Teksti Jarmo Peltola

Tampereen kaupungin alue 1918-40

 

Vuosisadan vaihteen nopea kaupungistuminen aiheutti suomalaisille kaupungeille samansuuntaisia ongelmia. Aikaisemman kaupungin rajat alkoivat käydä ahtaiksi, ja yhä suurempi määrä ihmisiä löysi asuinpaikkansa kaupungin rajojen ulkopuolelta. Näin oli Tampereen lisäksi myös muun muassa Helsingissä ja Viipurissa. Tilanne oli kiusallinen ja aiheutti Tampereellakin kaupunginhallinnolle pulmia. Ihmiset asuivat kaupungin ulkopuolella ja maksoivat veronsa asuinkuntaansa,vaikka kävivät töissä varsinaisen kaupungin alueella. Toisaalta esikaupunkien väestö koostui suurimmaksi osaksi työväestöstä, joka varsinkin pulan ja laman aikana aiheutti huomattavaa köyhäinhoidollista rasitusta. Mutta liitosten myötä saatiin huonosti toimeentulevan väestön lisäksi myös maata, hyödykettä, jonka valmistaminen oli lopetettu, ja jota kasvava ja laajentuva kaupunki alati tarvitsi.

Vuonna 1914 kaupungille ostettu Hatanpään alue liitettiin kaupunkiin hallinnollisesti vasta vuonna 1920. Viinikan esikaupungin kaavoitus alkoi vuonna 1914, Nekalan esikaupungin 1923 ja Härmälän esikaupungin 1925. Kaikilta alueilta kaupunki vuokrasi tontteja halukkaille (Ks. omakotiliike). Itäpuolella kaupunkia Messukylän kunnan alueelle noussut Järvensivu liitettiin kaupunkiin hallinnollisesti vuonna 1922 ja länsipuolella Pohjois-Pirkkalan (vuodesta 1922) puolella sijainnut läntisten esikaupunkien alue vuoden 1937 alusta lukien. Liitetyistä esikaupungeista merkittävimmät olivat Pispala, Tahmela, Hyhky ja Epilä. Ennen Hatanpään alueen liitosta Tampereen kaupunki oli maa- alueeltaan lähes 9,5 neliökilometriä. Hatanpään alue liki kolminkertaisti alueen runsaaseen 24,5 neliökilometriin. Järvensivu oli alueeltaan vain vajaan puolen neliökilometrin kokoinen. Sen sijaan Harjun alue, johon Pispalakin kuului, oli pinta-alaltaan lähes 20 neliökilometriä. Näin ollen Pispalan liitoksena tunnetun alueliitoksen jälkeen Tampereen kaupungin maapinta-ala oli yli 45 ja kokonaispinta-ala yli 66 km2.

Maailmansotien välisenä aikana Tampereen kaupunkiin liitettiin 1920 Hatanpään alue, 1922 pieni (kartassa näkymätön) Järvensivun alue Iidenjärven pohjoisrannalta ja 1937 Harjun seurakunnan alue eli ns. läntiset kaupunginosat, joista tärkein oli Pispala. Karttapohja: Tampereen kaupungin kaavoitusvirasto, Yleiskaavaosasto 21.6.1977.

 

Hatanpään alueen liittäminen

 

Agronomi Fredrik Leonard (Fedi) Idman (1870-1922) oli tarjonnut 31.1.1913 omistuksessaan olevia Messukylän kunnan alueella sijainneita Hatanpään kartanon maita Tampereen kaupungille. Kaupungin valtuusto päätti toukokuussa 1913 ostaa 2,5 miljoonalla silloisella markalla tarjotut Hatanpään maat. Kaupunki sai jo osan alueista käyttöönsä heinäkuussa ja loput pyhäinpäivästä lähtien. Kaupunki anoi, että nämä laajat alueet liitettäisiin kirkollisessa, hallinnollisessa, oikeudellisessa ja kameraalisessa suhteessa Tampereeseen. Hatanpään alue liitettiin Tampereeseen kirkollisesti 1.1.1919 ja hallinnollisesti, oikeudellisesti ja kameraalisesti vuonna 1920.

Jo ennen kuin alue hallinnollisesti kuului kaupunkiin, asetti kaupunki erityisen Hatanpään hoitokunnan miettimään miten uusia omistuksia käytettäisiin hyväksi. Alueella olevia rakennuksia suunniteltiin käytettäväksi sairaaloina. Alueen laajoja maa-alueita päätettiin käyttää työväestölle suuunnattujen omien kotien rakentamiseen.

Työväen omakotialueen perustaminen aloitettiin lokakuussa 1913.Suunnittelussa pyrittiin ottamaan huomioon sekä teollisuuden että kaupungin etu. Keskustelun jälkeen omakotialue piirrettiin Iidesjärven rannalle, koska alueella sijainneen Hatanpään kartanon omistamat maat tarjosivat tuleville tontinomistajille runsaasti viljelymahdollisuuksia. Kaupungin rahatoimikamari jakoi tontit. Tontit kaavoitettiin työläisiä ja toisaalta tehtaita varten, sillä ajateltiin, että alueelle sijoitettavien tehtaiden työntekijät voisivat asettua Viinikkaan asumaan. Viinikan rakentamista nopeutti ja asuntojen tarvetta lisäsi elokuussa 1914 syttynyt I maailmansota. Venäjän valtion sotatarviketilaukset antoivat mahdollisuuden ja toisaalta vaativat merkittävien tehdasinvestointien tekemistä. Ensimmäiset asukkaat muuttivat alueelle vapunpäivänä 1915 ja ennen vuoden loppua voitiin puhua jo esikaupungista. Tontteja jaettiin Rantaperkiön alueelta ja vuosina 1925-1927 sai alkunsa Härmälän esikaupunki.

Hatanpään alueiden kartta. Hatanpään mukana Tampereeseen liitettyihin alueisiin kuului myös suorakaiteen muotoinen kaistale kaupungin itärajalta nykyisen Kissanmaan tienoilta. Kartan lähde: Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia IV – Tampereen uusin historia, Tampere 1935, s. 156.

Järvensivun liitos

 

Kaupunki oli viritellyt Järvensivun perintötilan ostamista jo vuonna 1899, mutta kauppa raukesi, kuten kävi myös vuosina 1917 ja 1918. Järvensivusta ei tullut kaupungin maata, mutta se liitettiin Tampereeseen kirkollisesti vuonna 1917 ja valtioneuvoston päätöksellä hallinnollisesti vuonna 1922.

Kaupunginvaltuustossa asia otettiin ilmoitusasiana:
Kaupungille oli aikaisemmin useita keroja tarjottu ostettavaksi Järvensivun tilaa R. N:o 19 Messukylän pitäjässä, mutta kaupunki ei ole tarjouksia hyväksynyt, ja tila oli edelleen jäänyt yksityisten omaksi. Tästä huolimatta oli Valtioneuvosto joulukuun 22 päivänä 1921 päättänyt sanotun tilan palstatiloineen ja sen sisällä olevine rautatie alueineen hallinnollisessa, oikeudellisessa ja kameraalisessa suhteessa yhdistettäväksi Tampereen kaupunkiin vuoden 1922 alusta lukien. Tästä Valtioneuvoston päätöksestä ilmoitettiin Valtuustolle vuoden ensimmäisessä kokouksessa tammikuun 3 päivänä. Kirkollisessa suhteessa Järvensivun tila oli siirretty kaupunkiin Senaatin päätöksellä joulukuun 28 päivältä 1917.

Järvensivu oli kaupunginosana erikoinen. Kaupunki ei omistanut sen maa-aluetta, vaan se kuului varatuomari Hannu Peltosen perikunnalle. On väitetty, että erikoinen omistussuhde olisi hidastuttanut Järvensivun integrointia kaupunkiyhteisöön eikä kaupunki pannut rikkaa ristiin alueen oloja kohentaakseen. Järvensivuhan oli muiden vähitellen suunnitelmattomasti rakentuneiden esikaupunkialueiden tavoin tunnettu alkeellisista hygieenisyysolosuhteista. Väinö Voionmaa totesi vuonna 1935 painetussa Tampereen historiassaan:

Ne monet vastukset ja vaivat, joita Järvensivusta on kaupungille ollut, eiväyt vielä silläkään loppuneet, sillä epätietoiseksi jäi esimerkiksi olivatko kaupungin terveydenhoitosäännökset, rakennusjärjestys ja palojärjestys voimassa myöskin Järvensivun alueella; vasta uusi asemakaavalainsäädäntö lienee lopullisesti poistanut tällaiset epäkohdat. Yhä edelleen Järvensivu on tampereen vanhanaikaisin ja jälkeenjäänein esikaupunki, jolla on sähkövalo ja hyvät liikenneyhteydet, mutta ei juuri muita nykyaikaisen kaupunki asuman etuja.

Kaavoitettu kaupunkialue Järvensivusta tuli vuonna 1936, kun alueen asemakaava vahvistettiin. Ja vihdoin vuonna 1950 kaupunki osti maat itselleen.

Järvensivun alue Tampereen kaupungin asemakartassa 1937. Lähde: Tampereen kaupungin arkiston karttakokoelma.

Pispalan liitos

 

Kaupungin kunnallisissa elimissä esikaupunkiliitoksen ottivat puheeksi Birger Federley ja Yrjö Raevuori jo vuonna 1920. Syynä innokkuuteen ratkaista asia nopeasti oli pelko, että valtio voisi tuolloin valmisteilla olevan lain myötä pakkoliittää kaupunkeihin niiden liepeillä olevia esikaupunkeja. Federley ja Raevuori ehdottivat Pispalan, Tahmelan, Epilän, Järvensivun ja Aitolahtea lukuunottamatta koko Messukylän pitäjän liittämistä Tampereeseen. Valtuusto asetti ongelmaa selvittämään komitean, mutta sillä ei ollut kiire, sillä vasta seitsemän vuotta myöhemmin komitea antoi lausuntonsa. Järvensivu oli jo vuonna 1922 liitetty kaupunkiin ja komitea ei ollutkaan vielä innostunut muun Messukylän liittämisestä kaupunkiin. Sen sijaan mainitut läntiset alueet sekä Ylöjärven kuntaan kuulunut Lielahti olisi komitean mielestä voitu liittää kaupunkiin.

Tampereen rahatoimikamari arveli liitoksen tulevan maksamaan enemmän kuin oli laskeskeltu. Rahatoimikamari piti liitosta keinotekoisena, sillä olihan kaupungin ja Pispalan välissä sentään Pyynikin metsäalueet, ja ne voitaisiin pitää tulevaisuudessakin asumattomina. Tampereen kaupunginvaltuuston mielestä Pispala kuului elimellisesti Tampereeseen, suuri osa työikäisestä väestöstä työskenteli Tampereella ja olihan Tampereelle, palveluiden ääreen, paljon lyhyempi kuin Pohjois-Pirkkalan keskustaan Nokialle. Tampereen läntisten esikaupunkien liittäminen emäkaupunkiinsa sai kannatusta myös Pohjois-Pirkkalassa, mutta pispalalaiset eivät olisi halunneet Tampereen yhteyteen.

Laman myötä muuttuivat kaupungin valtuustonkin asenteet kielteisiksi, sillä lamakausi ja sen aiheuttamat vaikutukset ja kustannukset rasittivat kaikkien kuntien taloutta, koettiin työläisten asuttama Pispala painolastiksi molemmissa kunnissa. Tampereen kaupunginjohtaja Kaarle Nordlund mukaan talouslaman aikana painoivat realiteetit. Tampereen historian III osan kirjoittaja Eino Jutikkala toteaakin sarkastiseksi: “sosiaalidemokraattinen Tampere ei lausunut Pispalan köyhälistöä tervetulleeksi”.
Pispalan asemakartta

Pispalan asemakartta vuodelta 1937. Lähde: Tampereen kaupungin arkiston karttakokoelma.

Vaikka liitos viivästyikin, Tampereen kaupungin valtuusto ja kaupunginhallitus joutuivat taipumaan. Valtioneuvosto määräsi seitsemän Pohjois-Pirkkalan kylää liitettäväksi pääosiltaan Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alusta lukien. Tampere ei saanut vaatimaansa Lielahtea. Pohjois-Pirkkalan ei tarvinnut suorittaa mitään rahallista korvausta Tampereelle, ja Pispalan kouluissa opettaneet opettajatkin saivat pitää virkansa. Tampereen kaupunki olisi nimittäin halunnut erottaa kaikki liitosalueen koulujen opettajat ja valita tilalleen pätevimmät mahdolliset. Yhden vaatimuksistaan Tampereen päättävät elimet saivat kuitenkin läpi: vapaasti ilman asemakaavaa tai muuta suunnitelmaa rakentunut Pispala julistettiin heti rakennuskieltoon. Rakennuskieltoa jatkettiin lyhyin ajanjaksoin aina vuonna 1946 vahvistettuun asemakaavaan saakka. Kaavaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan vuonna 1950 alueelle vahvistettiin uusi kaava.

Lähteet:
Kanerva Unto, Messukylän historia II, Tampere 1967, s.453-454.
Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia IV – Tampereen uusin historia, Tampere 1935, s. 20-21, 176-177.
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1922: Kertomus Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuonna 1922, s. 17.
Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia IV – Tampereen uusin historia, Tampere 1935, s. 170.
Jutikkala Eino, Tampereen historia 3, Tampere 1979, s.542-547.
Rasila Viljo, Tampereen historia 2, Tampere 1992, s.133-135.