Teksti Jouni Keskinen

Kaupunginosa VIII – Särkänniemi

Särkänniemen alue ja Näsijärven ranta-alueet olivat saaneet oman kaupunginosanumeron VIII, mutta asukasmääränsä puolesta aluetta ei varsinaisena kaupunginosana voi 1920-30-luvulla pitää. VIII kaupunginosa käsitti Näsijärven ranta-alueet Porin radan pohjoispuolella aina Pispalan rajasta Mustaanlahteen ja Näsinpuistoon asti. Alueella sijaitsi lähinnä tehtaita ja itäosassa Mustanlahden ja Kortelahden satama-alue.

Tehtaiden kaupunginosa

VIII kaupunginosan asukasluku pysyi koko 1920-30-luvun noin 200 asukkaan tienoilla. Varsinaista asutusta alueella ei ollut vaan asukkaat lienevät suureksi osaksi olleet tehtaiden ja sataman henkilökuntaa, talonmiehiä yms. Vuonna 1920 kaupunginosassa laskettiin olleen 72 asuinhuoneistoa, joista yli 70% oli pieniä huoneen ja keittiön tai kahden huoneen asuntoja. Alueelle ei ollut myöskään rakennettu kunnallistekniikkaa mitä osoittaa se, että vain noin 10 % asunnoista meni juokseva vesi. Vuoteen 1930 mennessä vesijohto oli kuitenkin saatu jo 40 % huoneistoista.

Näsijärven rannalla Santalahden ja ns. Elianderinnimen alueella oli useita alallaan merkittäviä tehtaita. Alue olikin sopiva tehtaiden sijoituspaikaksi, sillä raaka-aineita oli helppo tuoda vesitse Näsijärveä pitkin. Lisäksi vierestä kulki rautatie, jota kautta tavara saatiin maailmalle. Santalahdessa oli myös oma rautatieseisakkeensa.

Haarlan paperitehdas 1930-luvulla. Taustalla kulkee Porin rata. Kuva: Veljekset Karhumäki?, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Suurin alueen tehtaista oli Haarlan paperitehdas, jonka Rafael Haarla perusti 1918, kun ei saanut ostettua paperia tarpeeksi halvalla paperintuottajien kartellin takia. Bertel Strömmerin suunnittelema tehdas rakennettiin Santalahteen 1919-1920. Tehdasta laajennettiin vielä 1932 ja 1930-luvun lopussa se tuotti vuodessa 6000 tonnia paperia ja työllisti 190 henkilöä.

Näsijärven rantaan aivan Pispalan rajalle nousi 1925-26 OTK:n tulitikkutehdas. Tulitikut olivat aikoinaan tärkeä vientiartikkeli, joten Tampereella oli eri aikoina ollut myös muita tulitikkutehtaita mutta ne olivat joutuneet lopettamaan toimintansa. Tulitikkujen raaka-aine eli haapatukit uitettiin tehtaalle Näsijärveä pitkin ja varastoitiin tehtaan edessä olleelle varastoalueelle. Tulitikkutehdas työllisti 1930-luvulla noin 70-80 henkilöä.

Alansa huippuosaamista edusti myös Santalahdessa sijainnut Höyrypuuseppä Oy. Se oli erikoistunut huonekaluihin ja teki tilauksesta tyylihuonekaluja niin Tampereen kaupungin julkisiin tiloihin kuin varakkaisiin yksityiskoteihinkin. Höyrypuuseppä Oy työllisti 1930-luvun lopussa lähes 100 henkilöä.

Särkän saha toimi Särkänniemessä vielä 1920-luvun alkupuolella. Etualalla Kortelahtea. Kuva: Teuvo Mäkinen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Muita tehtaita Särkänniemessä Santalahden alueella olivat Suomen Sahanterätehdas Oy ja Akkunaverho- ja paitatehdas Oy. Erityisesti sahanterien valmistajana Tampere oli Suomen johtava kaupunki. Täällä sijaitsi peräti kolme sahanterätehdasta, jotka valmistivat suurimman osan Suomen sahanteristä.

Mustanlahden ja Kortelahden satama-alueet

Mustalahti ja Kortelahti olivat toimineet Näsijärven satamapaikkoina aina kaupungin perustamisesta lähtien. Niiden merkitys liike- ja kauppakeskuksena pysyi suurena aina 1930-luvulle asti, jolloin erityisesti kasvava maantieliikenne alkoi syrjäyttää laivaliikennettä tavarankuljetuksissa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana 1916 Kortelahti suljettiin muulta liikenteeltä sotasatamaksi. Lisäksi Venäjän kruunu takavarikoi kolme matkustaja-alusta, kaksi hinaajaa ja kaksi moottorivenettä laivastokseen. Ne korjattiin Tampereella sotalaivoiksi ja niihin asennettiin tykit, joilla ei kuitenkaan uskallettu ampua laukaustakaan kun laivojen pelättiin hajoavan.

Satama-alueen kunnostaminen nykyiseen muotoonsa oli alkanut 1800-luvun lopulla, jolloin Mustalahden ja Kortelahden välisellä niemellä olleen oluttehtaan rakennukset purettiin. Satama valmistui 1909, mutta alueen kiveäminen tapahtui vasta 1919-20. Erilaisia kiveys ja louhintatöitä suoritettiin satama-alueella ja Särkänniemessä varsinkin lamakaudella 1930-luvulla, jolloin ne olivat hyviä varatöitä työttömille.

Kortelahden rannoilla oli vielä 1920-luvulla halkovuoria, joita myytiin polttoaineeksi tehtaille ja polttopuiksi kaupunkilaisille. Suurimmilla tehtailla oli omat halkolaiturinsa, joihin niiden tarvitsemat puut laivattiin. Tavaraliikenteen määrästä kertoo se, että vuonna 1934 Näsijärvellä liikennöi noin sata proomua, joista suurin osa toi tavaraa myös Mustalahteen ja Kortelahteen.

Laivoja Mustassalahdessa ja Kortelahdessa 1920-luvun jälkipuoliskolla. Etualalla oikealla lastataan puita hevosvetoisiin kärryihin. Taustalla Särkänniemen kallioita. Kuva: H. Rantakallio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Mustastalahdesta laivat kuljettivat erityisesti viikonloppuisin myös työmatka- ja koululaisliikennettä Kuruun, Ruovedelle ja Virroille asti. Matkustajaliikenne oli satamassa vilkkainta kesäkuukausina turistiliikenteen lisääntyessä. Kovan kolauksen Näsijärven matkustajaliikenteelle aiheutti Mustastalahdesta liikennöineen höyrylaiva Kurun traaginen onnettomuus syksyllä 1929. Myös ns. huviveneily lisääntyi Näsijärvellä 1920-1930-lukujen aikana. Moottorivenepaikkojen suuren kysynnän takia Särkänniemen ja Kortelahden väliselle alueelle rakennettiin 1929 uusi 20 metriä pitkä puinen laituri, johon saatiin 22 venepaikkaa lisää.

Satama-alueella riitti vilinää. Erkki Kanerva kertoo amurilaisesta rouva Lindistä, joka 20 vuotta myi kahvia ja leivonnaisia satama-alueella. Joka päivä 1920- ja 1930-luvun ajan hän lastasi myytävät käsirattaille ja aloitti kierroksensa satama-, laiva-, proomu-, kivi-, ja puutavaramiesten keskuudessa, joita työskenteli runsaasti Mustanlahden, Kortelahden ja Särkännokan alueella.

Niin sanottu yläsatama eli Mustanlahden, Kortelahden ja Naistenlahden satama-alueella liikenne säilyi varsin vilkkaana myös läpi 1930-luvun. Toisin kävi alasatamassa eli Pyhäjärven puolella Laukontorilla, jossa tavaramäärät laskivat huomattavasti 1930-luvun aikana. Hyvin ei tosin mennyt Näsijärvelläkään. Tultaessa 1930-luvun loppuun kaikki järvellä liikennöivät laivayhtiöt olivat tappiollisia.

Lähteet:
Jutikkala Eino, Tampereen historia III, Tampere 1979.
Kanerva Erkki, Amuri – Just eikä melkeen, Tampere 1994.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri, Tampere 1998.
Rasila Viljo, Tampereen historia II, Tampere 1984.