Teksti Jouni Keskinen

Kaupunginosat IV-V – Amuri

 

Karttaan merkitty ns. vanhan Amurin alue sinisellä ja viralliset IV ja V-kaupunginosien rajat punaisella. Kartta: Tampereen asemakaavakartta 1937, Tampereen kaupunginarkisto.

Amurin kaupunginosana tunnettu alue käsitti maailmansotien välisena aikana kaksi kaupunginosaa, pohjoisemman IV-kaupunginosan ja eteläisemmän V-kaupunginosan. Tämä alue ulottui sekä idässä että lännessä kauemmaksi kuin se alue, jota perinteisesti pidettiin vanhana Amurina. Virallisesti Amuri alkoi idässä Hämeenpuistosta. Etelässä ja kaakossa se rajoittui viistoon Pirkankatuun, joka vielä 1920-30-luvulla tunnettiin Pirkkalan valtatienä. Poikkeuksen etelärajassa teki Aleksanterin kirkko ja kirkkopuisto, joka katsottiin kuuluvaksi V-kaupunginosaan. Pohjoisessa Amurin raja kulki Näsijärvenkatua ja Porin junarataa pitkin Särkänniemen sivuitse aina Porin radan ja Pirkankadun yhtymäkohtaan asti. Amurin jakoi IV:teen ja V:teen kaupunginosaan alueen itä-länsisuunnassa halkaiseva Satakunnankatu.

Rakennuskannan muutoksen 1920-30-luvulla

Vuoden 1918 Tampereen taistelut ehtivät keskustan itäpuolella sijainneeseen Amuriin vasta viimeiseksi huhtikuun viidentenä 1918. Tästä johtuen Amuri säästyi pahimmalta hävitykseltä toisinkuin keskustan länsipuoliset alueet Tammela ja Kyttälä. Toisaalta erityisesti vanhan Amurin 1800-luvun lopulla rakennettu rakennuskanta ei myöskään maailmansotien välisenä aikana juurikaan uudistunut.

Kansalaissodan seurauksena kaupungissa oli paha asuntopula monien menetettyä kotinsa. Valtuusto asettikin komitean pohtimaan toimia tilanteen helpottamiseksi. Komitean työ tuloksena päätettiin Satakunnankadun ja Porin radan väliselle alueelle IV-kaupunginosaan rakentaa 20kpl ns. Göteborgin järjestelmän mukaisia asuntopaviljonkeja. Halvalla nopeasti tehtäviä lautarakennuksia, joihin kuhunkin tuli neljä yhden huoneen ja keittiön asuntoa, rakennettiin aluksi viisi. Talojen valmistuttua kesäkuussa 1919 todettiin etteivät ne vastanneet kohtuullisia asumisvaatimuksia. Hanketta kuitenkin jatkettiin mutta suunnitelmia muutettiin niin, että seuraavat viisi uutta rakennusta rakennettiin hirsistä. Näin syntyi Punakylänä tunnettu rakennusryhmä, joka sai nimensä siitä että taloihin asutettiin lähinnä punavankien leskiä lapsineen.
Punakylä

Auto Punakylän edustalla Satakunnankadulla kesällä 1927. Kuvaaja: A. Tamminen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vilkkainta Amurin rakennustoiminta oli maailmansotien välisenä aikana Pyynikin läheisissä Pirkankadun pohjoispuolen kortteleissa. Jo 1920-luvun puolivälissä valmistui Kolmisopen taloina tunnettu puutalokortteli osoitteeseen Pirkankatu 20-24. Neljän vuoden aikana 1924-27 rakennetut neljä puutaloa edustivat vähäeleistä klassismia. Viereiseen, myöhemmin Veljeslinnana tunnettuun, kortteliin nousi ensimmäinen kivitalo 1928. Tämä Sulkavan talo oli E.A. Liuhan suunnittelema ja myöhemmin sotien jälkeen sitä korotettiin Bertel Strömmerin suunnitelman mukaan. Molemmat arkkitehdit olivat olleet myös mukana suunnittelemassa Kolmisopen puutaloja. Kaksi vuotta myöhemmin Veljeslinnan korttelin Sotkankadun puoleiselle sivulle nousi Jaakko Laaksovirran piirtämä kivitalo. Lopulliseen muotoonsa kortteli täydentyi kuitenkin vasta sotien jälkeen 1950-luvun alussa.

Kruunun viljamakasiini eli Tampereen taidemuseo 1940-luvulla. Oikealla Mariankadun puutaloja. Kuva: Kosonen 1959, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

C.I. Engelin jo 1838 suunnittelema kruunun viljamakasiini sijaitsi hyvällä paikalla Puutarhakatu 34:ssä. Kun 1920-luvun alkupuolella lehdistössä syntyi ajatus taidemuseon perustamisesta Tampereelle, keksittiin että vuosikymmeniä käyttämättömänä ollut makasiini muutettaisiin museoksi. Ajatus toteutui lopulta 1931 Hilja Gestrinin suunnitelmien mukaan.

Samoihin aikoihin nousi Pirkankadun tuntumaan myös toinen nykyisin taidemuseona tunnettu rakennus, kun teollisuusneuvos Kustaa Hiekka rakennutti omistamalleen tontille Pirkankatu 6:teen tiilirakennuksen. Taloon tuli hänen oman asuntonsa lisäksi neljä muuta asuinhuoneistoa. Vuonna 1931 perustettiin Kustaa Hiekan säätiö, joka nykyisin hallinnoi talossa sijaitsevaa Hiekan taidemuseota.

Hiekan taidemuseo 1950-luvulla. Kuva: Aarne Pietinen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Amurin pohjoisessa IV-kaupunginosassa rakentaminen oli maailmansotien välisenä aikana hyvin vähäistä. Harvoja uusi rakennuksia oli 1928 valmistunut, leikkisästi Amurin pilvenpiirtäjäksi kutsuttu talo. Osoitteeseen Kalliokatu 10 valmistunut talo oli valmistuessaan vanhan Amurin korkein ja ainoa 3-kerroksinen rakennus. Aiemmin tontilla oli sijainnut Finlaysonin työmiehen G. Helenin puutalo. Kuollessaan Helen testamenttasi talon luovutettavaksi Finlaysonille, josta se oli tienattukin.

Tarkkaanottaen Amurista löytyi korkeampiakin kuin 3-kerroksia rakennuksia. Amurilaiset eivät tosin niitä kaupunginosaansa laskeneen, sillä ne sijaitsivat Hämeenpuiston reunassa. Näitä olivat mm. Laivayhtiöntalo Hämeenpuisto 6:ssa ja sen viereen Hämeenpuisto 8:aan vuonna 1927 noussut Länsipuistona tunnettu viisikerroksinen kivitalo.

 

Amurin väestö

Vuonna 1918 Amurin kahden kaupunginosan yhteenlaskettu väkiluku oli noin 8500 eli reilu 20% koko kaupungin asukasluvusta. Toisen maailman sodan aattona 1939 Amurissa asui noin 7500 asukasta eli tuhat vähemmän kuin kaksi vuosikymmentä aikaisemmin. Amurilaisten osuus koko Tampereen väestöstä oli samalla ajanjaksolla pudonnut yli 20%:sta alle 12%:iin. Edellä mainitut luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea Amurin väestökehityksestä maailmansotien välisenä aikana.

Tampereen vanhan keskustan alueen kaupunginosissa väkiluku laski yleisesti 1920-30-luvulla asumistiheyden pienentyessä ja kaupungin laajetessa kauemmas keskustasta. Näin kävi myös Amurin pohjoisessa IV-kaupunginosassa, jonka asukasluku väheni noin 20% eli 1200 henkilöä kahdenkymmenen vuoden aikana asumisväljyyden lisääntyessä.

Poikkeuksen teki sen sijaan Amurin eteläinen V-kaupunginosa, joka ainoana vanhan keskustan kaupunginosista onnistui kasvattamaan väkilukuaan. V-kaupunginosassa väestö kasvoi kahdessa vuosikymmenessä noin 300 henkeä eli lähes 11%. Erityisen voimakasta väestönkasvu oli 1930-luvun ensi puoliskolla, eli myös pahimman lamakauden aikana. Osittain syynä olivat varmasti Amurin eteläosaan rakennetut uudet asuintalot, jota ei pohjoisosassa rakennettu. Toisaalta mielenkiintoista on havaita että myös Amurin pohjoisosan väkiluku lisääntyi hivenen juuri pahimman lakakauden aikana 1930-luvun alussa. Lieneekö syynä se, että laman aikana asumismukavuuksista jouduttiin tinkimään ja Amurin vaatimattomat mutta halvemmat asunnotkin kelpasivat.

Amuri tunnetaan työläiskaupunginosana ja sitä se oli selkeästi myös maailmansotien välisenä aikana. Vuoden 1919 asuntolaskennassa Amuri on Tampereen työläisvaltaisimpia kaupunginosia yhdessä mm. Tammelan Osmonmäen kanssa. Teollisuustyöntekijöiden, rakennus- ja sekatyömiesten sekä käsityöläisten yhteenlaskettu osuus oli Amurissa noin 70% asukkaista. Jos mukaan lasketaan vielä epämääräinen apulaisten, työnjohtajien ja käskyläisten ryhmä, päädytään jo yli 85%:iin koko kaupunginosan väestöstä. Muiden ryhmien eli kiinteistönomistajien ja itsenäisten elinkeinojen harjoittajien sekä virkamiesten ja opettajien yhteenlaskettu osuus jää vuoden 1919 laskennassa reiluun 13%:iin.

Finlaysonin tehtaan asuntoja Amurissa. Kuva: Runeberg 1938, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vaikka yhtiöt kuten Finlayson, Klingendahl ja Tako omistivat Amurissa työntekijöilleen tarkoitettuja asuintaloja, on merkille pantavaa silti kaupunginosan talojen suuri yksityisomistus. Vuoden 1919 asuntolaskennan mukaan työväestö omisti itse yli 85% Amurin kiinteistöistä ja tähän lukuun eivät vielä sisälly apulaisten, työnjohtajien ja käskyläisten omistamat talot.

Amurin väestön sosiaalisessa jakaumassa ei tapahtunut maailmansotien välillä suuria muutoksia. Merkittävimmät muutokset tapahtuivat V-kaupunginosassa Pirkankadun reunamilla, jonne rakentamisen ja rikkaan Pyynikin läheisyyden myötä alkoi 1930-luvulla muuttaa myös ylempään keskiluokkaan kuuluvaa väestöä.

Monen tekstiiliteollisuudessa työskentelevän naisen kotipaikkana Amuri oli sukupuolijakaumaltaan koko kaupunkia naisvaltaisempi. Naisten osuus jopa hieman kasvoi vuosina 1920-40. Kun vuonna 1920 amurilaisista 60% oli naisia, oli naisten osuus 1930 noin 61,5% ja 1940 jo 64%. Koko kaupungissa naisten osuus oli 1920 58% ja 1940 hieman suurempi eli 58.7%. Muihin vanhan keskustan kaupunginosiin verrattuna Amuri oli hieman tavallista naisvaltaisempi, mutta esimerkiksi kosken itäpuolen kaupunginosissa sukupuolijakauma oli selvästi Amuria tasaisempi.

Työläiskaupunginosan väestön homogeenisuuteen viittaa myös se, että Amurissa asui selkeästi vähemmän ruotsinkielisiä kuin muissa keskustan kaupunginosissa. Vuonna 1930 ruotsinkielisten osuus oli Amurissa hieman reilun prosentin luokkaa, kun taas muualla keskustan kaupunginosissa ruotsinkielisiä asui noin 4-6%. Myöskään muita kielivähemmistöjä ei Amurissa juuri ollut – vuoden 1930 tilastoissa koko kaupunginosassa asuu ainoastaan 24 äidinkielekseen muun kuin suomen tai ruotsin ilmoittanutta.

 

Amurin sosiaaliset olot

Asuminen

Maailmansotien välisenä aikana ei Amuriin juuri uusia asuintaloja rakennettu. Vähäinen rakennustoiminta oli keskittynyt Pyynikin läheisille alueille Pirkankadun varteen, mutta esimerkiksi Amurin pohjoisessa IV-kaupunginosassa ei uusia asuintaloja rakennettu juuri ollenkaan. Siksi Amurissa elettiinkin paljolti samanlaisissa olosuhteissa kuin jo 1900-luvun alussa. Näin ollen Amurin asukastiheyskin saattoi vähentyä lähinnä vain asukasluvun vähentyessä.

Amurissa asuttiinkin ahtaammin kuin muualla Tampereella. Vain Tammelan tietyillä alueilla asumisahtaus oli Amurin tasoa. Kun ahtaan asumisen rajana pidettiin kolmea henkilöä samassa huoneessa, asui amurilaisista vuonna 1920 ahtaasti noin puolet. Erittäin ahtaasti eli vähintään kuusi henkilöä samassa huoneessa asuviakin oli vielä noin 8%. Pohjoisemmassa IV-kaupunginosassa asumisahtaus oli pahempi kuin eteläisessä V-kaupunginosassa. Kun koko Tampereen kaupunkialueella ahtaasti asuvia oli 1920 noin 38% asukkaista oli osuus IV-kaupunginosassa lähes 52% ja V-kaupunginosassakin 44%.

Kymmenen vuotta myöhemmin 1930 tilanne oli huomattavasti parantunut. IV-kaupunginosassa ahtaasti asuvien osuun oli pudonnut puolesta neljännekseen. Vielä selvempi parannus oli tapahtunut V-kaupunginosassa, jossa ahtaasti asuvien osuus oli nyt 18,3% eli samalla tasolla kuin koko kaupungissa keskimäärin.

Vanhan Amurin erikoisuus oli runsas yhteiskeittiöiden määrä. Tyypillisesti talon keskellä oli neljän tulisijan hellalla varustettu keittiö, johon oli käynti neljästä eri huoneesta. Kovin yksityistä ei tällaisessa taloudessa asuminen ollut, sillä jokainen tuli tahtomattaankin “kurkkineeksi toisen huusholliin”. Vielä vuonna 1920 Amurin pohjoisemman IV-kaupunginosan asukkaista 40% asui yhden kamarin ja yhteiskeittiön taloudessa. Seuraavaksi yleisin asuntotyyppi IV-kaupunginosassa oli yhden huoneen ja oman keittiön talous, joita 1920 oli reilu 36% talouksista. Kaksioita oli vähän eli vain noin 6% ja kolmioita vajaa 10%. Tätä suurempien asuntojen osuus oli IV-kaupunginosassa marginaalinen. V-kaupunginosa poikkesi pohjois-Amurista siinä, että siellä oma keittiö kuului hieman useampaan asuntoon ja yhteiskeittiöitä oli vähemmän. Myös suurempien 3-4 huoneen asuntojen osuus oli V-kaupunginosassa selvästi korkeampi eli hieman yli 20%.
Amurintalo 12 asuintalo

Amurinkadun 12:ssa sijainneen asuinrakennuksen pohjapiirros. Pohjapiirroksesta erottuu hyvin tyypillinen yhteiskeittiöasunto, jossa samaa keittiötä kayttävät neljän eri kamarin asukkaat. Kuvassa yhteiskeittiön isot hellat on merkitty punaisella. Jokainen kamari oli lisäksi varustettu omalla kakluunilla. Sisäänkäynti kamareihin on yhteiskeittiön kautta, lukuunottamatta talon päädyssä olevaa sisäänkäyntiä. Piirroksen lähde: Tampereen kaupungin rakennusvalvontaosaston arkisto.

Ajanjaksolla 1920-30 yhteiskeittiöt vähentyivät selvästi, yhden huoneen ja oman keittiön asuntojen lisätessä osuuttaan. Kuitenkin vielä 1930 reilu neljännes IV-kaupunginosan ja yli 20% V-kaupunginosan asukkaista asui yhden huoneen ja yhteiskeittiön taloudessa. Samaan aikaan myös suurien 3-4 huoneen asuntojen määrä lisääntyi muutamilla prosenteilla molemmissa Amurin kaupunginosissa.

Mukavuudet

Asumismukavuuksilla mitattuna Amuri oli Tampereen häntäpäätä. Tämä johtui ennenkaikkea Amurin vanhasta rakennuskannasta, joka ei maailmansotien välisenä aikana uusiutunut, mutta myös kaupunginosan työväestöstä, jolla ei ollut varaa investoida asumiseensa. Ensimmäisenä elämää helpottamaan saatiin sähkövalo, joka 1920 löytyi jo vajaasta 90%:sta Amurin talouksista. Tämä oli kuitenkin selvästi vähemmän kuin koko kaupungissa. Muut mukavuudet olivat IV-kaupunginosassa 1920 vielä ylellisyyttä. Esimerkiksi juokseva vesi tuli vain noin 22%:iin kaupunginosan talouksista. V-kaupunginosassa tilanne oli parempi ja vettä saatiin kraanasta jo 40%:ssa huusholleista. Koko kaupungissa vesijohto tuli kuitenkin samaan aikaan jo yli puoleen talouksista.

Vielä suurempi harvinaisuus Amurissa oli sisävessa, joka 1920 löytyi vain noin 7%:sta IV-kaupunginosan ja 16%:sta V-kaupunginosan talouksista. Vastaavasti koko kaupungissa vesiklosetti oli jo yli 18% talouksista. Amurilaiset olivatkin puucee-kansaa; käytiinpä talvella nuorison toimesta jopa kilpailua siitä, minkä perheen huussinreiän alla oli korkein, jäätynyt kökkö. Toinen raadollinen nuorison harrastus oli rottasota, joka Amurissa oli aina käynnissä. Vaikka elämä ehkä oli köyhää Amurissa oli omanlainen miljöönsä ja yhteishenkensä, jossa asukkaan viihtyivät.

Tultaessa 1930-luvulle IV-kaupunginosa oli entisestään jäänyt muun kaupungin jälkeen asumismukavuuksilla mitattuna. Juokseva vesi tuli nyt 75% V-kaupunginosan talouksista mikä vastasi koko kaupungin keskiarvoa. IV-kaupunginosassa vastaava prosentti oli kuitenkin edelleen vain vajaa 40%. Sisävessä oli kolmanneksessa V-kaupunginosan asunnoista, mutta vain alle 14%:ssa IV-kaupunginosan talouksista, kun koko kaupungissa vesiklosetti löytyi jo 40%:sta talouksista. Muista mukavuuksista ei Amurissa juuri tiedetty. Lämmin vesi oli lähes tuntematon ja keskuslämmitys löytyi vain lähinnä V-kaupunginosan uusista kerrostaloista.

Työttömyys

 

Työläiskaupunginosaa 1930-luvun alun lama kohteli vielä kovemmin kuin muuta kaupunkia. Jo ennen pahinta lamaa vuosina 1929-30 työttömyys oli Amurissa 10% tienoilla ja ylitti kaupungin keskiarvon. V-kaupunginosassa työllistyttiin jälleen hieman paremmin kuin Satakunnankadun pohjoispuolella IV-kaupunginosassa. Vuosina 1930-31 ja 1936-37 V-kaupunginosan työttömyys oli tilapäisesti jopa pienempi kuin Tampereella keskimäärin. Muuten Amurin työttömyysprosentit pysyivät selvästi kaupungin keskiarvon yläpuolella. Pahimpana lamakautena 1931-32 työttömyysprosentti nousi Amurissa reilusti yli 20%:n.

Varallisuus

 

Maksettujen verojen perusteella tarkasteltuna amurilaisten tulotaso jäi jälkeen muusta Tampereesta. Tosin IV- ja V-kaupunginosan välillä on nähtävissä selvä ero. Siinä missä IV-kaupunginosan tulotaso laahasi tasaisesti koko kaupungin keskiarvon alapuolella, tavoitettiin V-kaupunginosassa 1930-luvun lopulla kaupungin yleinen tulotaso. Tämä johtunee jo edellä mainitusta Pirkankadun tuntumaan syntyneestä uudesta asutuksesta ja rikkaan Pyynikin läheisyydestä, joka veti V-kaupunginosaan myös varakkaampia asukkaita. Näyttääkin siltä että 1930-luvun lopulle tultaessa Amurin eteläreuna alkaa yhä selvemmin erottuna pohjoisemmista työläiskortteleistä, joissa tulotaso pysyi edelleen samalla alhaisella tasolla kuin esimerkiksi Tammelan työläiskortteleissa.

Lähteet:
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri, Tampere 1998.
Jutikkala Eino, Tampereen historia III, Tampere 1979.
Kanerva Erkki, Amuri – just eikä melkeen, Tampere 1994.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1921-39, Taksoituslautakunnan kertomukset, verotustilastot.
Ruohonen Arvo, Muistelemme häviävää Amuria, Tammerkoski 1972, 36-38.
Röykkee Sylvi, Poimin muistojani Amurissa asutuista vuosista, Tammerkoski 1971, 27-28.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestönlaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestönlaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Kertomukset Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta, Terveydenhoitolautakunnan toimintakertomukset 1918-1939.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1919, Asuntotilastoa.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Lunnas Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain, Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.