Teksti Hannu Välimäki

Palotoimen kehittyminen

 

Henkilökunta

Palokunnan perustamispäätöksen jälkeen alettiin henkilökuntaa palkata ja kouluttaa kiireen vilkkaa. Ensimmäiseksi vakinaiseksi palomestariksi valittiin Berndt Blom ja alipalomestariksi Kaarle E. Viitanen, jotka olivat toimineet viroissa jo ennen vakinaisen palokunnan perustamista. Palomestari Blom kehitti aktiivisesti Tampereen palotointa kierrellen Euroopassa ja muulla Suomessa saamassa vaikutteita ja uusia ajatuksia. Blomin poissa ollessa palomestarin tointa oli hoitanut K. E. Viitanen, joka nimitettiin Blomin seuraajaksi palomestarin virkaan vuonna 1909. Alipalomestarin auki jäänyt virka jäi useiksi vuosiksi täyttämättä ja vasta vuonna 1917 siihen valittiin Urho Aaltonen.

Ensivaiheessa palokuntaan kuului 22 miestä: palomestari, alipalomestari, yliruiskumestari, aliruiskumestari sekä viisi korpraalia ja 13 palosotilasta. Vuonna 1909 siirryttäessä uusiin tiloihin Satakunnankadulle palokunnan henkilöstömäärää nostettiin 30 mieheen. Palokorpraalien määrä nousi tällöin yhdeksään ja palosotilaiden 17 mieheen. Seuaraavan kerran palokunnan vahvuus kohosi vuonna 1916, kun kun kuusi uutta palosotilasta palkattiin entisten lisäksi, minkä jälkeen palokunnan kokonaisvahvuudeksi kirjattiin 36 miestä. Vuoden 1917 alusta palokunnan vahvuus kasvoi edelleen 38 mieheen, sillä ruiskumestareiden virat tulivat samanarvoisiksi ja alipäällystöön palkattiin kaksi kersanttia lisää.

Kalustoa ja karvaturpia

Keskeinen asema palokunnan toiminnassa oli hevosilla, jotka kuljettivat raskasta palokalustoa sekä miehistöä palopaikalle. Palokunnalla oli viisi hevosta sen aloittaessa toimintansa, mutta määrää nostettiin kahdeksaan siirryttäessä uudelle paloasemalle parempiin tiloihin. Hevosia harjaannutettiin palokunnan toimintaan siinä missä miehiäkin, sillä oli ehdottoman tärkeää, että nelijalkaiset palokuntalaisetkin osasivat toimia hälytystilanteessa ripeästi ja hyvässä järjestyksessä. Hevoset oppivatkin tehtäviinsä hyvin ja aikalaiskertomuksien mukaan ne osasivat rynnistää pilttuistaan omin neuvoin rattaidensa eteen palohälytyksen sattuessa.

Tärkeimmän osan palokunnan kalustosta 1900-luvun alussa muodostivat kalustorattaat, ruiskut, letkut sekä tikkaat. Hevosten vetämillä rattailla kuljetettiin etupäässä raskaampaa kalustoa kuten paloletkuja ja -ruiskuja, lisäksi erikseen oli miehistövaunu. Talvisin rattaiden pyörät korvattiin jalaksilla ja myöhemmin hankittiin erikseen kalusto- ja miehistörekiä talvikäyttöön. 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana palokunta omisti vain käsikäyttöisiä ruiskuja sekä yhden helposti liikuteltavan tynnyriruiskun. Suurimman osan sammutusvedestä palokunta sai yleisestä vesijohtoverkon paloposteista, joista vesi johdettiin paloletkujen avulla palopaikalle. 1900-luvulle tultaessa suuri osa letkuista oli hamppuletkuja, joiden lisäksi alettiin hankkia kestävämpiä ja helpommin huollettavia kumitettuja letkuja. Vuonna 1917 Tampereen palokunnalla oli letkuja yhteensä 3070 metriä, joista kumiletkua 1620 ja hamppuletkua 1450 metriä. Tikkaat olivat merkittävässä asemassa pelastettaessa ihmisiä ja sammutettaessa paloja korkeissa rakennuksissa. Palokunnalla oli käytössään kiinnityshaoilla varustettuja hakatikkaita, jatkotikkaita sekä vuodesta 1902 lähtien koneelliset tikapuut.

Tarvike	Määrä	Tarvike	Määrä	Tarvike	Määrä
Letkurattaita	8	Laatikko sairastarpeita	1	Jatkotikkaita	12
Letkurekiä	8	Palovöitä	30	Hakatikkaita	9
Kalusto- ja miehistövaunu	1	Kirveitä	29	Hyppypurje	1
Kalusto- ja miehistöreki	1	Pelastusnuoria	37	Sairaspaareja	1
Kemiallisia tulensammuttajia	3	Suihkuputkia	26	Hengenpelastusvälineitä	2
Ruiskuja	4	Pystyputkia	9	Savunaamareita	5
Pönttöruiskuja	1	Akkumulaattorilyhtyjä	2	Reki ja vesiamme	1
Koneelliset tikapuut	1	Rautakankia	8	Rattaat ja vesitynnöri	1
Jakokappaleita (kaksi- ja kolmihaara)	2	Lapioita	8	Pika- ja ruuviliittimien yhdist.	3
Kumiletkua	1.620m	Hamppuletkua	1.460 m	Yhteensä	3.070 m
Irtaimiston arvo/Smk	194.547	Kiinteistön arvo/Smk	350.000	Yhteensä/Smk	544.547

Palokunnan kalusto tarvikkeittain sekä koko omaisuuden arvo markoissa vuonna 1917. Lähde: Palotoimiston vuosikertomus 1917.

Omiin tiloihin – pääpaloasema valmistuu

Aluksi palokunta sijoitettiin vuokratiloihin Puutarhakatu kuuteen, jonne perustettiin kaupungin ensimmäinen paloasema. Toiminta vuokratiloissa kävi kuitenkin pian hankalaksi tilojen ollessa ahtaita ja epäkäytännöllisiä. Henkilökunnalle oli liian vähän asuntoja, kalustohuone oli pieni ja pihapiiri ahdas, mikä hidasti ja vaikeutti nopeaa liikkeellelähtöä hälytystilanteissa. Palokunta tarvitsi kipeästi uusia tiloja, joita alettiinkin pian sen perustamisen jälkeen etsiä.

Sopivaa paikkaa uudelle paloasemalle katsasteltiin eri puolita kaupunkia. Paloaseman tuli sijaita tasaisella ja korkealla paikalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tärkeää oli, etteivät raskasta palokalustoa kuljettaneet hevoset hengästyisi heti alkumatkasta. Paikka uudelle paloasemalle löytyi ja 1902 palotoimisto esitti kaupunginvaltuustolle aseman rakentamista X kaupunginosan tonteille 1. ja 2. (Satakunnankatu 16). Suurien kustannuksien pelossa valtuusto pohti pitkään ehdotusta, mutta seuraavana vuonna välttämättömänä pidetty uusi paloasema päätettiin lopulta rakennuttaa esitetylle paikalle.

Uuden paloaseman suunnittelua varten pantiin toimeen piirustuskilpailu, johon kutsuttiin kaikki kaupungin arkkitehdit. Palkintolautakunta valitsi yksimielisesti kilpailun voittajaksi Wivi Lönnin ehdotuksen. Joidenkin muutosten jälkeen Lönnin piirustukset valmistuivat tammikuussa 1907 ja paloaseman rakentaminen saatettiin aloittaa. Kovin onnellisten tähtien alla ei uuden paloaseman taival kuitenkaan käynnistynyt – rakennustyömaalla syttyi jouluaattona 1907 tulipalo, joka ehti levitä kahteen kerrokseen ennen palokunnan saapumista paikalle. Palon aiheuttamat vauriot viivästyttivät paloaseman valmistumista siinä määrin, että se valmistui syyskuussa 1908 neljä kuukautta aiottua myöhemmin. Usiin, uljaisiin tiloihinsa palokunta pääsi muuttamaan 30.9.1908.