Teksti Miinu Mäkelä

Hatanpään siirtolapuutarha – Uraauurtavaa työtä siirtolapuutarhaliikkeen saralla

 

Toiminnan käynnistäminen Tampereella

Hatanpään siirtolapuutarha on ensimmäisiä Suomeen perustettuja siirtolapuutarhoja. Tampereen Naisyhdistyksen aloitteesta Tampereen kaupungin valtuusto oikeutti syksyllä 1914 Hatanpään hoitokunnan vuokraamaan työväestölle kasvimaapalstoja. Kaupunkilaisille oli ennenkin ollut tarjolla viljelypalstoja, mutta tässä esityksessä viljelyä painotettiin siirtolapuutarha-aatteen mukaisesti nimenomaan kehittävänä vapaa-ajanharrastuksena.

 

Talvista Hatanpään siirtolapuutarhaa 1930-luvulta. Lähes kaikilla palstoilla on majat ja alueen keskellä komeilee siirtolapuutarhayhdistyksen “Pirtti”. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Siirtolapuutarhatoiminnan käynnisti kuitenkin todenteolla vasta Työväentalolla 19.9.1915 pidetty esitelmätilaisuus, jossa kouluhallituksen puutarhanhoidon neuvoja Kalle Kalervo kertoi ruotsalaisista ja tanskalaisista siirtolapuutarhoista. Tilaisuutta oli pohjustettu lehdissä julkaistuilla ilmoituksilla ja esim. Kansan Lehdessä oli jo kuvailtu lukijoille siirtolapuutarhaelämän autuutta. Tilaisuus keräsikin laajan ja innostuneen kuulijakunnan ja esitelmän jälkeen perustettiin toimikunta toteuttamaan siirtolapuutarhahanketta Tampereelle.

Toimikunta oli kokoonpanoltaan keskiluokkainen; opettajavaltaisessa seurueessa vaikutti ainoastaan yksi työmies. Erityisen merkittäväksi hankkeen onnistumiselle on katsottu toimikuntaan kuuluneen Huhtimäen tyttökoulun rehtorin, lehtori E. J. Reinilän työpanos. Reinilä toimi sittemmin pitkään sekä Hatanpään siirtolapuutarhayhdistyksen että Tampereella perustetun Suomen siirtolapuutarhaliiton johdossa.

Ongelmallisin toimikunnalle langennut ratkaisu koski siirtolapuutarhan toimintamuotoa. Tulisiko puutarha-alueen hoitamiseksi perustaa osuuskunta, osakeyhtiö tai yhdistys vai olisiko toiminta pyrittävä saattamaan kaupungin siipien suojaan? Parhaaksi järjestäytymismuodoksi nähtiin yhdistys, koska sen uskottiin vilkastuttavan viljelijöiden yhteistoimintaa sekä lisäävän yhteisöllisyyttä ja vastuuntuntoisuutta. Samalla hanke saisi myös aatteellista leimaa, minkä ei katsottu olevan ainakaan haitaksi siirtolapuutarhan perustamispyrkimyksille.

Kaupunki piti siirtolapuutarhahanketta tärkeänä. Sen perustaminen nähtiin yhtenä niistä toimenpiteistä, joilla yhteiskunnan vähäosaisten puutteenalaista asemaa voitaisiin kohottaa. Siirtolapuutarhan perustamisen tärkeimpinä tavoitteina pidettiin mahdollisuutta tehdä puutarhanhoidon hyötyjä ja huveja yleisesti tunnetuiksi sekä saada mahdollisimman moni työväestöön kuuluva henkilö osalliseksi sen suoranaisista ja välillisistä vaikutuksista.

Tampereen kaupunki päätti vuokrata siirtolapuutarhalle Hatanpäältä 6,18 hehtaaria maata. Tampereen siirtolapuutarhayhdistys perustettiin 30.4.1916 ja toiminta aloitettiin välittömästi yhdistyksen perustamisen jälkeen. Ensimmäinen vuokrasopimus solmittiin 25 vuodeksi ja sitä jatkettiin 1970-luvulle asti. Siirtolapuutarhan johtoon valittiin hoitokunta. Kaupunki myönsi avustusta mm. neuvojan palkkaamiseksi, mutta maan muokkaus ja muut kunnostustoimet kuuluivat siirtolapuutarhayhdistykselle ja viljelijöille.

 

Alkuvaikeuksia

Toukokuun puolessa välissä 1916 oli jaossa 134 n. 300 m²:n kokoista palstaa, joita jotkut vuokrasivat useampiakin. Viljelijät valittiin arvalla. Varsinainen palstoitus aloitettiin vasta seuraavana vuonna ja vähitellen alue sai puutarhuri J. K. Kommanin suunnitelmien mukaisen ulkoasun. Viljelijöiden määräksi vakiintui 150. Tarhureista 60 % oli tehdastyöläisiä Muita hyvin edustettuja ammattikuntia olivat rautatieläiset ja palokuntalaiset.

Vuosi 1916 ei ollut erityisen suosiollinen kokemattomille viljelijöille. Kevät ja kesä ovat jääneet mieliin tavallista kylmempinä ja Hatanpään entiset pellot olivat kovaa savea. Puutarhatyökalujen hankkiminenkin tuotti vaikeuksia. Yhdistys katsoikin pian aiheelliseksi hankkia oman hevosen, jonka avulla uuden, vielä rakentamattoman, puuttoman ja pensaattoman siirtolapuutarha-alueen maat oli helppo muokata. Talvisin vuokra-ajossa palvellut Jaakko kuului Hatanpään kalustoon vuodesta 1920 vuoteen 1932 ja sen avulla muokattiin myös Litukan lasten palstoja. Se myytiin, kun viljely oli muuttunut juuresten viljelystä puutarhakasveihin painottuneeksi.

Jo alkuvuosina suunnitelmissa siinsivät mm. leikkikenttä, uimahuone, salaojitus ja yhteinen peruslannoitus, mutta inflaation kasvu vei saaduilta avustuksilta arvon eikä suunnitelmia voitu toteuttaa halutussa aikataulussa. Vuokrarahoja ei kaupungille maksetun osuuden jälkeen jäänyt riittävästi edes välttämättömien kulujen katteeksi, joten yrityksiltä, Tampereen Säästöpankilta ja kaupungilta saatava taloudellinen tuki oli tarpeen. Merkittävin tekijä alueen kehittämisessä oli kuitenkin viljelijöiden tekemä talkootyö.

 

Sadan arkkitehdin alue ja talkooperinne

Monet siirtolapuutarha-alueille tyypilliset elementit tulivat pian osaksi Hatanpään siirtolapuutarhan arkea. Valvontavuoroja satojen suojelemiseksi pitkäkyntisiltä jaettiin jo vuonna 1918 ja vuonna 1919 Hatanpäälle nousi ensimmäinen siirtolapuutarhamökki, Ylängön maja, joka toimi esimerkkinä alueen muille rakentajille. Vesijohtoverkko Hatanpäälle rakennettiin vuosien 1920 ja 1932 välisenä aikana.

Alkuun rakennuksista ei ollut olemassa tyyppipiirustuksia ja vanha Hatanpään siirtolapuutarha tunnettiinkin “sadan arkkitehdin alueena”. Rakennusmateriaalina oli usein esim. laatikkolauta ja ensimmäiset rakennelmat olivat paremminkin sateensuojia ja keittokatoksia kuin siirtolapuutarhamökkejä. Niitä kutsuttiinkin ‘kopeiksi’.

Vuonna 1926 Ruotsiin tehdyn retken inspiroimana alettiin rakentaa varsinaisia ‘mökkejä’, enintään 12 m²:n kokoisia avokuistisia, jyrkkäkattoisia ja punaisiksi maalattuja majoja. Varhaisimmat mökit olivat yksikerroksisia. Vähitellen mökkien pinta-alat kasvoivat ja niiden yläkerrat varustettiin makuutiloilla. Mökkien rakentaminen pidensi viljelijöiden palstoillaan viettämää aikaa ja lisäsi näin yhteisöllisyyden tuntua. Sota-aikana joissakin mökeissä asuttiin kesät talvet.

Siirtolapuutarhan ensimmäisinä vuosina yhteistilana ja varastona käytettiin Hankkijan latoa, mutta jo vuonna 1920 rakennettiin talkoovoimin rakennusmestari Heikki Tiitolan piirtämä ‘Pirtti’, jossa sijaitsivat mm. juhlasali ja kauppa. Aiemmin alueella oli toiminut pieni kioski sekä siementen ja viljelytarvikkeiden hankinnasta huolehtinut jakelukauppa. ‘Pirtin’ kaupanhoitajana toimi joku viljelijöistä muiden toimiensa ohella kunnes se vuonna 1936 siirtyi Osuusliike Voiman omistukseen. Vuonna 1920 siirrettiin myös palkatulle puutarhaneuvojalle kuuluneet tehtävät ja vastuu toiminnan kehittämisestä isännöitsijän ja emännöitsijän luottamustoimiin valituille viljelijöille.

 

 

Ennen omaa saunarakennusta Hatanpäällä kylvettiin telttasaunassa. Kuva: Atelier Laurent. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuosikymmenten kuluessa alueelle nousivat talkoovoimin myös sauna, kellari, käymälä, puuvaja ja pyykinpesupaikka. Vapaa-ajan aktiviteeteiksi perustettiin lukuisia kulttuuri-, urheilu ja siirtolapuutarhatoimintaan suuntautuneita kerhoja. Yhteishenkeä nostatettiin myös retkillä, joista ensimmäinen suuntautui vuonna 1922 Lepaalle. Jo neljä vuotta myöhemmin retkikohteena oli Tukholma.

Yhteistoiminnan kehittyessä kehittyivät myös erilaiset rajoitukset. Esimerkiksi käytävien reunuksille tuli kunkin viljelijän istuttaa samaa reunuskukkaa. Sotavuosina tässä tosin tehtiin myönnytyksiä. Valtatietä reunustavia kehäkukkia lukuun ottamatta viljelijät saivat somistaa käytävien varret porkkanoin ja punajuurin.

 

Kasvutarpeita

Hatanpään siirtolapuutarha kehittyi suosituksi vapaa-ajanviettopaikaksi. Palstoista oli kova kysyntä, mutta niitä oli harvoin tarjolla, koska viljelijät jatkoivat harrastustaan vuosikymmeniä. Vuonna 1931 siirtolapuutarhayhdistys anoi kaupungilta 2,7 ha:n kokoista lisäaluetta perustaakseen sille leikkikentän sekä palstat 68 uudelle viljelijälle. Uusi alue olisi levittänyt siirtolapuutarha-alueen aivan Hatanpään mielisairaalan naapuriin.

Siirtolapuutarhaelämä ei ollut pelkkää raatamista. Kahvikutsut Hatanpäällä 1930-luvulla. Kuva: Atelier Laurent. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lisäalueen tarvetta perusteltiin sekä palstojen kovalla kysynnällä että sosiaalisilla ja terveydellisillä seikoilla. Uusia tuulia on nähtävissä siinä, että yhdistyksellä ei itsellään ollut perustustöihin tarvittavia varoja – enää kun eivät riittäneet suo, kuokka ja jussi – vaan kaupungin toivottiin huolehtivan erinäisistä perustustöistä. Samassa yhteydessä myös alueen kerralla solmittavaa vuokra-aikaa olisi haluttu pidentää 50 vuodeksi.

Laajennushanke kaatui kuitenkin kahdesta syystä. Toisaalla siirtolapuutarhan laajentamista vastusti mielisairaalan johto, joka pelkäsi laajennuksen vievän mielisairaalalta rauhallisen ympäristön sekä sekoittavan sairaalan laajennustarpeista johtuvat hankkeet. Toisaalta katsottiin myös vasta perustetun Nekalan siirtolapuutarhan vastaavan palstojen kysyntään.
Hatanpään hävitys

1970-luvulla Hatanpään siirtolapuutarha sai väistyä Hankkijan ja kaupungin puutarhan tieltä. Viljelijöille varattiin uusi alue Niihamasta ja Suomen vanhin toiminnassa ollut siirtolapuutarha-alue hävitettiin vuonna 1977. Hatanpään siirtolapuutarhan myötä tuhoutui korvaamaton osa maamme kulttuuri- ja rakennushistoriaa. Uudelle alueelle siirrettiin kuitenkin paljon kasveja vanhoilta palstoilta ja monet uusista mökeistä rakennettiin vanhan, rakkaaksi käyneen mökin laudoista.