariston kenkätehtaan toimintaa. Solenan tehdasrakennuksen suunnitteli vuonna 1931 Bertel Strömmer. Tammelanpuistokadun ja Vellamonkadun kulmassa toimi 1920-luvun jälkipuolella jonkin aikaa pieni Kenkätehdas Vava.

Lauri Auteron ja Hugo Lindholmin suunnittelema Tampereen Kenkäteollisuus Oy:n uudisrakennus. Rakennuksen oli alun perin tarkoitus täyttää korttelin koko Puolimatkankadun puoleinen sivu, mutta vain osa toteutettiin. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

XVI kaupunginosan väestö

XVI kaupunginosan asukasluku väheni rajusti vuosien 1918 ja 1919 vväestölaskentojen välisenä aikana: sisällissodan kaupunginosalle aiheuttaman hävityksen seurauksena asukkaiden määrä väheni tuhannella hengellä. Monet ihmiset menettivät sodassa kotinsa, ja useat muuttivat muualle. Vuonna 1919 asukasluku oli 2 512. Seuraavina vuosina asukkaiden määrä kasvoi hieman, mutta kokonaisuutena Tammelan eteläosan väkiluku pysytteli koko ajanjakson 1919-40 varsin vakaana 2 400:n ja 2 800:n välillä. 1920-1930-lukujen vaihteessa asukkaiden määrässä tosin tapahtui pieni notkahdus.

Tampereen valtauksen yhteydessä vuonna 1918 Tammela raunioitui pahasti. Kuvassa Tammelan eteläosaa Tammelan koulun suunnasta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ajanjaksolla 1919-1930 Tammelan eteläosan asukkaiden osuus koko Tampereen asukasluvusta laski 6,5 %:sta 5 %:iin. 1930-luvun alussa, väestömääränkin hieman kasvaessa, osuus hieman nousi, mutta vakiintui sitten noin 5,5 %:iin. Vuoden 1937 alueliitoksen myötä Tampereen väkiluku kasvoi, minkä vuoksi XVI kaupunginosan asukkaiden osuus koko kaupungin asukasluvusta laski tuolloin noin 4 %:iin.

Naisten osuus Tammelan eteläosan väestöstä oli kasvussa vuosina 1920-30; vuonna 1920 naisia oli 57 %, vuonna 1930 jo 60 % kaupunginosan asukkaista, ja vuonna 1939 osuus oli edelleen suunnilleen sama. Ruotsinkielistä väestöä kaupunginosassa asui enemmän kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. Kokonaan ruotsinkielisiä tai paremmin ruotsia puhuvia oli XVI kaupunginosan väestöstä kuitenkin vain 2,1 % vuonna 1920. Vuonna 1930 ruotsinkielisen väestön osuus oli pudonnut 1,5 %:iin.

Väestön sosiaalinen koostumus

Vuoden 1919 asuntotilasto valottaa Tampereen kaupunginosien väestön jakautumista eri sosiaalisiin ryhmiin; siinä kunkin huoneiston asukkaat luokiteltiin sen mukaan, mikä oli huoneiston haltijan ammatti. Tilaston mukaan työväestön suhteellinen osuus XVI kaupunginosassa oli pienempi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. Vain 55 % kaupunginosan asukkaista kuului työväestöksi luokiteltuihin väestöryhmiin, kun vastaava osuus Osmonmäen kaupunginosassa oli 75 % ja Tammelan keskiosassa 68 %. Koko Tampereellakin työväestön osuus oli tilaston mukaan 59 %, joten tässä valossa Tammelan eteläosa oli varsin keskiluokkainen kaupunginosa. On kuitenkin huomattava, että vuosien 1918 ja 1919 välinen asukasluvun voimakas väheneminen vaikutti mahdollisesti myös kaupunginosaan jääneen väestön sosiaaliseen koostumukseen.

Työväestön suurimman ryhmän, teollisuus- ja käsityöläisten, osuus kaupunginosan koko asukasluvusta oli 32 %. Osuus oli selvästi pienempi kuin XIV ja XV kaupunginosissa. Teollisuus- ja käsityöläiset on laskettu yhteen, koska esimerkiksi osa jalkineteollisuuden työntekijöistä luettiin tilastossa käsityöläisiksi, vaikka he työskentelivät palkollisina tehtailla. Oletettavasti suuri osa XVI kaupunginosan teollisuus- ja käsityöläisistä joka tapauksessa työskenteli kenkätehtailla. Rakennus- ja sekatyöväestöä oli 23 % Tammelan eteläosan asukkaista. Heidän suhteellinen osuutensa väestöstä oli hieman alhaisempi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa, mutta korkeampi, kuin mitä oli Tampereen keskimääräinen luku 19 %.

Keskiluokkaisista väestönosista XVI kaupunginosassa oli eniten apulaisten, työnjohtajien ja käskyläisten ryhmään luokiteltuja asukkaita. Heidän osuutensa oli 25 %, mikä oli huomattavasti enemmän kuin muualla Tammelassa; Tullin alueella sen sijaan osuus oli vielä suurempi. Koko Tampereella tämän ryhmän osuus oli 17 %. Myös virkamiesten, opettajien sekä tehtaiden ja liikkeiden ylempiarvoisten vuosipalkkalaisten ryhmään kuuluneiden osuus oli XVI kaupunginosassa muuta Tammelaa korkeampi: heitä oli Tammelan eteläosassa 5,9 %, muualla Tammelassa alle 2 % väestöstä. Koko Tampereeseen verrattuna XVI kaupunginosassa oli tätä väestöryhmää kuitenkin keskimääräistä vähemmän.

Ylimpään väestökerrokseen – johon kuului muun muassa kiinteistönomistajia, itsenäisiä elinkeinonharjoittajia ja yhtiöiden johtajia – kuului Tammelan eteläosan väestöstä peräti 15 %. Heidän osuutensa oli myös selvästi suurempi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa tai Tullin alueella. Koko Tampereeseen verrattuna osuus oli silti alhainen, sillä useissa keskustakaupunginosissa, kuten viereisessä Kyttälän pohjoisosassa, tähän väestöryhmään luokiteltuja oli jopa selvästi yli 20 %.

Tammelan eteläosa oli siis vuonna 1919 varsin keskiluokkainen kaupunginosa verrattuna muuhun Tammelaan. Vuonna 1939 tilanne oli edelleen samansuuntainen: keskimmäisen ja ylimmän väestönosan osuus XVI kaupunginosan väestöstä oli tuolloin liki 25 %, kun vastaava osuus muualla Tammelassa jäi alle 15 %:n. Työväestön osuus Tammelan eteläosan väestöstä oli vuonna 1939 hiemann yli 70 %. Syynä siihen, että XVI kaupunginosassa asui muuta kuin työväestöä enemmän kuin muualla Tammelassa, oli ilmeisesti kaupunginosan sijainti keskustan välittömässä läheisyydessä: alue oli suurelta osin rakentunut toisesta päästään rautatien yli keskustaan vievien Tammelankadun ja myöhemmin Puolimatkankadun varsille. Kaupunginosassa oli myös paljon erilaisia puoteja, mikä osaltaan selittää itsenäisten liikkeenharjoittajien suurta määrää. Kaupunginosan väestön muuta Tammelaa keskiluokkaisempaa luonnetta havainnollistaa myös siellä asukasta kohden kerättyjen palkkaverojen suuri määrä verrattuna muihin Tammelan kaupunginosiin.

 

XVI kaupunginosan sosiaaliset olot

 

Asuminen – väljempää kuin muualla Tammelassa

Vuonna 1920 Tammelan eteläosassa asuttiin pohjoisempaan Tammelaan verrattuna varsin väljästi. Kaupunginosan asumistiheys oli 1,9 henkeä huonetta kohden; se oli hieman korkeampi kuin koko Tampereen keskimääräinen asumistiheys 1,8, mutta selvästi alhaisempi kuin Tammelan keskiosan asumistiheys 2,2 tai Osmonmäen 2,3. Jos ahtaan asumisen määritelmänä pidetään sitä, että huoneistossa asui huonetta kohden vähintään 3 asukasta, asui XVI kaupunginosan asukkaista 35 % ahtaasti. Muualla Tammelassa ja Tullin alueella ahtaasti asui selvästi yli 40 % väestöstä. Koko Tampereella ahtaasti asuvien osuus oli 38 %, joten siihenkin nähden XVI kaupunginosaa voidaan pitää väljästi asuttuna.

Asumistiheys aleni Tampereella voimakkaasti 1920-luvulla. Tammelan eteläosassa aleneminen oli vielä voimakkaampaa kuin kaupungissa keskimäärin, sillä vuonna 1930 kaupunginosan asumistiheys oli pudonnut alle 1,5:n, eli jo kaupungin keskitasoa alemmas. Asumistiheys oli myös edelleen selvästi alhaisempi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. Asumistiheyden aleneminen näkyi myös ahtaasti asuvien ihmisten määrän putoamisena. Vuonna 1930 enää vain 12 % Tammelan eteläosan asukkaista asui huoneistoissa, joissa huonetta kohden asukkaita oli vähintään kolme; heidän suhteellinen määränsä oli edelleen selvästi alhaisempi kuin muualla Tammelassa tai koko Tampereella. Itse asiassa ahtaasti asuvien osuus oli XVI kaupunginosassa viidenneksi alhaisin kaikista Tampereen kaupunginosista. Asumisahtauden osalta XVI kaupunginosa siis poikkesi olennaisesti Tammelan XIV ja XV kaupunginosista.

Tammelan eteläosan yleisin asuntotyyppi oli sekä vuonna 1920 että edelleen vuonna 1930 yhden huoneen ja keittiön asunto: vuonna 1920 sellaisessa asui 53 % kaupunginosan asukkaista, vuonna 1930 taas 46 %. Osuus oli hieman alhaisempi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. XVI kaupunginosassa tyypillisiä asuntotyyppejä olivat myös kolmen ja neljän huoneen asunnot. Ne olivat XVI kaupunginosassa yleisempiä kuin muualla Tammelassa: vuonna 1920 kolmen huoneen huoneistoissa asui 19 %, neljän huoneen asunnoissa 10 % Tammelan eteläosan asukkaista. Vuonna 1930 vastaavat luvut olivat 27 % ja 12 %. Varsinkin kolmen huoneen asuntojen määrä siis kasvoi 1920-luvun mittaan, sillä niitä oli kaupunginosassa vuonna 1930 jo lähes 700. Aikakaudella rakennettuja uusia kolmen huoneen asuntoja oli esimerkiksi pääosa Osuusliike Voiman talon asuinhuoneistoista.

Huoneistojen mukavuudet

Kuten muuallakin Tammelassa, XVI kaupunginosan asunnoissa olivat mukavuudet vähissä. Rakennuskanta koostui pääosin vanhoista vuosisadan vaihteessa rakennetuista taloista, joissa ei esimerkiksi kylpyhuonetta yleensä vielä ollut. Vuonna 1920 kylpyhuone oli vain noin prosentissa Tammelan eteläosan talouksista, kun koko kaupungista sellainen löytyi huoneistosta 6 %:n todennäköisyydellä. WC:t olivat XVI kaupunginosassa sen sijaan lähes yhtä yleisiä kuin Tampereella keskimäärin: sisävessa oli 15 %:ssa kaupunginosan huoneistoista. Ero muihin Tammelan kaupunginosiin oli tältä osin selvä, sillä niissä ei sisävessoja vielä vuonna 1920 ollut juuri lainkaan. Vesijohto ulottui vuonna 1920 kolmeen neljästä Tammelan eteläosan huoneistosta.

Vuonna 1930 sekä sisävessat että kylpyhuoneet olivat yleistyneet Tammelan eteläosassa. Kylpyhuoneita, joita muualta Tammelasta ei vielä juurikaan tavannut, löytyi kaupunginosasta jo kaikkiaan 62 kappaletta: niitä oli siis noin 8 %:ssa huoneistoista. WC puolestaan löytyi jo joka kolmannesta taloudesta, kun sellainen oli viereisessä XV kaupunginosassa vain 5 %:ssa asunnoista. Vesijohtokin oli yleistynyt, sillä ilman juoksevaa vettä oli enää kymmenesosa Tammelan eteläosan huoneistoista. Mukavuuksien lisääntymistä selittää muun muassa se, että 1920-luvulla alueelle rakennettiin uusia rakennuksia, kuten Osuusliike Voiman talo ja Pikilinna, joissa mukavuuksiin oli jo oletettavasti kiinnitetty enemmän huomiota kuin vanhoissa rakennuksissa.

Lamavuosien alhainen työttömyysaste

1920-30-lukujen vaihteessa alkaneella lamakaudella XVI kaupunginosa kärsi huomattavasti vähemmän työttömyydestä kuin muut Tammelan kaupunginosat. Työttömyysaste jäi siellä tuntuvasti alhaisemmaksi kuin Tampereella keskimäärin, kun muualla Tammelassa työttömien osuus vuosina 1929-37 oli lähes koko ajan korkeampi, kuin mikä oli kaupungin keskimääräinen taso.

Kaudella 1929-31 ei Tammelan eteläosan työttömyydessä vielä tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaikka työttömien määrä koko Tampereella oli tuolloin jo voimakkaasti kasvamassa. Kaudella 1931-32 työttömyysaste kuitenkin nousi XVI kaupunginosassa korkeimmilleen, lähes 15 %:iin. Se oli kuitenkin edelleen 3 % alhaisempi kuin Tampereen keskimääräinen työttömyysaste, ja verrattuna työttömyydestä pahasti kärsineeseen pohjoisempaan Tammelaan ero oli vieläkin selvempi. Vuosina 1932-34 Tammelan eteläosan työttömyysaste säilyi yli 10 %:ssa, mutta seuraavina laman ote hellitti ja työttömyyaste alkoi alentua tasaisesti. 1930-luvun loppupuolen nousukautta kuvaa se, että XVI kaupunginosan työttömyysaste laski vuosina 1936-37 alle 4 %:n.

XVI kaupunginosan lamavuosina suhteellisen hyvänä säilynyttä työllisyystilannetta selittää se, että kaupunginosan väestörakenne oli muita Tammelan kaupunginosia keskiluokkaisempi. Tammelan eteläosassa asui suhteellisesti vähemmän työttömyydestä pahiten kärsinyttä rakennus- ja sekatyöväestöä sekä teollisuustyöväestöä kuin muualla Tammelassa. Monia tammelalaisia työllistäneen kenkäteollisuudenkaan vaikeudet eivät näkyneet erityisen voimakkaina XVI kaupunginosan työttömyystilastoissa.

Verotettava varallisuus

Pääosan Tammelan eteläosasta kerätyistä veroista muodostivat palkoista ja koroista perityt verot. Niiden osuus kaikista kaupunginosan verotuloista oli kaksi kolmasosaa. Kaupunginosasta kerättyjen palkka- ja korkoverojen määrä kasvoi vuodesta 1921 vuoteen 1929 lähes 2,5-kertaiseksi; kun asukasluku ei tuona aikana merkittävästi muuttunut, merkitsi tämä huomattavaa kasvua myös kerättyjen palkkaverojen määrässä asukasta kohden.

Palkka- ja korkoverojen määrä asukasta kohden oli 1920-luvulla samalla tasolla kuin Tampereella keskimäärin. XVI kaupunginosan asukkaat olivat kuitenkin parempituloisia kuin muiden Tammelan kaupunginosien asukkaat, joiden henkeä kohti maksamat palkkaverot jäivät selvästi alhaisemmiksi. 1930-luvun alun lama vähensi XVI kaupunginosasta kerättyjen palkkaverojen määrää huomattavasti, 65 äyristä 40 äyriin henkeä kohti. Pudotus oli voimakkaampi kuin Tampereella keskimäärin, ja laman päätyttyäkin XVI kaupunginosan asukkaat maksoivat palkoistaan vähemmän veroja kuin keskivertotamperelaiset. Myös 1930-luvulla oli Tammelan eteläosassa kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden silti korkeampi kuin muissa Tammelan kaupunginosissa. Tämä selittyy osaltaan sillä, että keskiluokkaista väestöä asui kaupunginosassa suhteellisesti enemmän, huonompituloista rakennus- ja sekatyöväestöä taas suhteellisesti vähemmän kuin muualla Tammelassa.

Kenkätehtaiden lisäksi XVI kaupunginosassa oli kosolti muitakin tehtaita ja liikeyrityksiä. Noin viidesosa kaupunginosan verotuloista kerättiinkin liikkeenharjoittajilta. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä oli selvästi suurempi kuin Osmonmäen kaupunginosassa, jossa liikeyrityksiä oli vähemmän. Määrä ei silti ollut läheskään yhtä korkea kuin keskustan kaupunginosissa tai Tammelan keskiosassa, jossa jo Aaltosen kenkätehtaan maksamat verot yksinään korottivat huomattavasti kokonaisverotuloja.

Kiinteistöverojen osuus Tammelan eteläosan verotuloista kasvoi 1920-luvulla voimakkaasti, 7 %:sta 15 %:iin. Lamavuosina niiden osuus oli korkeimmillaan, sillä kiinteistöverojen määrä ei tuolloin romahtanut yhtä paljon kuin liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen ja palkkaverojen määrä. 1930-luvun jälkipuolella kiinteistöverojen määrä alkoi uudelleen kasvaa voimakkaasti, mutta niiden osuus kaikista verotuloista pysytteli vakaana 12-14 %:ssa.

Verrattuna muihin Tammelan kaupunginosiin oli verotulojen kasvu XVI kaupunginosassa 1920-luvulla erityisen voimakasta. Myöskään lama ei verotulojen kehityksen valossa koetellut kaupunginosaa yhtä pahasti kuin esimerkiksi Tammelan keskiosaa, mikä selittyy verraten alhaisesta työttömyysasteesta. 1920-luvun alkua ja 1930-luvun loppua lukuun ottamatta kaupunginosan verotulojen kokonaismäärä olikin korkeampi kuin muualla Tammelassa; pääsyy tähän olivat XVI kaupunginosan asukkaiden korkeammat palkkatulot.

 

Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1919, asuntotilasto.
Lunnas, Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain. Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestölaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Wacklin, Matti, Tammela – suutarien pääkaupunki. Tampereen Tammelalaiset ry & Tampereen kaupunki, Tampere 1997.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Kertomukset Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuosina 1928, 1932 ja 1936.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998.