Teksti: Sami Suodenjoki

Petsamo – XXI kaupunginosa

Petsamo, virallisesti XXI kaupunginosa, rakennettiin Tammelan kaupunginosan kupeeseen; ensimmäisessä asemakaavassa vuodelta 1921 rajapyykiksi määriteltiin Salhojankatu, jonka itäpuolinen alue oli Petsamoa ja länsipuoli Tammelaa. Luoteessa Petsamon raja seurasi viistosti Kaupin kansanpuiston kallioreunaa, niin että myös vuonna 1915 valmistunut keuhkotautiparantola sisällytettiin esikaupungin osaksi.

Petsamon pohjoisrajana oli Pohjoinen viertotie, sittemmin Koljontie, jonka pohjoispuolelle jäivät Kaupin metsät. Eteläraja kulki pitkin Erkkilän puistokadun vierustaa, niin että kaupunginosan eteläpuolelle jäivät kaupunkilaisten viljelymaat. Idässä raja taas kulki 1920-luvulla pitkin Kaupinojankatua, jonka itäpuolella olivat Kasvatuslautakunnan kasvitarhamaat. 1930-luvun jälkipuolen korkeasuhdanteen aikana Petsamoa kuitenkin laajennettiin itään päin: Kaupinojankadun, Koljontien, Niihamankadun ja Vainiokadun väliselle aluelle rakentui Perä-Petsamo.

Petsamo sijaitsi varsin lähellä kaupungin keskustaa, jonne pääsi nopeasti Erkkilänsillan tai Kastinsillan kautta. Viereisen Tammelan tehtaille ja työpaikoille oli vielä lyhyempi matka. Kulkemista helpotti lisäksi se, että linja-autoliikenne alkoi kulkea Petsamoon jo 1920-luvulla. Läheisyys teki Petsamon tonteista kysyttyjä, mutta sen vuoksi alueelle ei myöskään kehittynyt päivittäistavarakauppoja kummempia palveja. Alueen ensimmäisissä asemakaavoissa tosin oli myös runsaasti tontteja julkisille rakennuksille: kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin vuoden 1923 suunnitelmissa esiintyi jopa kirkko, joka jäi kuitenkin rakentamatta. Niinpä kaupunginosan rakennuskanta muodostui pääosin hirsirakenteisista yhden tai kahden perheen asuintaloista. Mainittakoon myös, että vuoden 1921 rakennusjärjestyksessä määrättiin, että alueelle sai rakentaa korkeintaan kaksikerroksisia rakennuksia.

 

Bertel Strömmerin luonnospiirustus Petsamon omakotialueesta vuodelta 1923. Strömmerin suunnitelmissa oli myös kirkko. Kuva: Tampereen kaupunginarkisto.

Kaavoitus ja rakentaminen

Petsamon perustamisen taustalla oli maailmansodan ja kansalaissodan jälkeinen asuntopula. Lisäksi kasvavat tehtaat tarvitsivat työntekijöilleen asuntoja. Petsamo kaavoitettiinkin nimenomaan työväen asunnoiksi, aikansa ihanteiden ja reformiaatteiden hengessä. Omakotiasuminen otettiin Petsamon rakentamisen lähtökohdaksi, ja idea puutarhakaupungista heijastui myös sen kaavoittamiseen: sijaintinsa ja rakennustiheytensä vuoksi Petsamoa ei kuitenkaan nähty varsinaiseksi puutarhaesikaupungiksi.

Kaupungin asemakaavatoimikunta alkoi hahmotella Petsamon kaupunginosaa vuonna 1917 laatimassaan Tammelan takaisten alueiden järjestelyohjelmassa. Tämän asemakaavatoimikunnan ehdotuksen pohjalta muotoutuivat alueen kaavoittamisen periaatteet: Eri rakennusmuodot, kuten liiketalot, työväenasunnot ja tehtaat, haluttiin ryhmitellä toisistaan erilleen. Puistoja ja nurmikoita oli tarkoitus olla alueella mahdollisimman paljon, ja Tammelan koillispuoliset metsäalueet ajateltiin säilyttää yhtenäisenä luonnonpuistona. Lisäksi liikennejärjestelyt haluttiin hoitaa niin, että uusi alue olisi tiiviissä yhteydessä vanhoihin kaupunginosiin.

Kansalaissota viivästytti ohjelman toteuttamisen aloittamista, ja niinpä Petsamon ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vasta 1920. Samalla päätettiin aloittaa tonttien vuokraus alueelta. Asemakaavaan tehtiin vielä pieniä muutoksia, ennen kuin kaupunginosan rakentaminen lopulta käynnistyi seuraavana vuonna.

Uusi kaupunginosa jatkoi osittain Kalevan puistotien länsipuolisen Tammelan katuverkostoa, ja myös alueen asemakaava oli suorakulmaisuudessaan samankaltainen kuin Tammela, vaikkakin tonttien muoto ja koko oli Petsamossa vaihtelevampi ja kortteleiden väleihin jätettiin aukioita. Petsamon tontit, pinta-alaltaan pääosin 600-800 neliömetriä, olivat kooltaan suhteellisen pieniä, varsinkin kun suureen osaan tonteista rakennettiin kahden perheen taloja.

Suuret tontit varattiin joko kunnan omille vuokrataloille tai tehtaiden työväenasunnoille. Tehtaiden rakennuttamia taloryhmiä olivat esimerkiksi Lapinniemen puuvillatehtaan Petsamon luoteisosaan rakennuttamat Lapintalot, jotka valmistuivat 1922, ja Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n rakennuttamat asunnot Pellavanpetsamoksi kutsutulle alueelle Saukonmäellä, Vainiokadun eteläpuolella. Kaikkiaan pellavatehdas rakennutti alueelle 21 taloa, joissa oli 168 huoneistoa.

Pellavanpetsamoa Omakadun varrelta 1920-luvun loppupuolella.
Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunki rakensi Petsamoon 1920-luvulla enemmistön kaupungin kaikista vuokrataloista. Ne sijaitsivat pääosin kolmella alueella: Tammelan kupeella Ainonkadun ja Louhenkadun varsilla, Kalevan puistotien ja Lapinniemenkadun kulmassa sekä idempänä Oikokadun varrella. Esimerkki kaupungin vuokrataloryhmästä oli Ludekylä, joka valmistui 1926 juuri Kalevan puistotien, Lapinniemenkadun ja Erkkilän puistokadun väliseen kolmioon. Ludekylässä käytetty talotyyppi oli suunniteltu klassistisessa hengessä muutenkin kaupungin vuokrataloja ahkerasti piirtäneen Bertel Strömmerin johdolla. Ensimmäiset kaupungin vuokratalot valmistuivat 1921 ja viimeinen taloryhmä 1928.

Ensimmäisissä asemakaavoissa vuosilta 1921 ja 1922 Petsamon länsirajana pidettiin Salhojankatua. Sen ja Kalevan puistotien välissä sijainneen, etelässä Tammelan kansakoulun ja pohjoisessa keuhkotautiparantolan rajaaman alueen rakentaminen alkoi heti Petsamon asemakaavan vahvistamisen jälkeen. Alue täyttyi nopeasti, sillä pääosa taloista oli valmiina jo vuonna 1925. Kun uusi rakennusjärjestys salli myös kaksikerroksisten puutalojen rakentamisen, rakennettiin tälle Salhojankadun ja Kalevan puistotien väliselle alueelle paljon juuri kaksikerroksisia puutaloja. Taloja rakensivat sekä yksityiset henkilöt että kunta. Alueen rakennukset sijaitsivat muuhun Petsamoon nähden varsin suurilla tonteilla.

Uusia kunnan rakentamia puutaloja Ainonkadun varrelta 1920-luvulla. Nämä Salhojankadun itäpuolelle rakennetut talot olivat osa 1920-luvun alkupuolella rakennettuun puutaloaluetta, joka määriteltiin osaksi uutta Petsamon kaupunginosaa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Asuntotonttien suuren kysynnän vuoksi Petsamon asemakaava-aluetta laajennettiin vuosina 1923 ja 1927. Ajan mittaan alueen tonttijako muuttui myös alkuperäistä suunnitelmaa tiheämmäksi jatkuvan kaavoittamisen myötä. Rakentaminen alkoi ensimmäisinä vuosina kaupunginosan Tammelan puoleisesta päästä ja eteni asemakaavaa laajennettaessa vähitellen kohti kaupunginosan idän puoleista reunaa. Vuoteen 1926 mennessä oli alueen kaikista rakennusluvista anottu jo kaksi kolmasosaa, ja rakentaminen oli vilkasta läpi koko vuosikymmenen.

1930-luvun alun laman vuoksi rakennustoiminta oli jäissä koko kaupungissa. Kun rakennussektori lopulta vuosikymmenen puolivälissä oli alkanut elpyä, kaavoitettiin Petsamoon vihdoin vuonna 1936 uusi omakoti- ja pientaloalue Kaupinojankadun itäpuolelle 1920-luvulla rakennetun omakotialueen jatkoksi. Tonttijako hyväksyttiin tuolloin 71 tontille, mutta vuosina 1937 ja 1938 tontteja lisättiin. Vuodet 1937 ja 1938 olivat myös kaikkein vilkkaimpia tämän uuden alueen rakennusvuosia. 1930-luvun lopulla Petsamoon ei kuitenkaan enää rakennettu tehtaiden tai kunnan vuokrataloja vaan asuntoja rakensivat pelkästään yksityiset henkilöt. Ehdoton pääosa 1930-luvulla rakennetuista asuintaloista oli kaksikerroksisia kahden perheen taloja.

 

Kaupinojankadun itäpuolelle vasta rakennettua omakotialuetta 1930-luvun loppupuolelta. Kuva:
E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Väestö

 

Kasvu Tampereen väkirikkaimmaksi kaupunginosaksi

Perustamisestaan lähtien Petsamoon rakennettiin vilkkaasti uusia asuintaloja. Läpi lähes koko 1920-luvun jatkuneen rakentamisen vuoksi Petsamon asukasluku kasvoikin tasaisesti aina vuoteen 1929 asti, jolloin asukkaita oli jo lähes 3 400. 1920-30-lukujen vaihteesta eteenpäin väestönkasvu pysähtyi; ajoittain asukasluku jopa laski, kun Petsamon asemakaavaa ei laajennettu, vaikka alueen tonteilla oli kova kysyntä. Vuonna 1930 Petsamo oli kuitenkin jo Tampereen kolmanneksi suurin kaupunginosa.

Kun Petsamon haluttua asuma-aluetta lopulta laajennettiin itään 1936-38, ponkaisi asukasluku uudelleen kasvuun: se nousi 3 000:sta lähes 5 000:een vuosina 1937-40. 1930-luvun lopulla Petsamo olikin kasvanut väkirikkaimmaksi Tampereen kaupunginosaksi; jos läntinen alueliitos jätetään huomiotta, majoitettiin Petsamoon yli kolmannes Tampereen kokonaiskasvusta vuosina 1920-39.

Sukupuoli- ja ikäjakauma

Vuonna 1930 Petsamon väestö oli Tampereelle tyypilliseen tapaan naisvaltaista: miehiä oli vain 41 % asukkaista, saman verran kuin kaupungissa keskimäärin. Myös kaupunginosan väestön ikäjakauma vastasi melko tarkasti koko kaupungin tilannetta. Petsamon väestö oli tosin hieman kaupungin keskimääräistä tasoa nuorempaa, sillä nuoreen kaupunginosaan oli luonnollisesti muuttanut enemmän nuorta väestöä. Työläiskaupunginosalle ominaiseen tapaan Petsamon asukkaat olivat myös käytännössä kaikki suomenkielisiä.

1930-luvun mittaan Petsamon asukkaiden sukupuolijakauma tasoittui, sillä naisia oli vuonna 1939 enää 56 % asukkaista. Sama oli suunta muuallakin kaupungissa. Myös ikärakenne oli muuttunut hieman: Petsamon väestö oli vanhenemaan päin, joskaan mitään merkittävää muutosta ei vuonna 1939 ollut tapahtunut vuoteen 1930 nähden. 0-30-vuotiaiden osuus kaupunginosan väestöstä oli pudonnut 60 %:sta 55 %:iin, ja vanhemman väestön, etenkin 31-45-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden, osuus oli vastaavasti kasvanut.

Työväestö hallitsevana sosiaaliryhmänä

Petsamon väestö oli vuonna 1930 vahvasti työläisvaltaista. Koivisto-Niemisen laskelmien mukaan 84 % alueen asukkaista kuului työväestöön. Suurin työväestön ammattiryhmä oli teollisuustyöväki. Tehtaiden työntekijöitä sekä käsi- ja ammattityöläisiä oli 57 % kaikista Petsamon talouksien päämiehistä. Tähän ryhmään kuuluivat myös muun muassa erilaiset asentajat sekä varasto-, ulko- ja puhtaanapitotyöntekijät. Teollisuustyöväen suurta osuutta selittää useiden tehtaiden läheisyys ja se, että tehtaat olivat rakentaneet juuri Petsamon alueelle paljon työläisasuntoloita, joiden asukkaista yli 90 % oli teollisuustyöläisiä. Kaupunginosan toinen suurempi työläisryhmä olivat rakennus- ja sekatyömiehet, joita oli yhteensä 12 % kotitalouksien päämiehistä.

Petsamossa asui vuonna 1930 varsin vähän ylä- ja keskiluokkaan luokiteltuja ihmisiä. Ylintä väestökerrosta, jota Petsamossa edustivat lähinnä kauppiaat, liikemiehet, talonomistajat ja opettajat, oli vain 2 % kaikista asukkaista. Keskiluokkaistakin väestöä oli vähän, alle 7 % asukkaista: he olivat useimmiten työnjohtajia, konttoristeja tai varastonhoitajia. Ammatissa toimivien kotitalouksien päämiesten osuudet olivat sekä yläluokan että keskiluokan osalta vieläkin pienempiä; näiden ryhmien perhekoko oli siis hieman suurempi kuin työväestön. Ammatissa toimineiden lisäksi on vielä mainittava muun väestön, lähinnä vanhusten tai leskien, määrä: heitä oli asukkaista noin 7 %.

Vuonna 1939 työväestö oli edelleen Petsamon alueen valtaryhmä, vaikka heidän osuutensa olikin vuosikymmenen mittaan hieman pudonnut. Työläisiä oli kaupunginosan asukkaista 81 %. Ammatissa toimivista työläisistä ehdoton pääosa oli edelleen teollisuustyöläisiä sekä käsi- ja ammattityöläisiä, joita oli yhteensä 53 % kaupunginosan talouksien päämiehistä. Heidän osuutensa oli siis hieman pudonnut. Ammattityöläisten ryhmään luokitelluista olivat vuosikymmenen aikana yleistyneet erilaisten asentajien ja autonkuljettajien ammatit. Toisen suuren työläisryhmän, rakennus- ja sekatyöläisten, osuus (11 %) oli vuonna 1939 pysynyt suunnilleen samana kuin vuonna 1930.

Talonomistajista, rakennusmestareista, opettajista, liikkeenharjoittajista ja kauppiaista koostuneen Petsamon väestön ylimmän kerrostuman osuus kaikista asukkaista oli vajaassa vuosikymmenessä selvästi kasvanut. Heitä oli vuonna 1939 kaikkiaan 5 % asukkaista. Myös keskimmäisen luokan osuus kaupunginosan väestöstä oli noussut selvästi, lähes kymmeneen prosenttiin. Vuoteen 1930 nähden uuden keskiluokan ammattiryhmän muodostivat eri liikkeiden edustajat.

Petsamo säilyi 1930-luvullakin voimakkaasti työläisvaltaisena, vaikka työväestön osuus hieman putosikin vuosikymmenen mittaan. Muita kaupunginosia, joissa yli 80 % asukkaista oli työläisiä, olivat vuosikymmenen lopulla vain Amurin IV kaupunginosa, Tammelan XIV ja XV kaupunginosa sekä eräät esikaupungit. Koko kaupungissa oli vuonna 1939 työläisiä 69 %, keskiluokkaa 13 % ja yläluokkaa 12 %.

Petsamon sosiaaliset olot

 

Ahtaimmin asuttu kaupunginosa

Petsamon kaupunginosaan rakennetut asunnot voidaan jakaa neljään ryhmään: kaupungin vuokrataloihin, teollisuuslaitosten rakentamiin työläisten asuinrakennuksiin, yleishyödyllisten yhtymien rakennuttamiin taloihin ja yksityisten ihmisten rakentamiin omakoti- ja pientaloihin. Kaupunki rakennutti Petsamoon 1920-luvulla 29 taloa, joissa oli kaikkiaan 188 asuntoa. Tehtaat puolestaan rakensivat 25 asuintaloa, joissa oli 292 huoneistoa. Yleishyödyllisten yhtiöiden rakentamien talojen määrä oli 13 ja huoneistojen määrä 68. Yksityisten rakentamia asuintaloja oli 88, joista 94 % oli kahden tai yhden perheen taloja. 1930-luvulla tilanne muuttui, sillä tuolloin uusia taloja rakensivat lähes yksinomaan yksityiset rakennuttajat.

Näkymä omakotitalojen ja kaupungin vuokratalojen täyttämän Mutkakadun alkupäästä 1920-luvun jälkipuoliskolta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Petsamon kaupunginosan huoneistoista 38 % oli yhden huoneen, 34 % kahden huoneen ja 27 % kolmen huoneen huoneistoja. Koko kaupungissa yhden huoneen huoneistojen osuus oli selvästi pienempi. Kahden huoneen huoneistojen osuus oli koko kaupungissa sen sijaan huomattavasti Petsamoa suurempi, samoin kuin neljän tai useamman huoneen huoneistojen osuus, joka Petsamossa jäi 1 %:iin. Kolmen huoneen asuntoja oli Petsamossa melko runsaasti, varsinkin verrattuna esimerkiksi Amurin IV kaupunginosaan tai Viinikkaan, jotka Petsamon ohella olivat myös ahtaasti asuttuja alueita.

Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan Petsamo oli itse asiassa ahtaimmin asuttua seutua Tampereella. Asumistiheys oli Petsamossa korkeampi kuin missään muualla Tampereella, 2,0 asukasta huoneistoa kohden, kun koko kaupungin keskiarvo oli 1,5. Jos ahtaiksi määritellään huoneistot, joissa asui vähintään 3 asukasta huonetta kohden, 34 % Petsamon asukkaista asui ahtaasti. Koko kaupungissa, jossa ahtaasti asui samoin arvioituna 18 % väestöstä, oli siis selvästi väljempää. Kaikkein ahtaimmissa asunnoissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden, asui Petsamossa 2,2 % asukkaista, kun koko kaupungin keskiarvo oli 0,9 %.

Kaikkein ahtaimpia asuntoja olivat kunnan rakennuttamat asuinhuoneistot: niissä asui keskimäärin kolme asukasta huonetta kohden. Kunta pyrki saamaan asunnon mahdollisimman suurelle määrälle perheitä mahdollisimman pienellä huoneluvulla. Pääosa kunnan asunnoista oli tyypiltään yhden huoneen ja keittiön asuntoja (55 %) tai yksihuoneisia hellahuoneita (43 %).

Myös tehtaiden työväenasunnoissa nämä huoneistotyypit olivat hallitsevina, mutta niissä oli runsaasti myös kahden huoneen ja keittiön asuntoja, jotka sijaitsivat pääosin Tampellan vuonna 1921 rakennuttamissa 8-perheen taloissa Pellavanpetsamossa. Sen sijaan Tampellan vuonna 1927 rakennuttamat talot ja Lapinniemen puuvillatehtaan työväenasuntorakennukset sisälsivät vain kaikkein pienimpiä asuntotyyppejä. Asuminen oli tehtaiden rakentamissa asunnoissa silti väljempää kuin kaupunginosassa keskimäärin, sillä asumistiheys oli 1,6 henkeä huonetta kohden.

Yleishyödyllisten yhtiöiden asunnoista yleisimpiä olivat yhden huoneen ja keittiön sekä kahden huoneen ja keittiön asunnot. Hellahuoneet sen sijaan olivat harvinaisempia kuin Petsamossa keskimäärin. Asumistiheys, 1,9 asukasta huonetta kohden, oli yhtymien taloissa varsin lähellä kaupunginosan keskimääräistä tasoa.

Yksityisten rakentamien omakoti- ja pientalojen päätyyppi olivat kahden perheen talot. Niistä lähes 60 % oli 6-huoneisia, eli perhettä kohden oli käytössä kolme huonetta, joskin usein niistä yksi oli vuokralla oleva huone. Petsamon kahden perheen talot saattoivat olla myös kahdeksan-, neljä- tai viisihuoneisia; keskimäärin kahden perheen taloissa huoneluku oli perhettä kohden 3,0. Kahden perheen talojen ohella Petsamossa oli 1920-luvulla myös toistakymmentä 3- tai 4-huoneista yhden perheen taloa sekä muutamia neljän perheen taloja, joissa oli perhettä kohden käytössä keskimäärin 2,3 huonetta.

Petsamon omakoti- ja pientaloasunnot olivat siis melko pieniä, kun taloissa vielä yleensä asui enemmän asukkaita kuin talotyyppi edellytti. Myös vuokralaisten määrä oli suuri, ja he luultavasti asuivat kaikkein ahtaimmissa oloissa usein talojen yläkerrassa sijainneissa huoneissaan. Lähes puolet näistä vuokralaisista oli 17-30-vuotiaita. Yksityisten 1920-luvulla rakentamien omakoti- ja pientalojen asumistiheys oli varsin korkea, 2,0 asukasta huonetta kohden.

Yksityisten 1930-luvulla Petsamoon rakentamat omakoti- ja pientalot olivat kooltaan suurempia kuin edellisellä vuosikymmenellä rakennetut. Hallitsevina olivat edelleen kahden perheen talot, jotka useimmin olivat 5- tai 6-huoneisia, mutta myös suuremmat 7-, 8- ja jopa 10-huoneen talot yleistyivät. Yhden perheen taloja rakennettiin 1930-luvulla vähän, mutta nekin olivat aiempaa suurempia. Kaikissa yksityisissä omakoti- ja pientaloissa asumistiheys vuonna 1939 oli 1,9. Alhaisin asumistiheys oli niissä taloissa, joissa perheiden lukumäärä ja talotyyppi vastasivat toisiaan. Vuokralaisia oli kuitenkin edelleen runsaasti, ja he asuivat muita omakoti- ja pientaloasukkaita ahtaammin. Kaiken kaikkiaan asumistiheys pysyi korkeana 1930-luvullakin, vaikka se alentuikin hieman johtuen osittain huoneistojen huoneluvun kasvusta.

Kaupunki, tehtaat ja yleishyödylliset yhtymät eivät 1930-luvulla juuri taloja rakentaneet. Edellisellä vuosikymmenellä rakennettujen asuntojen asumisessa tapahtui kuitenkin pieniä muutoksia. Kaupungin vuokrataloissa asumistiheys oli vuonna 1939 edelleen hyvin korkea, 2,8 asukasta huonetta kohden; ahtaimmin asuttiin taloissa, joissa asunnot olivat pääosin pieniä hellahuoneita. Tehtaiden työväenasunnoissa asumistiheys oli sen sijaan pudonnut 1,4 henkeen huonetta kohden, ja Lapinniemen tehtaan asuntojen osalta se oli vieläkin alhaisempi. Myös yleishyödyllisten yhtymien 1920-luvulla rakentamissa taloissa asuminen muuttui väljemmäksi 1930-luvulla: vuonna 1939 niiden asumistiheys oli 1,6 henkeä huonetta kohden.

Koko Petsamossa asumistiheys putosi 1930-luvun mittaan 2,0 hengestä 1,8 henkeen huonetta kohden. Se pysyi korkeana johtuen pitkälti ahtaasti asutuista kunnan vuokra-asunnoista ja yksityisistä omakoti- ja pientaloista.

Petsamolaistalouksien mukavuudet

Vuonna 1930 vesijohto löytyi 86 %:lta petsamolaistalouksista. Vesijohto oli siis tavallisempi kuin kaupungissa keskimäärin, sillä koko kaupungissa vesijohto oli vain 74 %:lla talouksista. Myös WC:t olivat Petsamossa kaupungin keskimääräistä tasoa yleisempiä, sillä 57 % Petsamon asioi sisävessassa. Kylpyhuoneita ei Petsamossa sen sijaan vielä ollut juuri lainkaan kuten ei myöskään keskuslämmitystä, jotka molemmat löytyivät koko kaupungissa yli 10 %:lta kotitalouksista.

Kunnan rakentamissa taloissa ei ollut juuri muita mukavuuksia kuin ehkä vesijohto ja WC, jollaisia oli kahdessa kolmesta kunnan asunnosta. Vesijohdon yleisyys Petsamon taloissa selittyy siitä, että kaupunginosan rakentaminen ajoittuu aikaan, jolloin vesijohdon oli jo alettu ajatella kuuluvan kaikkiin asuntoihin. Tämä ajattelun murros tapahtui Tampereella 1914-18, ja se näkyi muun muassa Viinikan ja Lapin toteutuksessa.

Viemäriverkosto rakennettiin Petsamoon 1923, mikä selittää sisävessojen puuttumisen kunnan 1920-luvun alussa rakentamista taloista; 1920-luvun lopulla sisävessoja alettiin rakentaa jo käytännössä jokaiseen uuteen kunnan rakentamaan rakennukseen. Sen sijaan tehtaiden rakentamissa taloissa sisävessoja ei vielä 1920-luvun lopullakaan rakennetuissa taloissa useinkaan ollut.

Osassa yhtymien rakentamista taloista oli viemärit ja WC:t jo ennen viemäriverkoston rakentamista; ilmeisesti Petsamon länsiosissa sijainneet yhtymien rakennukset olikin liitetty Tammelan alueen viemäriverkostoon. Kaikkiaan sisävessa oli lähes 70 %:ssa yhtymien taloista, ja kolmessa rakennuksessa oli myös talokohtainen sauna. Yksityisten rakentamissa omakoti- ja pientaloissa WC oli peräti 92 %:ssa taloista; saunoja niissä ei ollut, mutta 6 %:ssa oli kylpyhuone.

1930-luvulla mukavuudet lisääntyivät. Edellisellä vuosikymmenellä kaikki omakoti- ja pientalot olivat uunilämmitteisiä, mutta 1930-luvulla 42 %:ssa rakennetuista uusista taloista oli keskuslämmitys. Kylpyhuoneet säilyivät harvinaisina, mutta talokohtaiset saunat yleistyivät voimakkaasti, sillä vain neljäsosassa uusista taloista ei sellaista ollut.

Työttömyys

Petsamon työttömyysaste oli koko kaupungin keskimääräistä tasoa korkeampi läpi lähes koko 1930-luvun. Laman alkaessa 1929-30 Petsamon työttömyys oli vielä koko kaupungin tasolla, mutta kausina 1930-31 ja 1931-32 se nousi jo huomattavasti koko kaupungin keskitasoa korkeammaksi. Korkeimmillaan Petsamon työttömyysaste oli yli 23 %. Vuosina 1932-34 työttömyysaste pysyi edelleen yli 15 %:na. Lama siis koetteli Petsamoa erityisen voimakkaasti. Osasyy tähän oli se, että Petsamossa asui paljon rakennus- ja sekatyöväkeä, jonka työttömyys nousi lamavuosina erityisen korkeaksi. Petsamon työttömyysluvuissa näkyi tuolloin myös alueelle paljon asuntojakin rakentaneen Tampellan pellavatehtaan ja konepajan huono työtilanne.

Laman kääntyessä nousukaudeksi Petsamon työttömyysaste laski selvästi. Vuosina 1934-35 Petsamossa oli jopa suhteellisesti vähemmän työttömiä kuin koko kaupungissa, mutta seuraavina vuosina heitä oli taas hieman kaupungin keskitasoa enemmän. 1930-luvun jälkipuolella Petsamon työttömien määrä seuraili koko kaupungin kehitystä, mutta esikaupunkien tapaan työttömyysaste oli siellä yleensä korkeampi kuin keskustan kaupunginosissa.

Verotettava varallisuus

Pääosa Petsamon kaupunginosasta kerätyistä verotuloista oli vuotta 1922 lukuun ottamatta palkka- ja korkotuloista kerättyjä veroja. Vuosina 1923-27 palkka- ja korkotulojen osuus Petsamosta kerätyistä veroista pysytteli 50 ja 60 %:n välillä. Vuonna 1928 palkkaveroista saatujen tulojen määrä kasvoi edelliseen vuoteen nähden lähes puolella, ja kun liikkeenharjoittajilta kerätyt verotulot samaan aikaan laskivat, nousi palkkaverojen osuus yli 65 %:iin. Tuolla tasolla osuus säilyi lamakaudellakin vuosina 1929-33, vaikka verotulojen määrä laskikin huomattavasti. Laman päättyessä ennen 1930-luvun puoltaväliä palkka- ja korkotuloista kerättyjen verojen määrä alkoi uudelleen kasvaa. Erityisen voimakasta kasvu oli vuosien 1937-39 nousukaudella.

Kiinteistöverotulot kasvoivat Petsamossa tasaisesti 1920-luvulla, ja niiden osuus kaikista verotuloista liikkui 1920-luvun jälkipuolella noin 8 %:ssa. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä taas pysyi koko 1920-luvun suurin piirtein samana vuoden 1927 piikkiä lukuun ottamatta, mutta niiden suhteellinen osuus verotuloista laski 60 %:sta vuonna 1922 aina 23 %:iin vuonna 1929. Lamavuosina sekä liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen että kiinteistöverojen määrä laski, mutta niiden suhteellinen osuus pysytteli entisellä tasollaan.

Vuoden 1933 jälkeen sekä kiinteistöveroissa että varsinkin liikkeenharjoittajilta perityissä veroissa tapahtui voimakas pudotus. Vuonna 1934 liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen määrä oli yli 90 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Niiden suhteellinen osuus putosi 2 %:iin kaupunginosasta kerätyistä verotuloista, kun osuus vielä edellisenä vuonna oli ollut 24 %. Kiinteistöverojen osuus kaikista verotuloista putosi samaan aikaan 9 %:sta 4 %:iin. Myös seuraavina vuosina liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen ja kiinteistöverojen osuus pysyi yhtä alhaisena, vaikka vuosikymmenen lopun kasvuvuosina niiden määrä vähän kasvoikin.

Liikkeenharjoittajilta ja kiinteistöistä saatujen verotulojen vähentymisestä johtuen palkkaverojen osuus kaupunginosassa kerätyistä veroista ponnahti vuonna 1934 peräti 94 %:iin. Liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen ja kiinteistöverojen pudotus johtui ilmeisesti siitä, että joku Petsamossa toimineista harvoista yrityksistä lopetti toimintansa, mikä näkyi heti selvästi verotulojen vähenemisenä.

Petsamon asukkaat maksoivat palkastaan veroja yhtä paljon kuin tamperelaiset keskimäärin. Petsamo ei siis työläisvaltaisuudestaan huolimatta ollut erityisen köyhä kaupunginosa, sillä kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden oli siellä huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi vieressä sijainneessa Lapin esikaupungissa.

 

Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
Koivisto-Nieminen, Ilona, Tampereen XXI kaupunginosan muodostuminen 1920- ja 1930-luvulla. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Tampere 1983.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestönlaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Kertomus Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1918.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998.
Wacklin, Matti, Petsamo – kapeaa leipää, laveaa elämää. Tampere 1998.