Teksti Jouni Keskinen

Kaupunginosa X – Juhannuskylä

 

Juhannuskylä eli X kaupunginosa sijaitsee Tammerkosken itäpuolella Satakunnankadusta pohjoiseen. Idässä ja koillisessa kaupunginosaa rajoittaa rautatie, joka luoteeseen kaartaen risteää pohjoisessa Juhannuskylää luoteessa rajoittavan Lapintien kanssa. Juhannuskylän naapurikaupunginosia ovat etelässä XII kaupunginosa eli Kyttälän pohjoisosa ja luoteessa sekä pohjoisessa IX kaupunginosa eli Armonkallio sekä siihen liittyvä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n tehdasalue.

Rakennuskannan muutokset 1920-30-luvulla

Juhannuskylän kuten koko Tammerkosken itäpuolen vanhin asutus syntyi aluksi täysin ohjaamattomasti ilman minkäänlaista asemakaavaa. Erityisesti Rongankadun pohjoispuolisilla alueilla asemakaavan mukainen uudistaminen kesti varsin pitkään. Niinpä ruudukkoasemakaava joutui osassa Juhannuskylää antamaan periksi asutuksen vapaalle muodostumiselle. Tästä olivat hyvänä esimerkkinä Juhannuskylän luonaisosan Lapintien ja Sukkavartaankadun väliset varsin epäsymmetrisen muotoiset tontit. Osittain tosin vanhan epäsymmetrisen katuverkon säilymistä edesauttoivat heti 1900-luvun alussa jugend-tyyliin rakennetut Juhannuskylän maamerkit, Tuomiokirkko ja Paloasema.

Vanhaa Juhannuskylää kuvattuna paloaseman tornilta pohjois-koilliseen noin vuonna 1915. Kuva: K. Mäkinen, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

 

Juhannuskylää 1940-luvun alussa kuvattuna samasta paikasta kuin edellinenkin kuva. Maiseman ja rakennuskannan muutos on huomattava. Kuva: Mauri Pesonen, Tampere seura.

Arkkitehti Bertel Strömmerin kädenjälki näkyy myös Juhannuskylässä. Maailman sotien välisenä aikana hän suunnitteli tai oli mukana suunnittelemassa asuintalot Juhannuskylänkatu 1:een ja Aleksanterinkatu 11:een. Strömmer oli yhdessä Viljo Kolhon kanssa suunnitellut myös Satakunnankatu 14:sta 1922 valmistuneen Oy Keskuskeittiön talon. Nimensä talo sai alakertaan rakennetusta keskuskeittiöstä, josta asukkaat saivat tarvitsemansa ruoka-annokset molemmissa portaissa olleiden ruokahissien avulla. Keskuskeittiöstä jaettiin lama-aikana ruokaa myös työttömille. Välittömästi Keskuskeittiön talon yhteyteen valmistui juuri lamakauden alkaessa Veikko Kallion piirtämä Karhu-apteekin talo joka sai nimensä pohjakerroksessa toimineesta apteekista. Rakennuksen kaakkoiskulmaan Kallio suunnitteli itselleen kaksi kerrosta käsittävän tornihuoneiston, jossa hänen jälkeensä asui mm. kondiittorimestari Aarne Linkosuo.

Lapintie 5:een rakennutti osuusliike Voima 1924 Frans Jousen suunnitteleman liiketalon, jossa oli myös Voiman ravintola ja juhlasali. Nykyisin Metodistikirkon talona tunnettun rakennuksen osti 1962 Suomen Metodistikirkko. Kirkkona rakennus toimi vain kuusi vuotta kunnes sen viereen valmistui uusi kirkkosalirakennus.

Ilman vakinaisia omia tiloja pitkään olleelle Tampereen tyttölyseolle valmistui 1924 uusi koulurakennus Juhannuskylän itäosaan Rautatienkatu 3:een. Nykyisin Tammerkosken kouluna tunnetun rakennuksen suunnitteli Magnus Schjerfbeck.

 

Väestö

Vuonna 1919 Juhannuskylän alueella asui lähes 7% Tampereen väestöstä. Aina vuoteen 1925 Juhannuskylän asukasluku pysytteli yli 2500:n mutta laski sitten 1926 alle 2300:n. Pientä piristystä olikin havaittavissa viimeisenä lamaa edeltävän vuonna 1928 ei kaupunginosan asukasluku enää ylittänyt kahden ja puolen tuhannen rajaa. Koko kaupungin väestöstä Juhannuskylän osuus laskikin varsin tasaisesti läpi 1920- ja 30-luvun ollen vuonna 1940 enää noin 3,5%.

Väestöltään Juhannuskylä oli jonkinlainen välimuoto keskustan kaupunginosien ja sitä ympäröivien työläiskaupunginosien väliltä. Sen asukkaista selvä enemmistä eli yli 60% laskettiin 1939 kuuluvaksi työväkeen. Myös niinsanottu keskiluokka oli varsin hyvin edustettuna, mutta ylimpään luokkaan kuuluvia Juhannuskylässä asui Kyttälään tai II-III kaupunginosaan verrattuna vähän. Ylimmän sosiaaliluokan osuus oli kuitenkin selvästi yli 10%, mikä oli huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Tammelassa. Jo vuoden 1919 asuntolaskenta kertoo että Juhannuskylässä asui keskimääräistä enemmän teollisuustyöntekijöitä, mutta vähemmän rakennus- ja sekatyömiehiä. Pellavatehdas oli tärkeä työllistäjä myös Juhannuskylässä ja näyttääkin siltä että kaupunginosa oli ennen muuta ammattitaitoisen työväestön asuinpaikka.

Komea puinen asuintalo osoitteessa Aleksanterinkatu 6 / Pellavatehtaankatu 5. Kuva: H. Rantakallio noin vuonna 1928, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ruotsinkielisiä oli kaupunginosan väestöstä 3,5% eli hieman enemmän kuin kaupungissa keskimäärin, mutta vähemmän kuin keskustan kaupunginosissa. Toisinkuin eteläisessä naapurissaan Kyttälässä, muiden kuin suomen tai ruotsinkielisten asukkaiden osuus oli Jussinkylässä varsin pieni vain noin 0,4% mikä alitti koko Tampereen keskiarvon. Juhannuskylän sukupuolijakauma noudatti varsin tarkasti koko kaupungin sukupuolijakaumaa. Vuonna 1920 miesten osuus kaupunginosan väestöstä oli 39,5% mikä oli puolisen prosenttiyksikköä vähemmän kuin koko kaupungissa. Kymmenen vuotta myöhemmin asetelma oli kääntynyt toisinpäin Juhannuskylän miespuolisen väestön ollessa 41,9% asukkaista mikä oli vajaa puoli prosenttia enemmän kuin koko Tampereella.

Tampereen vanhin asunto-osakeyhtiö 1896 perustettu As. Oy Omatupa Erkkilänkadun ja Rautatienkadun kulmassa. Taustalla vasemmalla näkyy 1924 valmistunut Tammerkosken tyttölyseo eli nykyinen Tammerkosken koulu. Kuva: Aamulehti 29.1.1936, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Sosiaaliset olot – Ei aivan keskustaa, ei tyypillinen työläiskaupunginosa

Monet vanhat valokuvat Juhannuskylän kallellaan olevista puutaloista vuosisadan vaihteen tienoilla eivät välttämättä anna kuvaa vauraasta ja hyvinvoivasta kaupunginosasta. Hyvinvointia mittaavien tilastotietojen valossa Juhannuskylä edusti kuitenkin jo vuonna 1920 Tampereen kaupunginosien joukossa selvästi parempaa keskitasoa. Vanhat järjestämättömillä tonteilla olleet puutöllit oli suurelta osin purettu ennen vuotta 1920 ja niiden tilalle rakennettu asemakaavan mukaisia taloja. Kun myös lapsiluku oli laskussa, asuttiin Juhannuskylässä vuonna selvästi koko Tamperetta väljemmin. Enää vain kolmasosa eli 33,2% kaupunginosan asukkaista asui ahtaasti (vähintään kolme henkeä samassa huoneessa) kun koko Tampereella prosenttiluku oli vielä 38%. Tyypillisin asumismuoto oli edelleen huoneen ja keittiön asunto ja myös yhteiskeittiöt olivat Juhannuskylässä muuta Tamperetta yleisempiä. Yhden ja keittiön tai yhteiskeittiön asunnoissa asui 1920 yli puolet X-kaupunginosan asukkaista. Kolmen huoneen suurempia asuntoja oli kuitenkin jo lähes 18% mikä oli reilu 3% enemmän kuin Tampereella keskimäärin. Tultaessa vuoteen 1930 enää 11,3% juhannuskyläläisistä asui ahtaasti mikä oli lähes 8% vähemmän kuin koko Tampereella. Nyt jo puolet kaupunginosan asukkaista asui kolmen tai useamman huoneen asunnoissa. Kyttälän, keskikaupungin ja Pyynikin jälkeen Juhannuskylän asumisväljyys oli suurin koko Tampereella. Toisaalta tyypillisin asunto Juhannuskylässä oli kuitenkin edelleen yhden huoneen keittiön asunto, joissa asui 43,7% kaupunginosan väestöstä mikä oli saman verran kuin Tampereella keskimäärin.

Juhannuskylän viimeisiä vanhoja puutaloja ennen purkamista noin vuonna 1928. Kuvan ränsistynyt puutalo antaa jonkinlaisen kuvan Juhannuskylän vanhasta ilman asemakaavaa syntyneestä asutuksesta. Kuva: H. Rantakallio, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Yhteiskeittiöt olivat kuitenkin näistä tyypillisistä työväen asunnoista hävinneen 1920-luvun aikana. Selvin ero keskustan kaupunginosiin näkyykin juuri näiden pienempien asuntojen osuudessa, mikä osoittaa Juhannuskylän olleen väestöltään ja sosiaalisilta oloiltaan keskustan vauraampien kaupunginosien ja tyypillisten työläiskaupungin-osien välimaastossa. Tässä suhteessa se ehkä muistutti hieman Amurin V-kaupunginosaa.

Tutkittaessa Juhannuskylän asumismukavuuksia tulee selvästi näkyviin kaupunginosan nopea jo 1900-luvun alkupuolelta alkanut kehitys ja rakennuskannan uusiutuminen. Vielä vuonna 1920 vesijohto kulki reiluun puoleen kaupunginosan asunnoista, joka kuitenkin jo ylitti koko kaupungin keskiarvon muutamalla prosentilla. Sähkövalo puuttuu vielä 15%:sta asunnoista, joka on selvästi suurempi prosentti kuin koko Tampereella ja johtunee Juhannuskylässä vielä tuolloin jäljellä olleesta vanhasta puutaloasutuksesta. Vuonna 1930 minkäänlaisesta jälkeenjääneisyydestä ei enää ollut merkkiäkään vaan sähkövalo löytyi käytännössä kaikista asunnoista. Juokseva vesikin tuli jo lähes kaikkiin eli n. 96% talouksista, mikä oli toiseksi korkein luku Tampereen kaupunginosien joukossa. Vielä selkeämmin Jussinkylän rakennuskannan uusiutuminen ja asuinolojen parantuminen näkyy tarkasteltaessa vesiklosettien ja lämpimän veden suhteellisia osuuksia Juhannuskylän ja koko Tampereen talouksissa. Vuonna 1930 WC löytyi peräti 76%:sta Juhannuskylän asunnoista joka oli toiseksi eniten koko Tampereella heti selvästi rikkaimman kaupunginosan Pyynikinrinteen jälkeen. Lämmin vesi taas tuli 1930 jo 11% Jussinkylän asunnoista mikä oli enemmän kuin missään keskustan kaupunginosassa. Vain Pyynikinrinteellä ja sairaala-alueilla lämmin vesi tuli suurempaan osaan asunnoista.

Myöskään työttömyys ei lama-aikana koetellut Juhannuskylää kovinkaan kovalla kädellä. Pahimmillaankaan työttömyysprosentti ei vuosina 1932-34 noussut kuin 10%:iin kun koko Tampereen työttömyys samaan aikaan oli 14-16% tuntumassa. Työttömyysprosentti oli hivenen korkeampi kuin Kyttälässä mikä olikin täysin odotettavaa Juhannuskylän suuremman työläisväestön takia. Kuitenkin työttömyys oli huomattavan matalaa verrattuna esimerkiksi vanhan keskusta II kaupunginosan lukuihin tai Amuriin. Näyttääkin siltä että Juhannuskylän työväestöstä tavallista suurempi osa oli ammattitaitoista teollisuustyöväkeä, jonka palveluksia tarvittiin lama-aikanakin.

Juhannuskylän nopea kehittyminen näkyy myös tarkasteltaessa verotettavia tuloja asukasta kohti. Vielä aivan 1920-luvun alkupuolella jussinkyläläisten keskimääräiset ansiot jäävät hieman koko Tampereen alapuolelle. Tampereen keskiarvo ohitetaan kuitenkin vuoteen 1924 mennessä ja vuodesta 1929 juhannuskyläläisten maksamat veröäyrin pysyvät varsin tasaisesti noin 8-12 äyriä Tampereen keskiarvoa korkeampina. Keskimääräisillä ansioilla mitattuna Juhannuskylän oli jotakuinkin Kyttälän pohjoisosan tasolla, 1920-luvun alussa hieman jäljessä mutta 1930-luvulla jopa hieman edellä.

 

Lähteet:
Jutikkala Eino, Tampereen historia III, Tampere 1979.
Rasila Viljo, Tampereen historia II, Tampere 1984.
Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri, Tampere 1998.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1921-39, Taksoituslautakunnan kertomukset, verotustilastot.
Kertomukset Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta, Terveydenhoitolautakunnan toimintakertomukset 1918-1939.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1919, Asuntotilastoa.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
Lunnas Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939, Liite 1. Tampereen kaupungin väkiluku kaupunginosittain, Pro-gradu Tampereen yliopistossa 1978.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestönlaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestönlaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.