Teksti, kuviot Jouni Keskinen

Kaupunginosa XIII – Ratina

Ilmakuva Ratinan niemestä noin vuoden 1932 paikkeilta. Etualalla rautatie ja Hatanpään valtatie, keskellä höyryvoimala, jonka takana soranottoalue. Niemen kärjessä näkyy myös muutamia asuintaloja. Laukontori ylhäällä oikealla. Sillan puuttuminen Ratinan vuolteen yli haittasi yhteyksiä niemeltä muuhun kaupunkiin. Kuva: Veljekset Karhumäki, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunginosa XIII eli Ratina käsittää ns. Ratinan niemen alueen joka rajoittuu luoteessa Tammerkoskessa olevaan Ratinan suvantoon, lännessä Ratinan vuolteeseen, jota pitkin Tammerkoski laskee Pyhäjärveen, ja lounaassa Viinikan lahteen Pyhäjärvessä. Idässä kaupunginosa jatkuu Hatanpään valtatien yli rajoittuen rautatiehen. Koillisessa raja Kyttälän eteläosan (kaupunginosa XII) kanssa kulkee Suvantokatua, Aleksanterinkatua (Aleksanterin katu jatkui vielä 1930-luvulla halkaisten nykyisen Sorinaukion ja loppuen Vuolteenkadun ja Sorinkadun risteykseen rautatien ylittävälle Sorin sillalle) ja Vuolteenkatua. Etelässä ja kaakossa raja Hatanpään kaupunginosan (XXII) kanssa kulkee pitkin Jokikatua.

Soranottopaikasta autokaupunginosaksi

Ratinan niemen alueelle oli jo 1910-luvulla kaavoitettu rakennettavaksi julkisia rakennuksia ja eteläiselle rinteelle huviloita. Lisäksi höyryvoima-asemalle oli varattu suurehko tontti niemen kaakkoisosasta. Tätä asemakaavaa ei kuitenkaan muuten kuin höyryvoimalan osalta koskaan toteutettu. Höyryvoima-asema valmistui 1919 ja se säilyi pitkään ainoana maamerkkinä Ratinan niemessä. Kaavasta poiketen Ratinan niemi luovutettiin kuitenkin soranottopaikaksi. Sorakuoppa oli noin 250 metriä pitkä ja 130 leveä ja sen pohja oli paikoin vain puoli metriä Pyhäjärven pintaa ylempänä. Vuonna 1932 kaupunki katsoikin ettei Ratinan niemi näin matalana enää terveydellisistä syistä soveltunut asuinrakentamiselle koska Tammerkosken alasuvanto tuli pitämään sen kosteana. Niinpä kaupunki laati Ratinan niemelle uuden kaavasuunnitelman.

Kuva Ratinan niemen sorakuopalta Hatanpään valtatielle päin. Taustalla näkyy osoitteessa Hatanpään valtatie 12-14 sijainnut aikanaan Tampereen suurin asuinkerrostalo. Kuva: Aamulehti 21.9.1932, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Asemakaava-arkkitehti Eelis Kaalamon vuonna 1932 laatimassa asemakaavassa Ratinan niemi oli kaavoitettu virkistystarkoituksiin. Soranottokuopan paikalle oli suunniteltu urheilu- ja jalkapallokenttä ja sen ympärille 400 metrin juoksurata. Tämän stadionin ja Hatanpään valtatien välille oli suunniteltu mahtuvaksi tontteja asuin- ja liikekerrostaloja varten. Kaupunginhallitus kuitenkin katsoi ettei kaupungilla vielä 1932 pahimpana lamakautena ollut varaa Ratinan stadionin kaltaiseen suuri suuntaiseen hankkeeseen. Vuonna 1936 Ratinan niemeen sijoitettiin kuitenkin kunnallinen luistinrata, jota varten kenttä alue tasattiin. Varsinainen stadionhanke lykkääntyi aina 1940-luvun lopulle. Jalkapalloa Ratinan kunnostetulla stadionilla pelattiin Helsingin olympilaisissa 1952 ja nykyinen stadion valmistui vasta 1965.

Stadionin paikan Hatanpään valtatien välistä asemakaavaa muutettiin kuitenkin vielä myöhemmin 1930-luvulla. Merkittävin rakennushanke Ratinassa 1930-luvulla oli joulukuussa 1938 valmistunut Tampereen uusi linja-autoasema, joka korvasi kaksi pieneksi jäänyttä kaukolinja-asemaa Sorinaukiolla ja Pyynikintorilla. Aseman paikaksi oli aluksi useita vaihtoehtoja, mutta Ratina selviytyi voittajaksi koska siellä oli tarjolla runsaasti rakentamatonta maata suhteellisen halvalla. Linja-autoasema oli ensimmäinen Ratinan niemelle sijoitettu julkinen rakennus ja antoi näin tyyliä koko alueelle. Arkkitehtonisesti Jaakko Laaksovirran ja Bertel Strömmerin suunnittelema asemarakennus edusti funktionalismia ja oli siinä mielessä hieman aiemmin valmistuneen rautatieaseman seuraaja. Aseman julkisivut suunniteltiin rapattaviksi ja pidettäväksi vaaleansävyisinä, jolloin yleisvaikutelma tulisi kaupunginarkkitehti Strömmerin mukaan olemaan kevyehkö, “ikään kuin autoliikenteen luonteeseen sopeutuva”. Linja-autoaseman myötä Ratinasta alkoi muodostua Tampereen “autokaupunginosa”. Vielä ennen sotia valmistuivat linja-autoaseman viereen Vuoltsun ja Autotuonnin korttelit, jotka edustivat samaa funktionalistista tyylisuuntaa kuin asemakin ja antoivat näin ilmeen koko alueelle.

 

Ratinan väestö

 

Ilmakuva Ratinasta Ratinan niemen itäpuolelta noin vuodelta 1932. Etualalla rautatie ja keskellä kuvaa asuinkerrostaloja joista suurin Hatanpään valtatie 12-14 kiinteistö. Keskellä oikealla Ortodoksinen kirkko ja sen takana Kyttälää. Kuva: Veljekset Karhumäki, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Asukasmäärältään Ratina oli varsin pieni kaupunginosa. Sen asukasluku kasvoi maailmansotien välisenä aikana prosentista noin kahteen prosenttiin koko Tampereen väkiluvusta. Pienimmillään Ratinan asukasluku oli vuosina 1927-28 alle 400 asukasta nousten vuonna 1936 yli tuhannen asukkaan. Asutus oli Ratinassa keskittynyt Hatanpään valtatien ja rautatien väliselle alueelle. Ratinan asukasluku tuplaantui vuosina 1928-30 kun osoitteeseen Hatanpään valtatie 12-14 nousi valmistuessaan Tampereen korkein ja suurin asuinkerrostalo. Valmistuneessa kerrostalossa oli 264 asuinhuonetta ja kerroksia oli kuusi, osassa rakennusta jopa seitsemän.

Väestöltään Ratina oli varsin työläisvaltainen. Vuonna 1939 asukkaista noin kaksi kolmannesta laskettiin kuuluvan työväkeen. Jäljelle jäävän kolmanneksen enemmistö koostui keskiluokasta, mutta jonkinverran Ratinassa asui myös parhaiten toimeentulevaan väestön osaan kuuluvia. Asukkaista enemmistö oli naisia, mutta miesten osuus oli kuitenkin vuoden 1940 henkikirjatietojen mukaan noin 45%, mikä oli enemmän kuin useimmissa Tampereen keskusta-alueen kaupunginosissa.

Muita kuin suomea äidinkielenään puhuvia oli Ratinan väestössä enemmän kuin Tampereella keskimäärin. Ruotsinkielisiä oli noin 4% ja muita kuin suomea ja ruotsia puhuvia noin 1,5% kun vastaavat luvut koko Tamperereella oli n. 2,8% ja 0,6%. Ratinan kokoisessa väestöltään varsin pienessä kaupunginosassa tämä merkitsi kuitenkin varsin pientä ihmisryhmää.

 

Ratinan sosiaaliset olot – Kehittyvä kaupunginosa

Ratinan kaupunginosaa voisi sosiaalisten olojen ja hyvinvoinnin mittarien osalta maailmansotien välisenä aikana luonnehtia sanalla kehittyvä. Vielä vuonna 1920 Ratinassa asuttiin varsin ahtaasti. Yli 42% kaupunginosan asukkaista asui asunnoissa, joissa asukasluku huonetta kohti oli kolme tai enemmän. Luku ylitti koko kaupungin keskiarvon muutamilla prosenteilla. Lisäksi peräti 10% Ratinan asukkaista asui erittäin ahtaasti eli vähintään kuusi asukasta huonetta kohti. Tämä luku oli vuonna 1920 korkein koko Tampereella ja johtui todennäköisesti Sorinahteen vanhasta puutaloasutuksesta ja Ratinan niemelle suvannon rannoille ilman varsinaista kaavaa syntyneestä asutuksesta. Asunnot olivat 1920 Ratinassa tyypillisesti yhden huoneen ja keittiön asuntoja. Myös useamman perheen osuuskeittiöt olivat yleisiä, sillä niitä oli lähes kolmanneksessa kaupunginosan asunnoista.

Kuvaajan otsikko: Viimeinen mökki Sorinahteen päällä. Kuvatun kaltainen puutaloasutus hävisi Sorinahteelta 1920-luvun puolivälin jälkeen kivitalojen tieltä. Kuva: Hannu Rantakallio noin 1927, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tultaessa vuoteen 1930 tilanne oli kuitenkin jo varsin toisenlainen. Suuri merkitys oli vuodenvaihteessa 1928-29 Hatanpään valtatie 12.sta valmistuneella suurella peräti 84 huoneistoa käsittäneellä kerrostalolla. Vuonna 1930 enää alle 16% ratinalaisista asui ahtaasti, eli vähintään kolme henkilöä samassa huoneessa, kun koko Tampereella vastaava luku oli vielä hieman yli 19%. Erittäin ahtaasti ei Ratinassa käytännössä asuttu enää ollenkaan. Tilastojen mukaan 0,6% kaupunginosan väestöstä asui vielä vähintään kuusi henkilöä samassa huoneessa, mutta todellisuudessa tämä tarkoitti Ratinan reilun tuhannen asukkaan väestöstä vain yhtä suurperhettä. Yleisin asuntotyyppi oli vuonna 1930 edelleen yhden huoneen ja keittiön asunto. Osuuskeittiöt olivat kuitenkin vuosikymmenessä vähentyneet kolmeen prosenttiin. Huomattavasti olivat lisääntyneet 3 huoneen huoneistot, joita oli nyt yli kolmannes kaikista asunnoista. Hatanpään valtatie 12:n kerrostalossa suuri osa asunnoista olikin juuri kolmen huoneen asuntoja.

Myös kunnallistekniikan ja mukavuuksien suhteen Ratina oli vielä 1920 varsin kehittymätön. Vesijohto tuli vain reiluun neljännekseen kaikista huoneistoista ja WC löytyi hieman alle neljäsosasta asunnoista. Koko kaupungin alueelle vesijohto kulki jo samaan aikaan 57% talouksissa, tosin puucee oli vielä yhtä yleisessä käytössä kuin Ratinassakin. Lähes kaikkiin tamperelaistalouksiin jo vuonna 1920 kuulunut sähkövalokin puuttui vielä 10%:sta Ratinan talouksista mikä oli pari prosenttia enemmän kuin koko Tampereella. Tultaessa vuoteen 1930 ilman juoksevaa vettä oli Ratinassa kuitenkin enää vain reilu viidennes talouksista, WC löytyi jo yli 70%:sta ja erillinen kylpyhuonekin yli neljänneksestä kaikista asunnoista. Koko Tampereen alueella vesijohto kulki noin 74% talouksista, mutta WC löytyi 40%:sta ja kylpyhuone vain reilusta 10% talouksista. Ratinan korkeat luvut selittyvät paljolti Hatanpään valtatie 12:n kerrostalosta, jossa suuri osa huoneista oli varustettu mm. kylpyhuoneella. Vuosikymmenessä Ratina oli mukavuuksilla mitaten siirtynyt kaupunginosien joukossa takapajuisimmasta neljänneksestä kehittyneimpään kolmannekseen.

Ratinan jonkinlaista statuksen nousua osoittavat myös 1930-luvun työttömyystilastot, jotka kertovat kaupunginosan selvinneet lamakaudesta suhteellisen vähällä. Korkeimmalla työttömyysprosentti oli heti 1931-32, jolloin se nousi 9,3%:in. Muuten Ratinan työttömyys noudatteli 1930-luvun puoliväliin asti aika lähelle sitä lähinnä olleiden kosken itäpuolisten Kyttälän kaupunginosien lukuja. Vuosina 1935-37 Ratinan työttömyys laski jopa niitä nopeammin ja vuoden 1937 työttömyysprosentti 0,6 merkitseekin käytännössä täystyöllisyyttä.

Veroluetteloiden perusteella Ratina jäi 1920-luvun puoliväliin asti selvästi koko Tampereen alapuolelle vertailtaessa verotettuja tuloja henkeä kohti. Vuosina 1926-28 tapahtuneen jyrkän nousun ansiosta ratinalaisten keskiansiot nousevat koko Tampereen keskiarvon tasolle ja seurailevat sitä pienin poikkeamin läpi koko 1930-luvun. Aivan rikkaimpien kaupunginosien tasolle ratinalaisten keskiansiot eivät kuitenkaan nousseet. Esimerkiksi Ratinan pohjoisessa naapurissa Kyttälän eteläosassa keskiansiot olivat selvästi korkeammat.

Rasilan mukaan Sorinahde oli vuosisadan vaihteessa yhä saneeramatonta numerotorpparialuetta. Veroluetteloiden ja rakennuslaskennan perusteella alueelle näyttäisi kerääntyneen varsin köyhää ja ahtaasti asuvaa väestöä, joka kuitenkin joutui siirtymään muualle vuoden 1926 aikana kaupungin vuokrattua Sorinahteen tontit uusien kerrostalojen rakennuspaikoiksi. Tämä selittäisi Ratinan väestön tilapäisen vähenemisen vuonna 1927 ja samanaikaisen henkeä kohti laskettujen verotulojen huomattavan nousun. Myös Ratinan niemen kärkeen ilman asemakaavaa syntynyt asutus ilmeisesti väheni 1920-luvun puolivälin jälkeen. Vielä 1920-luvulla Ratinanniemessä rakennettiin myös proomuja. Kun Sommers, af Hällström & Waldensin konepaja vuonna 1925 rakensi viimeisen aluksensa Hämeenlinnan Pyhäjärven liikenteeseen, toimi Ratinanniemessä tilapäistelakka. Laivanrakennus kuitenkin hiipui laman ja laivaliikenteen vähenemisen myötä. Myös Ratinan käyttö soranottopaikkana esti tehokkaasti asutuksen lisääntymisen niemellä. Näin Ratinan niemi pysyi autiona ja oli sopiva paikka kun uudelle linja-autoasemalle haettiin tiloja 1930-luvun puolivälistä. Näin Ratina muuttui maailmansotien välisenä aikana vesille suuntautuneesta köyhästä puukaupunginosasta kivitalojen muodostamaksi autokaupunginosaksi.

Lähteet:
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1921-39, Taksoituslautakunnan kertomukset, verotustilastot.
Rasila Viljo, Tampereen historia II, Tampere 1984.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestönlaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestönlaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1932.
Keskinen Jouni, Kaukolinja-autoliikenteen järjestelyn Tampereella ennen toista maailmansotaa, Pro gradu Tampereen yliopistossa 2000 (käsikirjoitus).
Jutikkala Eino, Tampereen historia III, Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta, Terveydenhoitolautakunnan toimintakertomukset 1918-1939.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Lunnas Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain, Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.